lauantai 21. syyskuuta 2013

Pirkkalan rally-tokokisat: Wuhuu, mikä päivä! :o)

Tänään kisattiin Simon ja Sanin kanssa Pirkkalan rally-tokokisoissa. Simo kilpaili avoimessa ja Sani alokasluokassa. Tuomarina kisoissa toimi Tiia Hämäläinen. Avoimessa oli yhteensä 7 koirakkoa. Simon kanssa rata sujui kivasti, kerran se haisteli yhtä kylttiä, josta tuli -1p kyltin haistelusta ja -1p kontrollin puutteesta. Lisäksi radan loppupuolella Simolta tuli pieni haukkusarja, jonka takia -3p. Muuten rata meni hienosti ja olin tosi tyytyväinen. Yhteensä saatiin hienosti 95p/100p ja sijoituksemme oli avoimen luokan 3.s. Lisäksi saavutimme myös RTK2 koulutustunnuksen eli nyt saamme siirtyä jo voittajaluokkaan kisaamaan. Jee! :) Tuomarikommentteina olimme saaneet: "Hienot käännökset. Iloista. :)"

Avoimenluokan ratapiirros (onneksi ei ollut houkutusta tällä kertaa)


Sanin kanssa odoteltiin hetken aikaa ja itse en onneksi paljoa jännittänyt kun päästiin radalle. Tällä kertaa Sanin kanssa rata sujui todella upeasti. Kertaakaan neiti ei alkanut haistelemaan kylttejä tai maata eikä haukkunut, vaikkei palkkaa tullutkaan. Hieman se päästi muutaman vinkumisen radalla, mutta keskittyi koko ajan tosi hyvin. Varsinkin 360 astetta vasemmalle sekä muut käännökset menivät hienosti. Tosi nopeasti tehtiin rata läpi, joten Sani ei ehtinyt pahasti hermostua. Heti radalta tultua tiesin, että nyt meni hienosti. Kuitenkin kun pisteet tuli ja selvisi että saatiin upeat 100p/100p, olin melkoisen ällikällä lyöty. Jouduttiin siis jäämään odottamaan palkintojenjakoa. Yhteensä alokasluokassa kisasi jopa 27 koirakkoa ja 4 parasta olivat saaneet täydet pisteet. Palkintojenjaossa kuitenkin selvisi, että meidän rata oli ollut nopein rata niistä, joten ylsimme jopa alokasluokan voittoon. Ohhoh! :) Melkoinen päivä meillä kyllä oli ja hienosti onnistuivat koirat meikäläisen yllättämään. Todella tyytyväinen olen kyllä molempien suorituksiin. Ehdottomasti parhaat radat molemmilta tähän mennessä. :o)

Alokasluokan ratapiirros

Taitavat rally-nallet <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.