Tänään käytiin Sanin kanssa vierailevina tähtinä esiintymässä Juvan naisvoimistelijoiden kevätjuhlassa mikä pidettiin Juvan auditoriossa. Minua oli etukäteen jännittänyt tämä esiintyminen melkoisesti, kun alustavasti olin siihen lupautunut tarkoituksena esiintyä Simon kanssa. Hienosti Sani kuitenkin paikkasi tarpeen tullen ja saatiin kiva suoritus hankalassa paikassa tehtyä. Hyvin Sani keskittyi vaikka yleisö oli aivan vieressä ja katsomossa oli paljon lapsia mistä Sani meinaa aina riemastua hyvinkin paljon. Loppupuolella ohjelmaa Sani hieman säikähti verhon taakse ilmestyneitä seuraavia esiintyjiä ja niille piti muutama haukku käydä sanomassa, mutta hyvin sieltä sitten palattiin jatkamaan ja loppu sujui todella hyvin. Kiva oli kun kesken ohjelman kuului yleisöstä myös naurua ja muita ääniä kun tehtiin joku näyttävämpi temppu, joten eiköhän sitä jonkunlainen vaikutus saatu katsoen mieleen. :)
*Sanin freestyle-esitys Juvan auditoriossa 26.4.2015
sunnuntai 26. huhtikuuta 2015
maanantai 20. huhtikuuta 2015
Agitreeniä
Tänään meillä oli taas aksailutreenit kentällä. Ensin tehtiin harjoituksia, missä koiran piti osata irrota ohjaajasta ja katsoa menosuuntaan omatoimisesti. Ensin oli namikippo esteen takana ja koiralle annettiin eteenmeno-käsky vasta kun se katsoi kippoon päin. Sanille tämä oli vaikeeta kun se on niin hyvin aina ottamassa vaan kontaktia. Sitten vaikeutettiin ja koiran piti osata itsenäisesti hypätä yksi este eteenpäin ja siitä mennä putkeen. Sani sai käskyn putkeen, kun se katsoi eteenpäin. Ensin ei meinannut hoksata ja teki pelkän hypyn ja alkoi haukkumaan, kun ei tiennyt mitä piti tehdä. Mutta kyllä lopulta saatiin onnistumiset niin että minä olin Sanin molemmilla puolilla. :)
Lopuksi tehtiin vielä pieni möllirata meille missä oli 8 hyppyä ja pari putkea. Molemmat radat sujui Sanin kanssa tosi hienosti ja jäi kiva mieli. :)
*Sanin agitreenit 20.4.2015
Sani menossa eteen |
Lopuksi tehtiin vielä pieni möllirata meille missä oli 8 hyppyä ja pari putkea. Molemmat radat sujui Sanin kanssa tosi hienosti ja jäi kiva mieli. :)
*Sanin agitreenit 20.4.2015
Sani agimölleissä
Lauantaina käytiin Sanin kanssa agimölleissä Varkaudessa. Rata oli oikein mukavan oloinen tällä kertaa. Sanin kanssa tutustuttiin halliin ennen omaa vuoroa ja ihan rauhallisen oloinen neiti siellä oli. Ekaa rataa kun alettiin suorittamaan niin alku meni tosi hyvin ja Sani lähti innolla mukaan. Toisen putken jälkeen Sani kuitenkin sai jonkun vainun nenäänsä putken luota mitä sitten piti lähteä seuraamaan. Sen jälkee koko loppu rata meni sitten ihan säädöksi ja oli työ saada Sani takaisin hallintaan. Päätin että mennään kuitenkin vielä toinen rata yrittämään, että saataisiin jotain onnistumaan. Toisella radalla meni päinvastoin eli alku oli hyvinkin vaikea ja Sani teki yhden oman kierroksen ja eksyi myös väärään putkeenkin. Sitten kun se sieltä tuli niin otin sen hetkeksi kiinni ja rauhoitin tilanteen. Siitä kun jatkettiin niin loppurata meni taas kivasti ja sain onneksi kunnolla palkattua Sanin radan päätteeksi. Hyvä että tuli yritettyä niin jäi kuitenkin kiva mieli kun jotain onnistui. Paljonhan siellä tuli virhepisteitä ja aikaa kului tolkuttomasti, mutta harjoituksen kannalta tämä otettiinkin. :) Videollekin leikkasin vain parhaat palat.
