torstai 12. huhtikuuta 2012

Simon kanssa Espoon koiratanssitunnilla

Simpan kanssa päästiin tekemään hyvät treenit ennen lauantain kisaa. Treenattiin meidän molempia ohjelmia (fs ja htm). Ensin tehtiin fs-ohjelmaa ja aina hieman pidemmän pätkän jälkeen, kun meni tosi hyvin, sai Simo aina suuremman palkan. Kivasti meni kyllä ja eri tuolitemput onnistuivat myös loistavasti. :)

Htm-ohjelma kokeiltiin ensin kokonaan musiikin tahtiin. Hieman Simolla oli epätarkkuutta varsinkin eri sivuilla ja edessä seuraamisessa, mutta ihan innokkaasti poju kuitenkin kulki mukana. Sen jälkeen tehtiin lyhyempiä seuraamispätkiä ja kiinnitettiin enemmän huomiota positioiden tarkkuuteen. Myös omien käsien asentoa tuli jälleen mietittyä uudelleen, jotta näyttäisi tyylikkäämmältä. Ryömimistemput sujuivat hienosti, tosin kerran meinasi olla ongelma, kun poju meinasi vain jatkaa ryömimistä, vaikka pyysin siltä jo muuta. ;) Lauantaina meillä onkin sitten jännä paikka, kun starttaamme Simon kanssa ekan kerran myös htm lajissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.