Tiistaina aloitimme Sanin kanssa Juvan Kennelkerhon järjestämällä agilitys alkeiskurssilla. Toistaiseksi en ole vielä minkään koirani kanssa agia enemmän harrastanut, joten ihan kiva päästä paremmin tutustumaan myös tähän huippusuosittuun lajiin. Tällä tunnilla aloitettiin putken harjoittelulla. Ensin oli aivan suora putki, josta koira houkuteltiin läpi. Ensin Sani hieman kummaksui putkea, mutta kerran onnistuttuaan se suorastaan rynni putken läpi herkkukipon luokse. Tämän jälkeen alettiin tehdä putkeen jo mutkaa. Välillä piti hieman helpottaa, mutta aika nopsasti tyttö hoksasi, että kyllä siellä putken päässä on joku vastassa vaikkei sinne heti näekään. :)
Sitten aloitettiin keppien harjoittelu. Treenattiin keppien pari vikaa keppiä eli koiran piti osata mennä niiden välistä läpi. Sitten kokeiltiin myös rengasta niin että se oli aivan alhaalla. Hieman yritti neiti välillä kiertää tai hypätä väärästä välistä, mutta myös upeita onnistumisia saatiin. :) Viimeiseksi harjoiteltiin vielä puomia. Siinä neiti meni tosi rohkeasti puomille, mutta vauhtia oli pakko hillitä useammilla palkoilla, jotta typykkä pysyi esteen päällä koko matkan. Ja tärkeää on, että koira oppii hidastamaan lopussa osuakseen kontaktille. Mutta olihan rohkea ja innokas typykkä! Hallittavuudessa meillä on vielä tekemistä, joten mieluummin pidän Sanin vielä hihnassa. Saa nähdä jatketaanko vielä alkeiskurssin jälkeen agin parissa kun nyt on niin paljon muutakin, mutta tuleepahan ainakin alkeiskussi suoritettua, joten mahdollista jatkaa myöhemmin pidemmälle. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.