*Sani agimölleissä 18.04.2015
*Sani agimölleissä 18.04.2015
perjantai 17. huhtikuuta 2015
Hyvästi Simo
Eilen oli taas yksi elämäni vaikeimmista päivistä, kun jouduin sanomaan hyvästit rakkaalle Simolle. Simoa melkein kuukauden vaivannut suolistosairaus ja ripulointi veti pojun lopulta liian huonoon ja laihaan kuntoon. Aivan lopussa kun alkoi vielä oksentelu eikä mikään pysynyt sisällä niin vaihtoehdot alkoivat loppua. Eläinlääkärissä todettiin vielä alkanut haimatulehdus ja veriarvot olivat entisestään huonontuneet, joten lopulta piti vain osata tehdä vaikea päätös. Simo nukutettiin eilen Juvan klinikalla ja illalla poika haudattiin Hirvensalmelle Nekun haudan viereen. Nyt saavat kaverukset leikkiä taas yhdessä sateenkaaren takana. Hyvää matkaa Simolle ja kiitos näistä ihanista yhteisistä vuosista. Liian lyhyeksi jäi yhteinen aika, mutta paljon kivoja muistoja jäi tältä 10 vuodelta. Simo. <3
*Simon muistovideo
*Simon muistovideo
Simo tiputuksessa lääkärissä |
Simon ja Nekun yhteishauta |
Illalla laitettiin kynttilä haudalle palamaan |
maanantai 13. huhtikuuta 2015
Agitreeniä
Tänään meillä oli enemmän tekniikka painotteiset agitreenit. Ensin oli pieni rata missä harjoiteltiin erilaisia tekniikoita. Itselle meinasi olla tosi vaikeeta, että muisti mitä piti missäkin esteellä tehdä. Hyvin huomasi myös Sanista, että paljon se antoi minulle haukulla palautetta, kun ohjaus oli välillä mitä sattuu. Alku menikin vähän häröilyksi itselläni ja mitään kovin ehjiä juttuja ei meinattu saada. Mutta kyllä siellä pieniä onnistumisia tuli kun tehtiin lyhyissä pätkissä. :) Lopuksi otettiin vielä vauhti treeniä missä harjoiteltiin koiran irtoamista putkelle. Kovin hyvin ei meinannut aluksi Sani putkille lähteä, mutta saatiin onneksi kuitenkin ihan ok suorituksia lopussa.
Muutamia kuvia treeneistä (kuvat: Elviira Ojala):
Täältä tullaan! |
Lähtiköhän ponnistus vähän aikaisin... |
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Sani karhutestissä
Tänään Sani joutui oikein tosi toimiin, kun käytiin sen kanssa Juvalla järjestetyssä karhutestissä. Testikarhuna oli konekarhu Reino. Samoilla järjestäjillä oli mukana myös konesusi Arska, mutta tällä kertaa jäi susi kokematta, kun Simon osallistuminen jouduttiin sairastelun takia perumaan. Sanin kanssa testiin osallistuminen jännitti kovasti ja odotuksia minulla oli aika paljon, koska Sanin emä on aikoinaan haukkunut todella hyvin karhutestissä.
Testin alussa Sani sai käydä haistelemassa pientä puunoksaa missä oli karhun ulostetta ja siitä lähti pieni jälki kohti karhun olinpaikkaa. Hienosti Sani bongasi heti hajut ja lähti hyvin jäljelle. Heti karhun nähtyään alkoi kova haukunta ja aluksi Sani pysähtyi vierelleni mihin jäi hetkeksi haukkumaan. Karhu oli vielä aika kaukana, mutta Sani oli sitä mieltä, että eiköhän mamma nyt ole hyvä aika poistua takavasemmalle. Sani siis vetäytyi taakseni niin paljon kuin liina antoi myöten ja jäi sinne tarkkailemaan tilannetta. Minä sain käskyn siirtyä lähemmäs karhua ja heti sieltä Sanikin tuli käskystä mukaani. Sitten neitokainen rohkaistui kummasti, kun sai minut tuekseen ja meni tosi hienosti eteeni haukkumaan karhua.
