torstai 30. joulukuuta 2021

Muistoja ja kohokohtia vuodelta 2021

Taas on vuosi tulossa päätökseen. Paljon upeita koiramaisia muistoja ja asioita on mahtunut tähänkin vuoteen, vaikka toki erilaisia tapahtumia ollut normaalia niukemmin koronarajoitusten takia. Kasasin jälleen kaikki merkittävät jutut tältä vuodelta tähän postaukseen. Kiitos jälleen maailman parhaille karvaisille harrastuskavereille tästäkin hienosta vuodesta. <3

*30.01.2021 Sani täytti 10-vuotta. Sanin synttäreiden yhteydessä juhlittiin myös mummokoiran HTM valioitumista. <3

*06.02.2021 Noseworkin sisäetsintäkisat Otavassa: Kajalle 100p ja 5. sija. Nämä oli Kajan ekat viralliset nosekisat, joten hienosti alkoi. :)

*21.02.2021 Rally-tokokoulutus Juvalla, kouluttajana Oona Tuormaa-Soikkeli. Osallistuimme Kajan kanssa koulutukseen. Monta hyvää treenivinkkiä saatiin taas jatkoa varten.

*23.02.2021 Epe täytti 5v. Epe sai lahjaksi paljon kivoja lahjoja. <3

*27.03.2021 Juken Vuoden Koira 2020-kilpailuissa tuli taas hienosti menestystä:
-Care Bears Fun Crispy Candy "Sani"
1. sija Vuoden Koiratanssikoira -kilpailussa
2. sija Vuoden Nosework-koira -kilpailussa
3. sija Vuoden Rally-tokokoira -kilpailussa
2. sija Vuoden Veteraani -kilpailussa
+ Erikoismuistaminen Suomen Koiratanssivalion - Heelwork To Music (FI KTVA-HTM) johdosta
 -Vauhtinallen Aika Epeli "Epe"
2. sija Vuoden Koiratanssikoira -kilpailussa

*04.04.2021 VAU:n koiratanssin videokisat: Sanin htm esitykselle arvosana EH + SERT ja 2. sija AVO/VOI-luokassa. (Sanin htm esitys videokilpailuun)

*18.04.2021 Oltiin päästy Palveluskoirat-lehden tilastoihin: Sani oli vuoden 2020 toiseksi aktiivisin voi-luokassa kisannut koira ja Epe oli 4. sijalla. Lisäksi ruotsinlapinkoira oli 7. aktiivisin rotu koiratanssikisoissa viime vuonna. Myös Sanin valioesittely löytyi lehdestä. :)

*09.05.2021
Rally-tokokisat Saarijärvellä: Sanille MES-luokasta 88p. Epen kanssa korkattiin voittaluokka, mutta tällä kertaa jäätiin ilman tulosta.

*09.05.2021 Koiratanssin videokisat: Kajalle htm vasta-alkajaluokassa EH, KM ja 2. sija. :) (Kajan htm ohjelma videokilpailuun)

*13.05.2021 Kaja täytti 3 vuotta. Kaja sai synttärilahjaksi niin herkkuja kuin uusia leluja. :)

*29.05.2021
Noseworkin sisäetsintäkisat Otavassa: Kajalle 75p + 2vp. Ihan kivat etsinnät oli Kajalta, mutta yhtä piiloa ei saatu tarkennettua oikein.

*30.05.2021 Noseworkin KEK Ristiinassa: Sanille 50p + 2vp. Ulkoalue- ja ajoneuvoetsinnät onnistui hienosti, mutta sisätila- ja laatikkoetsinnöissä ei piiloja löytynyt.

