Tänään käytiin Sanin kanssa kokeilemassa sen uutta HTM ohjelmaa kentällä, minkä olin laatinut viikonlopun kisojen jälkeen. Totesin kisojen jälkeen, kun katsoin Sanin suoritusta videolta, että eniten ääntelyä on juuri vaativissa sivuliikkeissä, joten nyt vähennettiin teknisiä vaativuuksia selvästi. Meidän uusi ohjelma sisältää 4 positiota ja pääasiassa siinä on vain vauhdikasta eteenpäin menoa alkua lukuunottamatta. Alokasluokkaanhan sen pitäisi riittää ihan hyvin, joten mieluummin yritetään nyt saada koira työskentelemään paremmalla vireellä, kun on helpompi ohjelma.
Tehtiin ohjelma kokonaisuudessaan yhteensä 3 kertaa, puhelimesta soitin meille musan. Annoin ohjelman aikana Sanille muutaman välipalkan ja lopuksi juostiin aina palkkapurkille missä oli superherkut odottamassa. Sani teki kyllä joka kerralla tosi hienosti ja ääntelyä ei ollut ollenkaan. :) Olin tosi tyytyväinen. Pari kertaa kun seurattiin palkkapurkkia kohti se hieman meinasi lähteä sinne, mutta heti tuli käskystä paremmin mukaan. Itse vain huomasin, kun ohjelma on todella vauhdikas ja siinä saa juosta ihan tosissaan, että meikäläisellä otti kyllä aika koville. Varmaan pitäisi tehdä asialle jotain. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.