Lopussa karhun tullessa tosi lähelle oli Sani hyvin tosissaan sen kanssa ja teki jopa muutaman hyökkäyksen sitä kohti ajaen karhua pois. Karhun vetäytyessä Sani olisi vielä mennyt perään haukkumaan ja kovasti sillä meinasi jäädä haukku vielä päälle testin jälkeenkin. Vielä kun palattiin aloituspaikkaan niin piti pälyillä ja varmistaa, ettei se karhu sieltä varmasti enää tule. Tosi tyytyväinen olin kyllä Sanin suoritukseen. Kovasta pelosta huolimatta siitä löytyi melkoinen taistelija. Ensin yritettiin suostutella mamma pois pedon luota, mutta kun hölmö omistaja vain jatkoi karhun lähestymistä niin piti laittaa kakkosvaihde silmään ja lähteä puolustamaan. Mukava tietää, että tosi paikan tullen Sanistakin saisi aika hyvin apua karhua vastaan. :)
*Sani karhutestissä 12.04.2015
Sanin emä Fenni on tosiaan aikoinaan kohdannut konekarhu-Penan. Kyseinen testi oli hieman erilainen verrattuna meidän testiin, mutta tosi tyylikkäästi Fenni siellä toimi. Täältä lisää Fennin testistä. Ja tässä videolinkki Fennin suorituksesta.
Tähän mennessä Suomessa on kolme ruotsinlapinkoiraa käynyt karhutestissä ja kaikki ovat kyllä haukkuneet tosi hienosti karhua. :)

Kuvia testistä (kuvat: Viivi Vauhkonen):
Sani vs. Reino-konekarhu |
Testin jälkeen väsytti, mutta vielä piti katsoa karhun suuntaan. |
Konekarhu-Reino |
Muistoksi saatiin diplomi :) |
Tässä vielä eri osa-alueiden arvostelut |
Sanin emä Fenni on tosiaan aikoinaan kohdannut konekarhu-Penan. Kyseinen testi oli hieman erilainen verrattuna meidän testiin, mutta tosi tyylikkäästi Fenni siellä toimi. Täältä lisää Fennin testistä. Ja tässä videolinkki Fennin suorituksesta.
Tähän mennessä Suomessa on kolme ruotsinlapinkoiraa käynyt karhutestissä ja kaikki ovat kyllä haukkuneet tosi hienosti karhua. :)
perjantai 10. huhtikuuta 2015
Sanin kanssa treenailua
Sanin kanssa käytiin maanantaina (6.4.) taas aksailemassa. Nyt meillä oli hieman pidempi hyppy-putki-rata mitä tehtiin tulevia möllikisoja varten. Kivasti onnistui treenit ja kaikki radat oli ihan puhtaita suorituksia. Ohjaaja sai hyvää kannustusta juoksemiseen, kun välillä meinasi happi loppua kesken kaiken, mutta sisulla mentiin loppuun asti. Ekalla radalla Sani hieman innostui kuvaajasta, mutta lopuilla radoilla keskittyi tosi hyvin. Toisella radalla kokeiltiin myös hiljaa ohjaamista mikä tuntui toimivan tosi hyvin ja Sanikaan ei haukkunut sillä radalla yhtään. :)
*Sanin aksatreenit 06.04.2015
Keskiviikkona (8.4.) meillä oli vuorossa rally-tokon ratatreenit. Silloin oli hirveän tuulinen keli ja kentällä ei meinanneet kylttiselosteet pysyä, joten tehtiin aika lyhyt rata ilman selosteita. Sani oli taas intoa puhkuen tekemässä ja ensin hieman treenattiin yksittäisiä liikkeitä kentän reunalla ja purettiin pahimpia intoja pois. Itse rata tehtiin kahdesti. Ekalla kerralla palkkasin Sania usein ja pyrin siihen, ettei haukkua ja turhautumista pääsisi tulemaan. Ihan kivasti onnistui. Toinen suoritus tehtiin kokonaan ilman välipalkkoja ja lopussa Sani sai herkkupurkin mikä oli oikein mieleinen. :)
