Simon sivu

26.10.2004-16.04.2015
isä: S MVA, SV-99 Sörlandets Banji
emä: FIN & S & EST & KANS MVA, EUV-06, FINV-07, 
ESTV-08, FINV-08 Care Bears Star Bright

Simo syntyi Care Bears kennelissä Vöyrillä 26.10.2004. Simon pentueessa oli yhteensä 4 pentua, joista Simo oli kaikista pienikokoisin. Simo muutti sijoitusuroksena Vantaalle minun ja Nekun luokse n. 8 kuukauden ikäisenä. Simo oli keskikokoa pienempi uros ja rakenteeltaan vahva. Korkeutta pojalla oli n. 45,5 cm. Luonteeltaan Simo oli HYVIN vilkas aktiivipakkaus, joka rakasti kaikkia ihmisiä. Kotioloissa Simo oli varsinainen seurakoira, joka kulki perässä varjon lailla ja halusi osallistua kaikkeen mitä tapahtui. Vahtivietti Simolla oli myös voimakas ja vieraiden tulosta poju ilmoitti aina terävällä haukulla. Yksin ollessaan Simolla oli jonkin verran ikävöintiä, kun oli sellainen mammanpoju.

Toimintaa ja aktiviteetteja Simo tuntui kaipaavan, joten meillä olikin hyvin monipuoliset harrastukset. Aluksi aloitimme harrastamaan tokoilua ja muutamissa kokeissakin kävimme parhaana saavutuksena ALO3 tulos. Kokeilimme jonkin verran myös hakua, peltojälkeä sekä metsäjälkeä (veri- sekä ihmisjälkeä). Myöhemmin tutustuimme koiratanssiin ja se tuntui sopivan pojulle mainiosti. Monen vuoden harrastamisen jälkeen saavutimme lopulta kisaoikeuden voittajaluokkaan molemmissa lajeissa ja vuonna 2014 olimme koiratanssin HTM maajoukkueen kokoonpanossa mukana varakoirakkona. Ehdottomasti hienoin Simon kisauran saavutus oli joukkuehopea HTM lajista koiratanssin PM-kisoista marraskuussa 2014. Myös rally-tokoa harrastimme aktiivisesti Simon parin vimeisen elinvuoden aikana. Hienoimmat saavutukset rally-tokon puolelta olivat RTK3 tunnus sekä yksi hyväksytty tulos mestariluokasta. Näyttelyissä Simo menestyi myös todella hienosti saavuttaen useampia titteleitä. Näyttelyissä käyminen loppui kesällä 2012, kun Simo kastroitiin.
Simon kanssa suoritimme myös BH-kokeen hyväksytysti syksyllä 2014.

Maaliskuussa 2015 Simolla alkoivat erikoiset suolisto-ongelmat, jonka lopullista syytä ei saatu selville ja raskaan päätöksen pojun lähettämisestä viimeiselle matkalla jouduin tekemään kuukautta myöhemmin, kun Simon yleiskunto oli romahtanut liian huonoksi. Tämä oli itselleni todella kova pala, koska tuntui, että Simo alkoi olla juuri parhaassa iässä ja oli vielä niin nuorekkaan oloinen ikäisekseen. Simo ei koskaan ollut koira ihan helpoimmasta päästä, mutta paljon jaoimme yhteisiä rakkaita muistoja, joten kova ikävä jäi tähän todelliseen halinalleen. <3
*Simon muistovideo


Simolle oli suoritettu laajat terveystutkimukset: lonkat C/B, polvet terveet 0/0, kyynärät terveet 0-0, silmät: terveet peilattu 5.7.2007, pra epäilyttävä peilattu 31.8.2009, terveet peilattu 06.08.2012, terveet peilattu 23.12.2014, Prcd C (sairas).

Simon näyttelysivu
Simon koiratanssisivu
Simon rally-tokosivu
Simon tokosivu
Simo Koiranetissä

Hyväksytty luonnetesti, 31.10.2009 Vantaalla, +215 pistettä.
Toimintakyky +2 Hyvä
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +3 Suuri
Hermorakenne +1 Hieman rauhaton
Temperamentti +3 Vilkas
Kovuus +3 Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma

Simon luonnetestivideot:
*Simon luonnetesti Vantaalla 31.10.2009  (kuvannut: Mari Höök & Petri Hallberg)
*Simon luonnetesti Vantaalla 31.10.2009, tuomarikommentit  (kuvannut: Mari Höök & Petri Hallberg)



Hakuosio

Harrastimme jonkin aikaa hakua Simon kanssa Lappalaiskoirat ry:n Helsingin alaosaston treeniporukassa loppusyksystä -05 alkaen. Simo todella piti kyseisestä lajista, koska siinä se sai painella menemään ihan täysillä ja ihmisten löytäminen oli siitä todella hauskaa ja palkaksi sai vielä makkaraa! Valitettavasti vain itselläni ei riittänyt tarpeeksi aikaa, jotta olisimme voineet jatkaa kyseisessä harrastusporukassa. Oli kuitenkin mukava tutustua myös tähän lajiin.


Myöhemmin teimme kuitenkin pieniä omatoimisia hakuharjoituksia. Tässä muutama video niistä:
* Simon hakuharkka
* Simon hakua
* Simon hakuharjoitus



Jälkiosio



Simon kanssa FH-jälkeä eli ns. peltojälkeä pääsimme kokeilemaan rlk-tapaamisen yhteydessä -06. Teimme pellolle n. 20-25 askeleen jälkiä, joissa nami oli laitettu joka askeleelle. Myöhemmin koiran edistyessä namien määrää aletaan vähentää. Koska kyseessä on tarkkuusjälki, on tärkeää, että koira oppii haistelemaan jokaisen askeleen tarkasti. Tämä laji oli Simolle todella haastava, koska se oli helposti liian innokas eikä malttanut keskittyä tiiviiseen haisteluun kunnolla. Toisaalta nämä harjoitukset parantavat monesti koiran keskittymiskykyä, jonka vuoksi niitä olisi hyödyllistä tehdä juuri koirien kanssa, joilla tuppaa olemaan keskittymisvaikeuksia. Omatoimisesti harjoittelimmekin jälkiä jonkin verran.



Lisää videoita Simosta:
*Simo ja Sani Hirvensalmella
*Nekun ja Simon painiottelu
*Simo kellii
*Simo ui
*Nekku ja Simo lenkillä
*Nekku ja Simo Suokkarilla
*Nekku ja Simo maastolenkillä
*Kepin hakua
*Simo ja röhkivä possu