*12.06.2021
Rally-tokokisat Pieksämäellä: Kajalle alokasluokasta 99p ja luokkavoitto. :) (Kaja rally-tokokisoissa Pieksämäellä 12.06.2021) Sanille mestariluokasta 92p hienolla suorituksella. Ei jäänyt valiotulos kauas. (Sani rally-tokokisoissa Pieksämäellä 12.06.2021) Hienot rally-tytöt. <3

*03.07.2021
Epe kävi virallisessa luonnetestissä Ruokolahdella. Poju yllätti melkoisesti ja sai huikeat pisteet 240p testistä. Kyseessä on ruotsinlapinkoirien korkeimmat luonnetestipisteet Suomessa. Poju sai paljon kehuja testaajilta. :) (Epe virallisessa luonnetestissä Ruokolahdella 03.07.2021)

*31.07.2021
Koiratanssin möllikisat Lahdessa: Kajalle htm alokasluokasta 21,25p ja 2. sija sekä freestylesta 26,15p ja luokkavoitto. :) (Kajan fs alo ohjelma Lahden möllikisoissa 31.07.2021) Epelle freestylen voittajaluokasta 21,05p ja 2. sija.

*14.08.2021
Noseworkin KEK Mäntyharjulla: Sanille 50p + 2 vp, sijoitus 14/20. Ajoneuvo- ja sisätilaetsinnät onnistuivat hienosti, mutta tällä kertaa ulkoalue- ja laatikkoetsinnöissä ei piiloja löytynyt.

*11.09.2021 Leppävirran ryhmänäyttely: Sanille VET-ERI, SA, PN1, ROP, ROP-VET. Kajalle AVO-ERI

*25.09.2021
Rally-tokokisat Pieksämäellä: Sanille mestariluokasta 93p. Taas oli valiotulos harmillisen lähellä. Mutta tosi upea rata Sannikilta. <3 (Sani rally-tokokisoissa Pieksämäellä 25.09.2021)

*26.09.2021 Rally-tokokisat Mikkelissä: Sanille mestariluokasta 97p! Sanista tuli samalla rally-tokovalio! Tämä oli meille todellinen työvoitto. Voi rakas Sani. <3 Sani on nyt valioitunut sekä freestylesta, htm:stä ja rally-tokosta! Niin ainutlaatuinen koira. <3 (Sani rally-tokokisoissa Mikkelissä 26.09.2021)

*04.10.2021
Sanin rally-tokon valioruusuke saapui postissa. <3

*09.10.2021
Rally-tokon piirinmestaruuskisat Varkaudessa: Kajalle alokasluokasta 99p ja 3. sija. (Kaja rally-tokokisoissa Varkaudessa 09.10.2021) Epelle voittajaluokasta 81p. Tämä oli Epen eka voiluokan tulos. :) (Epe rally-tokokisoissa Varkaudessa 09.10.2021) Sanille mestariluokasta 94p. (Sani rally-tokokisoissa Varkaudessa 09.10.2021) Sani ja Epe edustivat lisäksi Varpsin 1 joukkueessa ja joukkue saavutti 283p millä se sijoittui neljänneksi. Kaja puolestaan edusti Varpsin 2 joukkueessa ja joukkue saavutti 293p millä irtosi peräti piirinmestaruus joukkukisan voitto! Aika huikea päivä. :)


*20.11.2021
Koiratanssikisat Lahdessa: Kajalle htm alokasluokasta 20,06p ja freestylen alokasluokasta 22,87p, KUMA ja 3. sija. (Kajan freestyle ohjelma Lahden kisoissa 20.11.2021) Epelle freestylen voittajaluokasta 20,66p ja 3. sija.

*21.11.2021
Sanin uusi valiotitteli oli kirjattu Koiranettiin. :)

*28.11.2021
Koiratanssikisat Jyväskylässä (kisat oli samalla lappalaiskoirien mestaruustanssit): Kajalle freestylen alokasluokasta upealla suorituksella 23,73p, KUMA ja luokkavoitto. :) (Kajan freestyle ohjelma Jyväskylän kisoissa 28.11.2021) Sanille htm voittajaluokasta 20,99p. Sani kruunattiin myös lappalaiskoirien koiratanssimestariksi 2021. Epelle freestylen voittajaluokasta 18,00p. Epe oli 2. sijalla lappalaisten tanssimestiksissä.

*24.12.2021
Hyvää Joulua!


