sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Sanin koiratanssisivu

Kuva: Hanna Maines

Sanin kanssa aloitettiin erilaisten temppujen treenaaminen melkeinpä heti, kun pentu meille muutti. Täytyy myöntää, että typy on kyllä todella nopea oppimaan eri juttuja ja olen ihastunut neidin keskittymiskykyyn. Myöskään Sanin ahneus ei ole haitannut kouluttamista, koska tuntuu, että typy oppii mitä vain saadakseen sen herkkupalan. Parhaimmillaan Sani on oppinut yhden tempun yhdessä päivässä, mikä on kyllä melko huimaa! :)

Sanin kanssa alettiin käydä Espoossa ohjatuissa koiratanssitreeneissä pennun ollessa n. puoli vuotias. Todella hienosti Sani on oppinut keskittymään temppuiluun myös koirahäiriössä. :) Lisäksi erilaisia temppuharjoituksia olemme tehneet lappalaiskoirien vapaamuotoisissa treeneissä Helsingissä ja ihan omatoimisesti kotosalla.

12.-13.11.2011 saatiin Sanille myös todella upeaa esiintymiskokemusta, kun esiinnyimme Lemmikkimessuilla Helsingin Messukeskuksessa yhteensä 4 kertaa (2 kertaa la ja 2 kertaa su). Esitykset sujuivat upeasti ja 9 kk:n ikäinen Sani keskittyi hienosti suuresta yleisömäärästä huolimatta. :)
* Sanin koiratanssiesitys Lemmikkimessuilla 13.11.2011

Keväällä 2012 osallistuimme Sanin kanssa myös ulkomaalaisen huippukouluttajan Attila Szkukalekin koiratanssikoulutukseen sekä kesä-heinäkuun vaihteessa Tahtitassujen kesäleirille. Paljon tuli taas opittua uusia asioita koiratanssikoulutuksesta. :)

Sanin kanssa olemme harrastaneet sekä vapaatanssia (freestyle) että seuraamista musiikin tahdissa (htm). Sani tykkää selvästi vauhdikkaammista freestyle-liikkeistä, mutta niissä myös haukku tuntuu olevan herkemmässä. Upeasti neiti keskittyy myös seuraamisissa ja tekee todella tarkkaa työtä välillä liimautumalla aivan jalkaani kiinni seuraamispositiossa. Molemmissa lajeissa aloitimme kilpailemisen keväällä 2012 Sanin ollessa hieman päälle 1-vuotias. :)


Sanin koiratanssikilpailut:

*26.08.2016 Janakkala
Sani htm avo: Tekn. 76,33 / Tait. 78,33, Yht. 154,66, Sijoitus 3/3
Sani fs avo: Tekn. 82,67 / Tait. 79,33, Yht. 162, Sijoitus 1/3 


*14.05.2016 Tuusula
Sani htm avo: Tekn. 75,67 / Tait. 78,33, Yht. 154p, Sijoitus 3/4


*07.11.2015 Janakkala
Sani htm avo: HYL (poistui kehästä)

*26.09.2015 Akaa
Sani htm avo: 140,34p, Sijoitus 4/4
Sani fs avo: Tekn. 80,33 / Tait. 80, Yht. 160,33p, KUMA, Sijoitus 1/5 

*08.08.2015 Janakkala
Sani htm avo: Tekn. Tekn. 76,33 / Tait. 77,67, Yht. 154p, Sijoitus 4/4
Sani fs avo: Tekn. 79,67 / Tait. 76,33, Yht. 156p, Sijoitus 2/5 

*09.05.2015 Ylöjärvi
Sani htm avo: 152,33p, Sijoitus 1/1
Sani fs avo: 130p 

*07.03.2015 Janakkala
Sani fs avo: Tekn. 82,33 / Tait. 76, Yht. 158,33p, Sijoitus 1/2
Sani htm avo: Tekn. 79,67 / Tait. 79, Yht. 158,67, Sijoitus 2/2 


*01.11.2014 Janakkala
Sani fs avo: Tekn. 82 / Tait. 71,67, Yht. 153,67p, Sijoitus 4/4