Tänään (perjantaina) käytiin sitten taas vaihteeksi hieman aksaamassa. Nyt tehtiin enemmän lyhyitä tekniikkaharjoituksia. Treenattiin välistä vetoja ja takaa kiertoja sekä irtoamista putkeen hieman kauempaa. Sanille tuntuu olevan selvästi vaikeampaa kaikki oikealta puolelta lähetykset ja irtoamiset, joten niitä pitää jatkossakin treenata lisää. Välistä veto oikealta puolelta oli aluksi tosi hankala, mutta kyllä sekin saatiin lopulta onnistumaan. Lopuksi tehtiin vielä pari pientä rataa, joista sitten hieman videopätkää. :)
*Sanin agitreenit 10.04.2015

Kuva: Elviira Ojala |
torstai 2. huhtikuuta 2015
Simolla suolisto-oireita
Simo on nyt n. parisen viikkoa ollut jo kipeänä, kun sillä on ollut pitkittynyt ripuli ja sitten lääkärissä se todettiin ihan suolistotulehdukseksi. Nyt Simo on ollut antibioottihoidolla ja lisäksi saanut myös kortisonia. Veriarvoista todettiin, että veren proteiinitasot ovat liian alhaiset, mutta muuten kaikki ok. Sydänäänet kuulostivat ensin oudoilta mutta ne onneksi korjaantuivat ja johtuivat ilmeisesti veren oudosta koostumuksesta. Simo myös röntgenkuvattiin ja mitään poikkeavaa ei vatsan alueelta löytynyt. Eläinklinikalle saatiin koekäyttöön myös tarkempi ultrauslaite joten Simon kanssa päästiin sopivasti testipotilaaksi ja lääkäri sai tutkittua vielä ultran kanssa sen vatsan ja suoliston alueen. Mitään kasvaimia tms. ei löytynyt, ainoastaan suolen seinämä oli hieman paksuuntunut mikä varmaan johtuu suolistotulehduksesta. Eilen käytiin antamassa vielä uusi verinäyte. Kaikki muut arvot oli ok (haima, maksa, yms.) mutta edelleen oli proteiiniarvot liian alhaiset vaikkakin hieman parantuneet. Simolla on myös vatsavaivat jatkuneet ja uloste ollut hieman löysempää. Nyt lääkäri määräsikin että nostetaan vielä kortisonitasoa ja aloitetaan myös toinen antibioottilääke. Toivotaan että tuo vaiva nyt tuosta helpottaisi ettei menisi äkkiä liian huonoon kuntoon. Toistaiseksi Simo on ollut kyllä ihan pirteä ja syönyt hyvin. :)
Muutto uuteen kotiin
Koirien kanssa muutimme viime lauantaina 28.3. omaan uuteen kotiin. Ostin Juvalta meille omakotitalon missä on nyt sitten pihaa myös koirien ulkoiluun. Tarkoitus on aidata koko takapiha kunhan maa vain tarpeeksi sulaa niin sitten saavat kaverukset siellä juosta ihan vapaana. :) Mukavasti on kotiutuminen jo sujunut ja koirat tottuneet uusiin kuvioihin.
Sani agiepiksissä 27.3.
Sanin kanssa osallistuttiin ensimmäistä kertaa agilityn epiksiin 27.3. Mikkelissä. Osallistuimme hyppy-putki-luokkaan koska niitä ollaan vaan lähinnä nyt treenattukin. Kiva kokemus saatiin ekoista kisoista. Hylätty rata tuli tällä kertaa, kun 3 kieltoa tuli ensin putkille, mutta olin tosi tyytyväinen, kun Sani pysyi hyvin hallinnassa läpi radan ja saatiin rata tehtyä kunnialla läpi. :) Itse rata oli minulle todella haastava koska siinä oli melkein pelkkää putkesta putkeen menoa ja pari hyppyä vain alussa ja lopussa, joten olin välillä aivan pihalla minne piti mennä, kun samoja putkia mentiin moneen kertaan ja eri päin. Mutta kivaa oli silti ja innolla jo odotan seuraavia mahdollisia kisoja. Sanin kanssa uskon että hallissa on paljon varmempi kisata agissa, niin ei ole niin paljon muuta häiriötä ympärillä. Nyt alkaa ulkokisakausi lähestyä, joten voi hieman kauemmin vierähtää, että taas päästään kokeilemaan.
