lauantai 1. lokakuuta 2011

Sanin noitaohjelman harjoittelua


Sanin kanssa päästiin ekaa kertaa kunnolla treenaamaan meidän uutta noita-teemaista koiratanssiohjelmaa Sysmässä. Pentu oli todella innokkaalla päällä ja teki liikkeet jopa nopeammin kuin olin alunperin suunnitellut. Täytyykin siis joitain kohtia vielä yrittää miettiä sopivimmiksi, jotta pysymme paremmin musiikin tahdissa. Aiemmin, kun on tullut totuttua suunnittelemaan Simolle ohjelmia ja se tekee kuitenkin liikkeet paljon hitaammin niin nyt oli vaikea arvioida, että Sani liikkuukin niin paljon nopeammin. Jossain kohdissa itse myös liikuin liian nopeasti eikä se niin hyvin sopinut musiikin kulkuun, mutta eiköhän se siitä harjoittelemalla parane. Myöhemmin meidän tulee vielä treenata paljon minun esiintymisasun kanssa, koska olen ajatellut pukea myös pitkän viitan ohjelmaan, joten Sanin tulee tottua siihen hyvin. Nyt tuntui, että puisen kepin käyttö taikasauvana aiheutti Sanille hieman häiriötä, koska se yritti välillä aina koskea keppiä, sillä aiemmin ollaan harjoiteltu kosketuskepin kosketusta. :( Mutta toivotaan, että typy tottuu tuohon kepin käyttämiseen vähitellen.


Erityisesti Sanin poispäin peruuttamiseen olin todella tyytyväinen. Todella hieno kaukoliike ja Sani peruutti hyvällä nopeudella. :) Välillä Sanilla meinasi taas olla haukku herkässä, varsinkin ohjelman alussa, missä se joutui odottamaan laatikossa, mutta toivotaan, että se tapa ei ainakaan lisääntyisi. Omaa liikkumistani minun tulee myös harjoitella vielä paljon lisää, jotta liikkumiseni sopisi paremmin tuohon hieman ylhäiseen tunnelmaan ja malttaisin liikkua tarpeeksi arvokkaasti ja hitaasti. Mutta ainakin hyvällä alulla ollaan. Onhan tässä vielä joulukuun kisoihin aikaa hioa ohjelmaa. :)
*Sanin noitaohjelma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.