sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kisaongelmia

Kylläpäs Sani-neiti päätti aloittaa nyt juoksunsa juuri sopivalla hetkellä, kun viikon päästä meidän piti olla tanssikisoissa Helsingissä sen kanssa. Ne jäävät nyt siis Sanin osalta väliin, mutta onneksi kisan järjestäjille sopi, että Simo tuleekin Sanin tilalle varakoiraksi. Simon kanssa treenaaminen on kyllä jäänyt viime aikoina melkoisen vähiin, joten ihan harjoituksen kannalta ajattelin messarin kisat ottaa. Voi muutenkin olla, että herran pää on pikkaisen pyörällä, kun kotona Sanilla saattaa olla juuri tärppipäivät meneillään silloin ensi viikonloppuna. Huh! Saa nähdä mitä on tiedossa.

Vielä en ole aivan varma millä musiikilla tulemme Simon kanssa esiintymään, koska musiikin vaihtaminen ei välttämättä enää onnistu. Mieluummin olisin tehnyt Simon kanssa meidän taidemaalaus-ohjelman, mutta jossei musiikkia enää ehdi vaihtaa, niin sitten tehdään jokin erilainen versio Sanin noitakappaleeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.