*13.09.2014 Lempäälä
Kisa 1: Sani fs avo: Tekn. 80,33 / Tait. 70,33, Yht. 150,66, Sijoitus 5/7
Kisa 1: Sani htm avo: Tekn. 80 / Tait. 71, Yht. 151p, Sijoitus 4/4
Kisa 2: Sani fs avo: Tekn. 81 / Tait. 76, Yht. 157p, Sijoitus 2/6

*02.08.2014 Jyväskylä
Sani htm alo: Tekn 79 / Tait. 79, Yht. 158p, Sijoitus 2/2
Sani fs alo: Tekn. 82,33 / Tait. 83, Yht. 165,33p, KUMA, Sijoitus 3/12


*06.04.2014 Janakkala
Sani htm alo: Tekn. 74 / Tait. 70,33, Yht. 144,33p, Sijoitus 2/2

*22.03.2014 Ylöjärvi
Sani htm alo: Tekn. 82 / Tait. 78, Yht. 160p, Sijoitus 2/3


*22.02.2014 Viiala (Akaa)
Sani htm alo: Tekn. 85,33 / Tait. 78,33, Yht. 163,67p, Sijoitus 3/6
Sani fs alo: Tekn. 80,67 / Tait. 71, Yht. 151,67p, Sijoitus 5/5

*19.10.2013 Salo
Sani htm alo: Tekn. 80,33 / Tait. 80,33, Yht. 160,66p, KUMA, Sijoitus 6/10

*14.09.2013 Lempäälä
Sani htm alo: Tekn. 84 / Tait. 79, Yht. 163p, Sijoitus 2/7

*11.05.2013 Tampere
Sani htm alo: Tekn. 83,33 / Tait. 74,67, Yht. 158p, Sijoitus 4/8

*30.03.2013 Lempäälä (epäviralliset möllitanssit)
Sani fs alo: Sijoitus 3/4

*12.01.2013 Tampere
Sani htm alo: Tekn. 74,33 / Tait. 66,67, Yht. 141p, Sijoitus 5/5
Sani fs alo: Tekn. 79,67 / Tait. 71,67, Yht. 151,33p, Sijoitus 8/14 


*18.03.2012 Lieto (epävirallinen möllikisa)
Sani improvisointi-luokka: Sijoitus 3/7
Sani fs kisaluokka: Tekn. 80 / Tait. 70, Yht. 150p
 
*03.03.2012 Janakkala (virallinen kilpailu)
Sani htm alo: Tekn. 75,33 / Tait. 80, Yht. 155,33p, Sijoitus 2/2
Sani fs alo: Tekn. 88,33 / Tait. 86,33, Yht. 174,66p, KUMA, Sijoitus 1/7 

*04.02.2012 Espoo (epävirallinen möllikisa) 
Sani htm mölliluokka: Sijoitus 1/2
Sani fs mölliluokka: Sijoitus 1/7

