sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Treenailua

Viikko sitten viikonloppuna käytiin lauantaina 25.11. treenaamassa Varkaudessa meidän koiratanssiohjelmia Varps Areenalla. Oltiin kaverin kanssa varattu meille yksityistä halliaikaa pari tuntia. Käytiin molempia Sanin nykyisiä kisaohjelmia läpi ja niissä olleita vaikeita liikkeitä sekä kohtia. Välillä meinasi Sanilla olla pientä turhautumista ilmassa ja varmasti johtui myös minusta, kun tulevat kisat jännittää ja toivoisi että ohjelmat sujuisi hyvin.

Treenattiin myös Epen molempia ohjelmia. Kokeiltiin Epen uusi HTM avoluokan ohjelma läpi musan kanssa ja totesin heti että siihen täytyy tehdä muutoksia lopun osalta, koska siinä on yksi uusi positio ja siinä ei selkeästi vielä sivuaskeleet onnistu. Uusilla muutoksilla tuntui toimivan hyvin. Musa meillä on sama kuin alokasluokassa, mutta se on hieman pidempi versio siihen, jolloin loppuun sain lisättyä viidennen position. :) Epen uutta freestylen avoluokan ohjelmaa harjoiteltiin myös ja kerran saatiin tehtyä se kokonaan musiikin kanssa, mutta paljonhan siinä on vielä työstettävää. Ohessa video mihin hieman kommentoin asioita mitä täytyy treenata lisää.
*Epen fs ohjelman harjoitus 25.11.2017

Sunnuntaina 26.11. käytiin Epen kanssa Mikkelissä treenaamassa agilityä. Alkuun Epe oli hallissa hieman ihmeissään ja ei kovin hyvin malttanut keskittyä. Toisella treenikierroksella meni jo paremmin. Tehtiin rengasta, hyppyjä ja putkia ja lyhyitä ratapätkiä.

Eilen 02.12. käytiin myös Mikkelissä aksaamassa Epen kanssa. Nyt huomasi, että halli oli jo tutumpi ja heti meni treenitkin paremmin. Epe keskittyi selvästi paremmin ja oli hyvin kuulolla. Nyt saatiin n. 9 esteen pikkurata pisimmillään tehtyä. :) Radalla oli hyppyjä ja putkia ja pituus. Erikseen treenattiin myös puomia.

Tänään (03.12.) tein koirille pienet nosework-treenit kotona. 4 hajua oli piilotettua neljään eri huoneeseen. Epe työskenteli kivasti, vaikka ekassa huoneessa jouduinkin antamaan sille muutaman lisäetsintäkäskyn kun hetken etsittyään meinasi vain luovuttaa ja tarjota ilmaisua. Muuten meni hyvin ja se on kyllä oppinut jo tarjoamaan tosi hyvin ilmaisua, mutta malttaa kuitenkin etsiä hajun kunnolla ennen kuin sitä alkaa tarjota. Sani teki kanssa hienosti hommia. Hajut löytyi nopsaan ja hyvin sekin tarjosi ilmaisua. Parissa vikassa etsinnässä hetken haisteltuaan teki kyllä parit valeilmaisuyritykset, mutta kun en reagoinut mitään niin jatkoi hyvin itse etsintää. Ihan viimeisellä piilolla paikansi hajun aika läheltä, mutta mielestäni ei tarpeeksi tarkkaan ja taas odotin että näyttäisi paremmin missä haju on. Jälleen Sani jatkoi hyvin haistelua, kun en reagoinut sen ilmaisuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.