tiistai 30. kesäkuuta 2015
Ei pentuja tällä kertaa
Niinhän siinä sitten kävi, että tänäänkin aamulla Sani oli vain hyvin äreänä Sandelle, joten pakko oli vain hyväksyä se asia, että astumista ei enää saada onnistumaan. Parhaat yritykset olivat tosiaan to iltana ja pe aamuna sekä päivällä, jolloin Sani käänsi eniten häntää ja tarjosi leikkiä sekä antoi pojun hypätä selkään. Pe illasta lähtien Sani oli vain hyvin äkäisenä ja sitten ei saanut koskea edes tassulla enää. Kyllä oli todella harmittava juttu, että näin kävi. Varsinkin kun tämä oli vielä meikäläisen ihan ensimmäinen astutusreissu niin kyllähän se tosi masentavalta tuntuu. Mutta joskus luonto vain päättää toisin. Täytyy miettiä olisiko joskus tulevaisuudessa mahdollista kokeilla uudelleen, mutta nyt on ainakin motivaatio pennutuksen suhteen ihan nollassa. :( Suunnitelmissa saattaakin olla uuden pennun etsiminen Sanille kaveriksi. Yksi kiinnostava rotu voisi olla ainakin buhund...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.