Yhteenvetona:

Kaja:
*2 noseworkin sisäetsintäkisaa (100p & 75p + 2vp)
*2 rally-tokokisaa (ALO99p, ALO99p)
*1 htm alostartti (ALO 20,06p)
*2 freestyle alostarttia (ALO 22,87p + KUMA & ALO 23,73p + KUMA)
*1 htm möllikisa
*1 freestyle möllikisa
*1 ryhmänäyttely (AVO-ERI)
*1 htm videokisa
*1 rally-tokokoulutus
Epe:
*virallinen luonnetesti (240p)
*2 rally-tokokisaa (VOI HYL & VOI 81p)
*2 freestylekisaa (VOI 20,66p & VOI 18,00)
*1 freestylen möllikisa
Sani:
*2 KEK nosework kisaa (50p + 2vp & 50p + 2vp)
*5 rally-tokokisaa (MES88p, MES92p, MES93p, MES97p + FI RTVA, MES94p)
*1 htm kisa (VOI 20,99p)
*1 ryhmänäyttely (VET-ERI, ROP, ROP-VET)
*1 htm videokisa

Lisäksi itse sain suoritettua päätökseen Koiratanssin ylituomarikoulutuksen ja siihen sisältyvät harjoitusarvostelut sekä tuomarikolleegion. Enää odotellaan tuomarioikeuksien vahvistusta Kennelliitosta ja PK-liitosta. :)

tiistai 28. joulukuuta 2021

Joulun viettoa

 Koirien kanssa vietettiin joulua Hirvensalmella isäni luona. Koiratkin saivat omat lahjapaketit. :)

Joulutontut <3

Koirien jouluateriat.



Aika avata joululahjat. :)

Kaja sai uuden lelun. :)



Pikkutonttu on väsähtänyt. <3

Jyväskylän kt kisat 28.11.

Marraskuun lopulla osallistuimme koiratanssikisoihin Jyväskylässä koko lauman kanssa. Kisat olivat samalla lappalaiskoirien mestaruuskisat, joten sen vuoksi olin ilmoittanut myös Sanin vielä kenties sen viimeisiin tanssikisohin. Kisapaikkana oli Koiravalmennus Motivaation halli, mikä oli todella mukavan oloinen paikka.

Aika mahtava päivä meillä olikin kokonaisuudessaan. Kaja teki jälleen hienon suorituksen freestylen alokasluokassa ja saatiin upeat pisteet 23,73p ja KUMA sekä voitettiin vielä meidän luokka. <3 Tämä oli ehdottomasti Kajan paras kisasuoritus. Jäi kyllä upea fiilis tästä ohjelmasta. :)
*Kajan freestyleohjelma Jyväskylän kisoissa 28.11.2021

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Heli Nousiainen: Kivat tahdit musiikissa, joka hienosti otettiin huomioon liikkeiden suunnittelussa. Ohjelma olisi voinut olla pidempikin, koira siitä niin ongelmitta suoriutui. Ohjelma näytti läpeensä helpolta, toki muutama koiran kahden tassun liike oli haparointia. Pisteet: 7.7, 7.9, 7.9, 2.7, Yht. 26.2p
Mari Väänänen: Tosi hyvä kokonaisuus. Tarkkoja rytmitettyjä liikkeitä, monipuolisia. "Äänekäs käskytys" niissä kahdeksikko/pujottelu liikkeissä vähän särähti korvaan. Kiva kontakti ja motivaatio koiralla. Hyvä! Takajaloilla hypyt ja liikkumiset vielä hallituimmiksi. Pisteet: 7.0, 7.0, 6.5, 2.8, Yht. 23.3p
Maija Asp: Hienosti oli temppuja ja paljon innokkuutta. Rauhallinen ohjelma ja ohjaaja liikkui hyvin. Ohjaajan luokse käskytys kuului aikalailla. Pisteet: 6.4, 6.4, 6.3, 2.6, Yht. 21.7p


Epelle kisapaikka tuotti hieman haasteita eikä meidän freestyleohjelma voittajaluokassa mennyt niin hyvin kuin viime kisoissa, koska siihen tuli jonkun verran katkoksia ja myös haukkua. Loppuliikkeet onnistui onneksi hyvin niin niistä jäi taas hyvä mieli. Epelle saatiin pisteitä 18,00