*22.06.2011 Nummela (leikkimielinen möllikisa)
Sani fs: Sijoitus 3/3
 


Sanin osaamia freestyle-temppuja:
*tassu (Sani nostaa vasenta tassuaan minun oikealle kädelle/jalalle)
*toinen (Sani nostaa oikeaa tassuaan minun vasemmalle kädelle/jalalle)
*päälle (Sani nousee etutassuilla laatikon päälle seisomaan)
*pinta (Sani nousee takatassuilla laatikon päälle)
*liiku (Sani pyörii etutassut laatikon päällä vastapäivään, tai Sani voi myös pyöriä minun selän päällä, kun olen kyykyssä)
*kokonaan (Sani menee laatikon sisälle kokonaan seisomaan, lisäkäskystä Sani voi mennä siellä myös istumaan tai maahan. Sani voi mennä myös esim. pedin päälle makaamaan)
*surffaa (Sani pujottelee minun jalkojen välistä, itse voin kävellä eteen- tai taaksepäin tai liikkua sivuaskelin)
*swing (Sani pyörii itsensä ympäri myötäpäivään)
*ympäri (Sani pyörii itsensä ympäri vastapäivään)
*läpsy (Sani läppäsee etutassuilla minun käsiä)
*pam (Sani kellahtaa selälleen)
*peruuta (Sani peruuttaa minusta poispäin)
*kierrä (Sani kiertää jonkun esteen ympäri)
*hae (Sani noutaa)
*pakki (Sani peruuttaa minun jalkojen välistä läpi kääntyen ensin peppu edellä vastapäivään)
*väistä (Sani peruuttaa minun jalkojen välistä läpi kääntyen ensin peppu edellä myötäpäivään)
*keppi (Sani hyppää minun poikittain pitämääni keppiä yms. esinettä vasten seisomaan, alas-käskyllä Sani laskeutuu alas)
*rundi (Sani peruuttaa minun ympäri)
*uuuuu (Sani ulvoo käskystä)
*kieri (Sani kierii)
*kyytiin (Sani hyppää minun selän päälle kyytiin ja minä liikun konttaamalla eteenpäin)
*vedä (Sani vetää peruuttaen viltin pois päältäni)
*chin (Sani laittaa leuan esim. minun polven päälle tai tuolin/laatikon päälle)
*hali (minun ollessa kyykyssä Sani laittaa etujalat minun hartioiden päälle ja laittaa pään minun oikeaahartiaa vasten, vaihda-käskyllä Sani vaihtaa pään vasemman hartian päälle)
*face: Sani pysyttelee minun edessä naama minuun päin ja itse voin liikkua sivulle tai pyöriä paikallaan, jolloin Sani liikkuu mukana ja pysyttelee minun edessäni. Hienosti toimii jo ristiaskeleet oikealle. :)
*jalat: Sani tulee jalkojeni väliin seisomaan ja laittaa tassut minun jalkojen/kenkien päälle ja voimme kävellä yhdessä.
*hop: Sani hyppää minun jalkojeni muodostamasta aukosta läpi.
*eteen: Eteen lähetys
*ryömi: Sani ryömii minun jalkojen välissä.
*käsi: Sani hyppää minun kättä vasten seisomaan ja voimme kävellä yhdessä.
*pusu: Sani nuolaisee naamaani.
*tanssi: Sani liikkuu takajaloilla seisten.
*letkis: Sani seisoo minun selkääni vasten ja voimme liikkua eteenpäin.
*tartu: Sani tarttuu etutassuilla minun jalasta kiinni ja samalla voimme pyöriä ympäri
*kuma: Sani kumartaa
*mene: Sani liikkuu kaukana minusta sivusuunnassa, voimme myös kiertää kehää yhdessä
*ylös: Sani istuu ja nostaa molemmat etutassut ilmaan nopeasti ("kurre-temppu)
*kaiva: Sani kaivaa etutassuilla esim. mattoa
*kerää: Sani kerää leluja laatikkoon
*alta: Sani pujottelee minun käsien alta, kun itse konttaan
*jump: Sani hyppää etutassut ilmaan puolelta toiselle minun edessä.

Sanin osaamat htm positiot:
*seuraa: Sani seuraa vasemmalla puolella oikea lapa minun jalan vieressä.
*pelottaako: Sani seuraa minun jalkojen välissä samoin päin.
*edessä: Sani seuraa edessäni oikea lapa minun jalan vieressä.
*right: Sani seuraa oikealla puolellani oikea lapa minun jalan vieressä.
*oikee: Sani seuraa oikella puolellani vasen lapa minun jalan vieressä.
*takana: Sani seuraa takanani oikea lapa minun jalan vieressä.


Sanin koiratanssivideoita:
*Sanin tanssiharjoitukset 31.12.2011 (11 kk:n iässä)
*Sanin htm ohjelman harjoitus (11 kk:n iässä)
*Sanin tanssitreenit Jyväskylässä 02.10.2011 (8,5 kk:n iässä)
*Sanin noitaohjelma (8,5 kk:n iässä)
*Sanin vedä-temppu (7 kk:n iässä)
*Sanin temppuvideo 27.08.2011 (n. 7 kk:n iässä)
*Sanin koiratanssiesitys rlk-tapaamisessa 14.08.2011 (6 kk:n iässä)
*Simon ja Sanin yhteistemput (6kk:n iässä)
*Sanin tanssi+tokotreenit 23.07.2011 (5 kk:n iässä)
*Sani treenaa koiratanssia 18.06.2011 (4,5 kk iässä)
*Sanin koiratanssiohjelman harjoitus 17.06.2011 (4,5 kk iässä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti