Eilen osallistuin Koiratanssin koetoimitsija 2 -kurssille, mikä pidettiin Lahdessa. Kurssipäivän piti Hanna Maines. Yhteensä meitä oli 8 osallistujaa kurssilla. Päivä oli mukava ja mielenkiintoinen ja päivän päätteeksi suoritettiin vielä lyhyt tentti mikä sujui meikäläisen osalta hienosti 20-/20. :) Nyt sitä ollaan sitten pätevöidytty ensimmäistä kertaa koetoimitsijaksi ja täytyy yrittää päästä mukaan järkkäilemään koiratanssikisoja. Ensi vuoden suunnitelmissa minulla on osallistua Ylituomari 1 -verkkokurssille ja Koiratanssin Ylituomari 2 -kurssille. Melkoisen jännää...
sunnuntai 15. syyskuuta 2019
Sairastelua
Meidän oli tarkoitus osallistua Kajan kanssa Suomen Seurakoirayhdistyksen järjestämään näyttelyyn 08.09. Lahteen mikä oli samalla buhundien erikoisnäyttely. Itse tulin kuitenkin juuri sillä viikolla flunssaan, joten ei päästykään osallistumaan. :( Parin viikon päästä 29.09. meidän olisi tarkoitus osallistua Kajan kanssa buhundien Open Showhun mikä on lajin harrastajien epävirallinen buhundnäyttely. Näyttely pidetään Nurmijärvellä. Ihan kiva kun siellä pääsee näkemään sitten enemmän buhundharrastajia ja saman rodun edustajia. :)
Sani kävi viime maanantaina (09.09.) toisen kerran osteopaatilla Mikkelissä. Nyt osteopaatti-Mari totesi Sanin olevan huomattavasti paremmassa kunnossa kuin ekalla käyntikerralla kuukausi sitten. Mari sai nyt paremmin myös käsiteltyä Sanin läpi ja nyt ei ole vähään aikaan tarvetta uudelle käsittelylle. Sanin käytöksestä on kyllä myös huomannut, että nyt mummo voi taas hyvin ja se on välillä pomppinut ja riuhunut kuin nuori tyttö mikä on aina yhtä liikuttavaa. :)
Epe puolestaan oli perjantaina kunnon ripulissa. Muutamat kunnon vesiripulit se teki ja joka kerta jouduin tietysti käyttämään sen myös suihkussa pyllypesulla. Samoin poika oksensi edellisillan kaikki ruuat pihalle ja mitään se ei suostunut syömään ja kovin huonosti myös joi koko päivänä. Annoin sille heti Enteromicro-tabletteja sekä tarjosin suola-sokeri-vettä. Poju oli kyllä kovin vaisu koko päivän. Kuumetta sille ei onneksi tullut ja ripulointikin kesti vain sen päivän. Yö saatiin nukkua rauhassa, mutta la aamuna Epe oli vielä varsin pahoinvoivan oloinen eikä huolinut ruokaa. Enteromicroja se sai myös silloin, mutta lauantaina Epen olo alkoi vähitellen helpottaa ja se teki myös normaalit kakat päivän aikana. Illalla sitten jo ruokakin maistui taas. Huh, onneksi tällä kertaa selvittiin melko vähällä, kun muistelee Epen viimekertaista ripulisessiota.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)