lauantai 3. maaliskuuta 2012

Sanille KUMA Janakkalan koiratanssikisoista!

Hieno päivä oli meillä Sanin kanssa Janakkalassa, vaikka koko edellisen yön olin jännittänyt kisoja ja nähnyt niistä myös painajaisen. Kilpailimme Sanin kanssa sekä HTM:ssä että Freestylessa.

Meidän HTM ohjelman alku oli kyllä melkoisen katastrofaalinen, kun heti kehään mentyämme alkoi Sani haistelemaan ja löysi sieltä namin. Tästähän neiti sitten innostui ja n. pari minuuttia sain sitä paimentaa siellä, kun typy löysi lisää herkkuja enkä saanut siihen mitään kontaktia. Melkein meinasin jo luovuttaa, mutta sitten päätin, että mennään käymään vielä uudelleen kehän ulkopuolella ja siellä onneksi sain heti Sanin kontaktiin. Seurautin sen samantien kehään ja aloitimme heti. Meidän ohjelma meni tuohon alkusähläykseen nähden hyvin. Pari kertaa Sanilla kävi hieman kuono maassa, mutta muuten se seurasi hienosti. Joissain kohdissa oli pientä sählinkiä, mutta ihan kunnialla selvittiin ohjelma loppuun. Tuloksena saimme 155,33p mikä oikeutti alokasluokan 2/2 sijaan. Ihan kiva aloitus meidän HTM uralle. :)
*Sanin HTM ohjelma Janakkalan koiratanssikisoissa 03.03.2012

Tuomarikommentit:
Heli Nousiainen (vastaava): Pienten alkuvaikeuksien jälkeen koirakko suoriutui hienosti enemmittä lattianhaisteluitta. Positioista toiseen siirtymiset olivat hieman epätarkkoja. Kontakti pysyi melko hyvin läpi ohjelman. (tekn. 67 / tait. 77)
Henna Meriharju: Hyvin pari kokosi itsensä vaikean nuuskimisalun jälkeen. Muutamia kontaktikatkoja ja pari haukkua. Tarkkoja positioita muutama. Koreografia oli tasapainoinen ja liikkui hyvin. (tekn. 80 / tait. 80)
Hannele Parviainen: Osa positioista oli oikein hyviä ja oli koko liikkeen ajan kohdallaan. Kiinnittäisin huomiota joihinkin positioiden vaihtoon. Hyvä kehän käyttö. (tekn. 79 / tait. 83)


Freestylelajissa kisasimme Sanin kanssa ihan viimeisinä alokasluokassa, jossa yhteensä 7 koirakkoa. Sanin fs-ohjelma sujui todella loistavasti. Neiti pysyi upeasti mukana koko ohjelman ja oli tosi innokas. Haukkuminenkin pysyi tällä kertaa hyvin kurissa, olisikohan 5 haukahdusta tullut yhteensä. Tuloksena Sanin ekasta virallisesta fs-kisasta saatiin upeasti 174,66p, joka oikeutti meidät KUMA:an sekä alokasluokan voittoon, sijoituksemme siis 1/7. :o) Wau! Ja ikäähän pikku neidillä on tosiaan vasta se 1v ja 1kk. <3
*Sanin freestyle ohjelma Janakkalan koiratanssikisoissa 03.03.2012

Tuomarikommentit:
Heli Nousiainen (vastaava): Kiva teema. Koira teki liikkeet tarkasti. Seassa vaikeampiakin liikkeitä. Hienot pyörähdykset. (tekn. 91 / tait. 92)
Henna Meriharju: Dramaattinen musiikki ja mietitty koreografia. Musiikin tempo ei mielestäni korostanut koiraa. Varo haukkua! Liikkeitä runsaasti ja tekninen osaaminen hyvää. (tekn. 89 / tait. 80)
Hannele Parviainen: Hieno esitys. (tekn. 85 / tait. 87)







Kuvat: Johanna Saariluoma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.