Sani puolestaan teki varsin kivan suorituksen htm voittajaluokassa. Jokunen pieni ulvonta/kielto siellä oli mummolta, mutta kokonaisuuteen olin tyytyväinen. Saatiin myös ihan hyvät pisteet 20,99. Sani kruunattiin myös lappalaiskoirien koiratanssimestariksi ja Epe oli 2. sijalla. <3

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Heli Nousiainen: Alussa hieman haparointia liikkeissä, mutta loppua kohti positiot ja keskittyminen parani. Hieman hajontaa positioissa aiheutti ohjelman soljuvuudelle vaikeuksia. Ohjaaja itse näytti kyllä soljuvan. :) Pisteet: 5.7, 5.5, 6.1, 2.2, Yht. 19.5p
Mari Väänänen: Kaunis tunnelma. Kun musiikin tempo ja ohjaajan liike nopeutuu, voisi koirankin liike muuttua. Paljon osaamista. Kauniisti ohjattu. Pisteet: 6.2, 6.6, 6.3, 2.9, Yht. 22.0p
Maija Asp: Kaunis musiikki teillä, joka sopi teille ja ohjaaja liikkui kauniisti ja otti käsiliikkeisiin musiikin kohdat. Positioita oli hyvin, mutta pääsääntöisesti eteenpäin ja joku positio haki vähän paikkaa. Hyvin koira oli mukana ohjelmassa intona. Pisteet: 6.2, 6.1, 6.3, 2.6, Yht. 21.20p

Kajalle toinen fs alo kuma ja luokkavoitto. <3

Sani oli lappalaiskoirien koiratanssimestari 2021. <3

Epe oli 2. sijalla lappalaiskoirien tanssimestaruuskisoissa. <3

tiistai 23. marraskuuta 2021

Kuvia Lahden kt kisoista

 Tässä on hienoja kuvia Kajan fs ohjelmasta Lahden kisoista. Kuvaajana oli Anu Sivèn/Koname's.









Kuvat: Anu Sivèn/Koname's


sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Koiratanssikisat Lahdessa 20.11. 2021

Eilen oli kiva päivä Lahden koiratanssikisoissa. Kaja starttasi ekaa kertaa virallisissa tanssikisoissa molemmissa lajeissa ja hienosti meni. Htm lajissa saatiin ihan kiva suoritus ja tavoitteet täyttyi. Hyvät pisteet tuli myös 20,06. :) Freestylessa pikkukoira oli elementissään ja ohjelma onnistui upeasti. Tuloksena 22,87p ja KUMA. Lisäksi sijoituimme 3. sijalle peräti 15 koirakosta. :) Epe kruunasi päivän tekemällä mukavan suorituksen freestylen voittajaluokassa. Hyvät pisteet 20,66 saatiin sillekin ja oltiin 3. sijalla. Tyytyväinen olen kaikkiin ohjelmiin. Nyt on myös buhundeille saatu ekat viralliset tanssitulokset Suomessa eli historiallinen kisa siinäkin mielessä. <3


Kajan HTM ohjelman tuomarikommentit:

Salla Haavisto: Hienon alun jälkeen keskittyminen harmillisesti herpaantui. Välipositio ei vielä tai ainakaan tänään ollut mieluinen. Taitava koira. Pisteet: 5.6, 6.0, 5.7, 2.4, Yht. 19.7p

Nadja Böckerman: Hienoja pätkiä, jotka kertoivat, että koira kyllä osaa. Harmillisesti välipositiossa tänään epäselvyyksiä. Kivasti rakennettu ohjelma. Tarkkuutta positioihin niin hyvä tulee! Pisteet: 5.5, 6.3, 6.6, 2.6, Yht. 21p

Mari Owsley: Koira yrittää kovasti, mutta ohjaus ei tänään suju. Tsemppiä jatkoon! :) Pisteet: 5.5, 5.5, 6.5, 2.0, Yht. 19.5p

Kajan htm ohjelma Lahden kisoissa 20.11.2021


Kajan FS ohjelman tuomarikommentit:

