Tänään käytiin Sanin kanssa meidän lähikentällä harjoittelemassa alokasluokan tokoliikkeitä. Ajattelin, että voitaisiin neidin kanssa hetken aikaa keskittyäkin enemmän tokoon, kun tanssijutut on olleet nyt vähän tauolla. Jos vaikka saataisiin taas meidän yhteispeli toimimaan ja joskus uskallettaisiin taas kisaamaankin. Seuraavaksi voitais yrittää kävästä vaikka jossain tokokokeessa, mutta ensin haluan, että saadaan taas perusasiat kunnolla kuntoon.
Olin ihan tyytyväinen tämän päivän treeneihin. Hieman neiti oli välillä kiinnostunut myös ympäristöstä, kun paljon oli erilaisia häiriöitäkin paikalla (kiljuvia lapsia, lenkkeilijöitä koirien kanssa, pyöräilijöitä, kissa, autoja). Seuraamiset sujui hienosti, tosin vapaana seuraamista ei nyt otettu. Hienosti Sani teki myös perusasennot seuraamisten loppuun ja täyskäännökset meni hienosti. Liikkeestä maahanmeno oli aivan super ja tosi nopea. Liikkeestä seisomisessa Sani tarttee vielä käsiapua, mutta hienosti pysyy sen jälkeen paikallaan ja loppu sujuu hyvin. Paikallamakuussa tehtiin n. puolen minuutin toistoja alle viiden metrin matkalla. Hienosti neiti keskittyi niihin eikä vinkunut yhtään tai ollut muutenkaan levottoman oloinen. Luoksetulo sujui myös hyvin ja perusasennot onnistui sen loppuun. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.