Tänään Juvalla järjestettiin hieman erikoisemmat rally-tokotreenit. Minulla oli molemmat koirat mukana ja Epekin oli jo hieman tutustumassa meininkeihin. Meidän rally-rata sisälsi kaikkia hyvin jännittäviä kylttejä, mm. 720 astetta oikealle, istu+molemmat maahan, seuraamista ohjaaja kontaten, molemmat hyppy ja molemmat istu. Houkutuksen houkuttimet olikin erityisesti ohjaajia varten, kun sieltä löytyi karkkipussi ja huurteisia juomia. ;)
Epen kanssa käytiin ensin hieman radalla palloilemassa ja leikkimässä. Olin tietysti unohtanut pojun omat lelut kotiin ja koska sitä ei namit siellä paljoa kiinnostaneet niin saatiin onneksi kaverilta kiva riekkulelu lainaan. Poju leikki kyllä tosi hienosti kentällä ja kulki mukanani ottaen kontaktia. Tehtiin yksi istumis- ja maahanmenoharjoitus ja väleissä aina leikittiin hirmuisesti. Pentu oli tosi reipas. :)
Sanin kanssa tehtiin rataharjoitus, mutta se ei oikein ollut mukana ollenkaan. Kaikki ihmiset ja hajut vain kiinnosti ja oli tosi haastavaa saada sitä kunnolla mukaan. Jokunen kyltti meni ihan kivasti, mutta paljon uusittiin niitä, kun ei oikein tahtonut sujua. Vasta radan lopulla Sani alkoi oikeasti jotain tehdäkin.
Kuvia meidän rallyradasta (kuvat: Elviira Ojala):
|
Lähtövalmiina radalle |
|
Sani tarjosi jo kumarrusta minun mennessä maahan. :D |
|
Ja molemmat maassa. Tämä olikin haastava kyltti. :D |
|
Seuraaminen kontaten, jossa Sani tarjosi ryömimistä. :) |
|
Molemmat istu. Tämä me osattiin hyvin. :) |
|
Istu, kierrä koiran ympäri peruuttaen. Hyvin meni! |
|
Molemmat hyppy. Ohjaajakin selviytyi kunnialla. ;) |
Kentän laidalla meillä oli kunnon herkkupöytä minne treenikaverit oli leiponeet kaikkea ihanaa ja kahvia ja muutakin juomista oli tarjolla. Tietäähän sen miten siellä tuli taas herkuteltua.
Rally-treenien jälkeen esitimme Sanin kanssa vielä spesiaalinumerona meidän nykyisen htm ohjelman, kun kerrankin oli hyvin yleisöä meille häiriöksi. Yllättäen Sani tekikin ihan ok, vaikka rallattelut ei olleetkaan menneet yhtään putkeen. Alusta Sani lähti tosi hyvin mukaan ja teki tarkasti. Joissain kohdissa meinasi vähän hyytyä, kun oli aika kuuma ja lopussa tuli hieman haistelua ja sitten ylimääräiset pyörähdykset, joten hieman ehti musa loppua ennen kuin saatiin loppuliike tehtyä. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen, että Sani jaksoi edes jotain tehdä. Ihan kiva mieli jäi ja tosi kivat treenit kyllä oli.
*
Sanin htm harjoitus 05.05.2016
Ja joitain kuvia Sanin htm treenistä (kuvat: Elviira Ojala):
|
Alkuasento ja merkki musan soittajalle. |
|
Seuraamista jalkojen välissä ja letkeää meininkiä. |
|
Seuraamista vasemmalla ohjaajan hypellessä. |
|
Seuraamista oikealla ohjaajan peruuttaessa. |
|
Kuvat: Elviira Ojala |
|
Kotona Epe oli aika väsynyttä nallekarhua. :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.