keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Sanin kanssa lappalaisten vapaamuotoisissa treeneissä

Pikku-Sanin kanssa käytiin lappalaiskoirien vapaamuotoisissa treeneissä harjoittelemassa koirahäiriön alaisuudessa. Aluksi, kun mentiin kentälle, Sani taas tuttuun tapaan haukkui muille koirille ja yritti pyrkiä moikkaamaan kaikkia. Vähän aikaa kun oltiin kentällä oltu, alkoi neiti kuitenkin taas keskittyä paljon paremmin ja ottaa kontaktia. :) Tehtiin Sanin kanssa kontaktiharjoituksia, missä itse kävelin takaperin ja Sanin tuli seurata minun edessä ja ottaa kontaktia. Aluksi Sani yritti pyrkiä eri suuntiin, mutta muutaman harjoituksen jälkeen se seurasi tosi hienosti ja otti kontaktia.

Harjoiteltiin myös perusasentoa monta kertaa ja tosi upeasti Sani tuli sivulle istumaan kääntäen takapäätään. Jokusen kerran Sani istui liian taakse tai eteen tai hieman vinoon, jolloin en palkannut, mutta seuraava yritys aina meni sitten ihan oikein. Tosi hienosti typy on jo oppinut tuon liikkeen. :) Lisäksi harjoiteltiin myös hieman seuraamista ja seuraamisen loppuun istumista sekä näyttelyseisomista. Myös maahanmenoa treenattiin sekä tehtiin pari paikalla odottamisharjoitusta.

Automatkoilla Sani matkusti kuskin viereisen paikan jalkotilassa, koska Sanin matkakassi on jo jäänyt liian pieneksi tytölle matkustaa siinä. Tosi mallikkaasti Sani käyttäytyi molemmilla matkoilla ja makoili nätisti jalkotilassa. :) Kotiin tultaessa neiti vielä yllätti minut, kun olin avaamassa ulko-ovea, tekemällä täydellisen perusasennon sivulleni ja katsomalla pienillä nappisilmillään, että näinhän se meni! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.