maanantai 30. tammikuuta 2017

Jyväskylän kt kisat 28.01.

Sanin kanssa käytiin kisaamassa viime lauantaina Jyväskylässä Keski-Suomen Kennelkerhon järjestämissä koiratanssikisoissa. Kisahalli ei ollut meille entuudestaan tuttu ja tällä kertaa se asetti meikoiset haasteet kisakehään. Sanin kanssa kisasimme molemmissa lajeissa voittajaluokassa. Jo htm lajin kehääntutustumisessa huomasin, että kehän hajut tuntui kiinnostavan Sania todella paljon ja nenä kävi alvariinsa maassa. Valitettavasti sama meno jatkui myös itse kisasuorituksen aikana ja htm ohjelmasta varmaan puolet meni pelkäksi haisteluksi. Taistelin kuitenkin sen kanssa ohjelman loppuun, että saataisiin edes joku tulos, mikä oli tällä kertaa tavoitteena edellisen kehästä karkaamisen jälkeen. No pisteitä ei paljoa herunut (128,34p/200p), mutta päästiin kuitenkin palkinnoille, kun Sanin luokassa oli vain 3 kisaajaa. Vaikkei tulos nyt häävi ollutkaan niin nyt Sanilla on kuitenkin osallistumisoikeus htm lajin SM-kisoihin jatkossa eli jotain hyvää sentään.

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Heli Nousiainen (vastaava): Koiralla hieman motivaatio hukassa ja mielenkiinto karkasi johonkin muualle kuin tanssiin. Musiikki sopi koirakolle ja oli erittäin hyvin eri temmonvaihtoja. Harmi vaan että koira ei nyt ollut oikein mukana. Tekn. 70 / Tait. 70, Yht. 140p
Marita Packalen: Koiraa ei tänään kiinnostanut nämä tanssit. Hajumaailma oli paljon mukavampi. Tekn. 72 / Tait 70, Yht. 142p
Maija Asp: Kiva ohjelmaidea. Harmillisen paljon kontaktikatkoja, haisteluita ja kieltäytymisiä. Hienosti ohjaaja jaksoi innostaa koiraa ja saikin ohjelman koottua loppua kohden. Tekn. 49 / Tait 54, Yht. 103p

Freestyleen minulla ei ollut odotukset kovin korkealla, mutta onneksi se nyt sentään meni paremmin. Alussa Sanilla oli pieni haistelupätkä, mutta siitä sain sen onneksi hyvin jatkamaan ja pitkään ohjelma sujuikin todella hyvin. Lopussa harmillisesti jäi kuitenkin monta liikettä tekemättä, kun Sani bongasi jälleen jonkun ylitsepääsemättömän hajun ja jäi siihen kiinni. Lopulta musiikki ehti jo loppua, mutta vaadin Sanin vielä tekemään meidän pari viimeistä liikettä ennen kuin poistuttiin kehästä. Kyllä häi harmittamaan se loppu, kun muuten oli freestylessa niin paljon hyvää tekemistä. Pisteet eivät jääneet kauas Sertin rajasta, kun peräti 157p/200p saatiin. Olin hieman yllättynyt kun yksi tuomari oli arvioinut suorituksen jopa Sertin arvoiseksi. Mielestäni se lopun haistelu oli kuitenkin aika pitkäkestoinen, että olin odottanut heikompia pisteitä. Meidän sijoitus oli luokan 4.

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Heli Nousiainen (vastaava): Alku oli loistava, mutta lopussa taisi hajut viedä nenää, harmi. Kivoja liikkeitä, jotka oli mukavasti ketjutettu. Musiikki sopi ja asusteet ja esineet mietitty koreografiaan. Tekn. 80 / Tait. 80, Yht 160p
Marita Packalen: Sanille ei into riittänyt ihan loppuun asti. Alkaa pitkä päivä jo kyllästyttämään. Tekn. 78 / Tait. 75, Yht. 153p
Maija Asp: Ohjelman teema oli hyvä. Hyödyntäisin enemmän nopeatempoisia kohtia, koska koira tekee innokkaasti nopeat kohdat. Hitaat kohdat vähän laskee koiran virettä. Harmillinen kontaktikatko lopussa. Hyvä koreografia. Tekn. 78 / Tait. 80, Yht. 158p


Nyt olisi tarkoitus pitää Sanille hieman taukoa ainakin freestylen osalta. Syksymmällä olisi sitten ainakin SM-kisat tiedossa ja loppuvuonna marraskuussa voidaan sitten yrittää jo vikaa Sertiä jos kisoja vain on. HTM lajiin yritetään osallistua vielä tässä kevään mittaan, mutta siinäkin pitää välttää ylitreenaamista, että Sanille saatais parempi into ensi kerralle kisakehään. :)

Mukava kun htmssä päästiin sentään palkinnoille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.