lauantai 19. lokakuuta 2019

Rally-tokon möllikisat Varkaudessa

Tänään osallistuimme Sanin ja Epen kanssa Varkaudessa rally-tokon möllikisoihin. Olin ilmoittanut molemmat voittajaluokkaan. Kaja joutui valitettavasti juoksujen takia jäämään kotiin. Sani ei voinut sijoittua, koska kisaa virallisesti jo mestariluokassa. Sen kanssa keskityttiin tekemään hyvän mielen rata ja palkkasin sitä paljon erityisesti seuraamisesta. Sani työskentelikin hienosti ja hyvällä vireellä koko radan. Yksi uusiminen oli radalla ja yksi -1 tvä, mutta muuten tosi hienoa tekemistä Sanilta. Palkkauksen takia otettiin hylätty Sanin radalta, mutta tosi kiva fiilis jäi itselle.
*Sani Varkauden rallymölleissä 19.10.2019

Epe teki myös hyvän radan ja sen rata tehtiin palkatta. Seisomisessa Epe hieman kääntyi ja siitä tuli -3p. Puolenvaihto takaa -kyltiltä tuli isoimmat virheet (-13p), kun Epe ei sitä kylttiä osaa ja hölmönä vielä yritin uusia kyltin. Epe tsemppasi turhautumisesta huolimatta loppuradan hyvin ja yksi uusiminen siellä lopussa piti tehdä, mutta ei muita virheitä. Hyvä tulos (81p) saatiin Epelle ja sillä poju voitti luokan. Hyvä mieli jäi myös Epen radasta. Vielä kun pojulle yksi hyväksytty rata saadaan avoluokasta, niin sitten päästään siirtymään jo virallisesti voittajaluokan radoille. :)


Epe peli- ja puuhatunnilla

Eilen Epe pääsi Mikkeliin Tatsin koirakoulun peli- ja puuhatunnille. Aiemmin olen Kajan kanssa käynyt kerran vastaavalla tunnilla. Etukäteen mietin, että mitenköhän Epe kykenee keskittymään peleihin muiden koirien läsnäollessa, mutta poju yllätti kyllä tosi positiivisesti. Alkuun Epe hieman ihmetteli muita, mutta rauhoittui hyvin maahan odottamaan ja kun pelaaminen aloitettiin niin muut koirat unohtui kyllä hyvin. :) Tällaiset on kyllä hyvää siedätystä Epelle muihin koiriin, kun on kivaa tekemistä.

Epe pääsi kokeilemaan monenlaisia eri pelejä. :)


Tämäkin peli selvitettiin hienosti tassujen avulla.

Joko saa pelata?!


Välillä piti malttaa odottaa pelin valmistelun aika.

Joko saa...?


Tässä olikin jo haastetta. :)

Koiratanssin koulutusohjaajien jatkokurssi Lempäälässä 05.-06.10.

Lokakuun eka viikonloppu vietettiin koirien kanssa Orivesi-Lempäälä suunnalla. Olin vuokrannut meille mökin Orivedeltä ja sinne ajeltiin jo perjantaina yöpymään. Mökki oli ihanteellinen majoittua koirien kanssa: oma rauha luonnon keskellä, kaunis järvimaisema ja rauhalliset metsätiet lenkkeilyä varten. Perjantai-ilta menikin paikkaa ihastellessa ja saunoessa. Lauantaina ajeltiin Lempäälään missä järjestettiin parin päivän mittainen koiratanssin koulutusohjaajien jatkokurssi. Johanna Saariluoma veti kurssin ja oli kyllä todella mielenkiintoinen viikonloppu. :) Lauantaina keskityttiin käymään koreografia-asioita läpi ja sunnuntaina meille oli aamupäivän ajan eläinfysioterapeutti Marika Ruottinen puhumassa koiratanssin haasteista ja liikkeiden fyysisyydestä. Se oli kyllä todella silmiä avaava luento. Iltapäivä taas käytiin läpi koiratanssin arvostelua ja sen eri osa-alueita. Paljon uusia ajatuksia tuli kyllä viikonlopun aikana, joten kannatti lähteä. :) Katsotaan josko jossain vaiheessa jaksaisin rustailla luentomuistiinpanot viikonlopun ajalta tänne.








Buhundien Open Show Nurmijärvellä 29.09.2019

Syyskuun lopulla osallistuimme Kajan kanssa buhundien Open Showhun mikä pidettiin Nurmijärvellä hevosmaneesissa. Tuomarina näyttelyssä toimi Nina Janger. Kaja oli ainut nuortenluokan narttu, mutta yhteensä narttuja oli näyttelyssä peräti 20. Kaja esiintyi kehässä hyvin ja oli iloinen oma itsensä. Tuomari arvosteli todella perusteellisesti ja nyt oli eka kerta, kun Kaja myös mitattiin kehässä. Nippa nappa taisi korkeus riittää rotumääritelmän rajoihin. ;) Tuomari tykkäsi Kajasta kovasti ja palkitsi sen kunniapalkinnolla millä saatiin menolippu paras narttu -kehään. Jatkokehässä oli paljon koiria, mutta tuomari valitsi Kajan vielä kuuden parhaan nartun joukkoon. Ihan ei neljän joukkoon enää tytteli sijoittunut, mutta tuomari kehui Kajaa kovasti ja tykkäsi sen tyypistä. Päästiin vielä osallistumaan Iloisin esiintyjä -kilpailuun, mutta siinä ei voitto irronnut, vaikka Kaja esiintyikin varsin iloisesti jälleen. :)

Kajan arvostelu:
1,5v, koon alarajoilla. Oikeat mittasuhteet. Kaunisilmeinen hyvin narttumainen pää. Kuono-osa voisi olla hieman täyteläisempi. Hyvä otsapenger. Hyväasentoiset korvat. Erinomainen eturinta. Hyvä ylälinja. Pyöreähkö rintakehä. Raajaluusto voisi olla hieman voimakkaampi. Oikein kiinnittynyt ja kiertynyt häntä. Hyvin kulmautunut takaosa. Hieman pysty olkavarsi. Rintakehä saa syventyä antaakseen tukea eturaajoille. Liikkuu hyvin takaa, veivaten edestä. Hyvälaatuinen karvapeite. Ei tänään täydessä turkissa. Iloinen esiintyjä. JUN1, KP

Näyttelypäivän aikana oli mukavaa tutustua myös uusiin buhund-ihmisiin ja heidän koiriinsa. Kiva päivä oli ja kannatti ajaa kauempaakin mukaan. :)

Kuva: Asta Rekilä-Suni

Kuva: Asta Rekilä-Suni

Kuva: Asta Rekilä-Suni

Palkintotyttö <3