maanantai 24. tammikuuta 2011
Nekun silmälääkäri
Nekku kävi silmälääkärillä tarkastuksessa. Sen oikea silmä näytti ihan siistiltä, vaikka siinäkin kaihi on jo todella voimakas. Sen sijaan vasemmasta silmästä löytyi jälleen pieni haava ja samasta paikkaa kuin n. reilu vuosi sitten, mutta onneksi kuitenkin tällä kertaa paljon pienempi haava. Lääkäri siisti silmän pinnan ja teki haavaan ns. etikkahappokäsittelyn, jolla haava "poltetaan" umpeen. Tämän haavauman ja pitkälle edenneen harmaakaihen yhteisvaikutuksesta samassa silmässä näkyi myös todella voimakas värikalvon tulehdus. Nyt Nekku saa n. 10 pv antibioottitippoja kipeään silmäänsä ja myös sen kaihisilmätippoja (Voltaren) jatketaan aivan normaalisti. Lisäksi lääkäri määräsi Nekulle myös Rimadyl kipulääkettä (purutabletteja), jotka auttavat myös tuohon kipeään silmään, mutta myös toivottavasti Nekun mahdolliseen takajalkojen nivelriikkoon. Nekulla on tosiaan vähän aikaa ollut vaikeuksia nousta ylös makuulta tai sitä on alkanut sattua kumartuessa, mikä lääkärinkin mielestä viittaisi mahdolliseen nivelrikkoon. Ensi viikolla meillä on sitten vielä kontrollikäynti, jossa lääkäri tarkastaa vielä, että Nekun haava silmässä on alkanut kunnolla paranemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.