Salla Haavisto: Luokkaan sopiva, sievä esitys. Pisteet: 6.4, 6.4, 6.5, 2.7, Yht. 22p

Nadja Böckerman: Kiva alokasluokan ohjelma! Sujuvaa ja tarkkaa menoa muutamia kieltoja lukuunottamatta. Ohjelma kivasti rakennettu musiikkiin. Pisteet: 6.7, 6.6, 6.9, 2.7, Yht. 22.9p

Mari Owsley: Pisteet: 7.0, 7.0, 7.0, 2.7, yht. 23.7p

Kajan freestyle ohjelma Lahden kisoissa 20.11.2021


Epen FS ohjelman tuomarikommentit:

Salla Haavisto: Tykkäsin tämän ohjelman visuaalisesta ilmeestä! Kivoja pätkiä, mutta vähän haparointia oli tänään. Pisteet: 6.0, 5.8, 6.3, 2.8, Yht. 20.9p

Nadja Böckerman: Ajoittaista kommentointia koiralta, joka aiheutti myös kieltoja. Paljon sujuvia pätkiä, mutta myös niitä, missä koiraa piti auttaa isommilla käsiohjauksilla. Musiikkia käytetty hyvin monissa kohdissa. Pisteet: 5.6, 6.0, 6.0, 2.6, Yht. 20.2p

Mari Owsley: Pisteet: 5.5, 6.0, 7.0, 2.4, Yht. 20.9p

Epen FS ohjelma Lahden kisoissa 20.11.2021





Sanin valiotitteli

Nyt on Sanin uusi valiotitteli kirjattu Koiranettiin. On se vaan ainutlaatuinen koira. Super-Sani. <3




sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Rally-tokon piirinmestaruuskisat Varkaudessa 09.10.2021

Olipas meillä hieno päivä Varkaudessa rally-tokokisoissa 09.10. Kaikki koirani edustivat Varpsia Pohjois-Savon piirinmestaruuskisoissa. Kaja teki upean radan alokasluokassa ja ainut virhe tuli vasta maalikyltin jälkeen, kun juostiin innoissaan pois radalta ja Kaja vahingossa osui hieman yhteen kylttiin.  99p riitti kuitenkin hienosti 3. sijaan. :) Epe yllätti voittajaluokassa ja sai ekan tuloksensa kyseisestä luokasta 81 pisteellä, mistä olin tosi iloinen.  Radalla oli houkutus ja alkusuora oli paha, millä kului molemmat uusinnat, mutta Epe tsemppasi hienosti, vaikka jännä paikka olikin. :) Sanille taas tasainen hieno suoritus mestariluokassa. Pari uusintaa tehtiin, mutta muita virheitä ei tullut joten hienot 94p saatiin. :) Päivän kruunasi vielä se, että Varpsin 2 joukkue, missä Kaja oli mukana, voitti piirinmestaruuskultaa yhteistuloksella 293p. Varpsin 1 joukkue, missä Epe ja Sani olivat mukana, sijoittui neljänneksi 283 pisteellä. Tyytyväinen saa olla kaikkiin pikku mussukoihin. <3

Tässä meidän kisavideot:
*Kajan video (Vähän oli kengurubensaa suonissa.)
Tuomarin kommentit: Kaunis helponnäköinen suoristus. Yhdessätekeminen näytti vaivattomalta.

*Epen video (Alkusuora oli vaikea, kun houkutus veti puoleensa. Vire oli matalalla läpi radan, mutta ihan ok Epe selvisi jännässä tilanteessa.)
Tuomarin kommentit: Tasapainoinen kiva suoritus. Koiralla hyvät asennonvaihdot. Kannustava ohjaaja. Erinomaiset suoritusalueet.
 
*Sanin video (Aikas kiva rata, vaikka vähän meinasi mummeli turhautua parista uusimisesta.)
Tuomarin kommentit: Upea ratasuoritus. Yhteistyö harmonista. Koira suoritti tehtävät tarkasti ja halukkaasti.
 



Alla olevat kuvat: Samu Parviainen