*Sanin ekat agiepikset Mikkelissä 27.3.
*Sanin ekat agiepikset Mikkelissä 27.3.
Virekoulutus 21.3. Janakkalassa
Sanin kanssa osallistuttiin 21.3. Jirka Vierimaan pitämään virekoulutukseen mikä järjestettiin Janakkalassa. Päivä oli suunnattu lähinnä koiratanssiharrastajille, jotka kaipasivat neuvoja erilaisiin vireongelmiin, joita helposti muodostuu pitkien ohjelmien aikana. Sanin kanssa minulla oli toiveena saada hyödyllisiä vinkkejä siihen, kun Sani aina haukkuu kisoissa ja vire tahtoo nousta liian korkealle. Päivän aluksi käytiin ensin pari tuntia teoriaa läpi ja sitten tehtiin käytännön harjoituksia koirakko kerrallaan.
Sanille hyödyllisiä harjoituksia olisi eri mittaisten temppusarjojen treenaus, esim. 2 temppua, 4 temppua, 3 temppua, 5 temppua jne. Ideana että pikku hiljaa kasvatetaan vaatimusta mutta välillä tehdään myös lyhyempi sarja ettei koira voi koskaan ennakoida montako temppua siltä vaaditaan vaan se jaksaa tehdä motivoituneena eteenpäin. Mikäli ääntelyä on niin sitten pidetään pieni tauko, esim. laitetaan koira istumaan hetkeksi ja sen jälkeen tehdään hieman lyhyempi sarja jotta saadaan taas onnistuminen. Välillä on hyvä kokeilla vaatia koiralta hieman enemmän mutta jos ääntelyä tulee niin sitten tietää että nyt tehtiin liikaa. Harjoitusten myötä koira kestää odottaa kauemmin palkan saamista ja itse tekemisestä tulee sille motivoivaa kun se haluaa tehdä aina seuraavan liikkeen saadakseen palkan.
Käytännön harjoituksissa treenattiin Sanin kanssa poispäin peruutusta sekä kaukana tehtäviä vauhdikkaita pyörähdyksiä. Nämä ovat monesti ne liikkeet mitkä kisoissa aiheuttavat haukkua kun on vaikeutta ja vauhtia hieman enemmän. Nyt tehtiin nämä pari liikettä ensin kerran putkeen, sitten 2 kertaa peräkkäin ja 3 kertaa peräkkäin. Pisin sarja oli 4 kertaa peräkkäin eli yhteensä 8 temppua. Se vielä juuri ja juuri onnistui mutta pientä vinkumista meinasi jo tulla. Mutta tosi kivasti Sani kyllä jaksoi kun kuitenkin melko fyysisiä liikkeitä oli molemmat ja useampi toisto tehtiin.
Vinkiksi saatiin myös että Sanilla voisi hyvin toimia myös vetoleikki millä saisi siltä purettua ylimääräisiä kierroksia. Jirka kokeili myös hieman leikkiä Sanin kanssa ja kovastihan neiti siitä innostui. Leikissä olisi hyvä että antaa Sanin hieman voittaa ja antaa sille periksi jotta saisi sille enemmän puruvoimaa mikä väsyttäisi enemmän koiraa. Täytyykin ensi kisoissa muistaa tehdä tämmöinen rauhoittava leikkihetki ennen kehään menoa. Kokonaisuudessaan koulutuspäivä oli varsin antoisa ja kiva oli taas nähdä ihania koiratanssituttuja. :)

Joitain kuvia meidän osuudesta:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)