Tänään meillä oli hallitreenit Mikkelissä. Tällä kertaa otin mukaan vain Epen, koska Sani oli eilen kisoissa niin se sai jäädä kotiin lepäilemään. Epen kanssa tehtiin alkuun ihan vain kontaktiharjoituksia ja sitä että odotin, että Epe tuli oma-aloitteisesti perusasentoon ja otti kontaktin. Nyt oli hallissa paljon vieraita koiria ja pari pentua, mitkä erityisesti kiinnosti Epeä ja keskittyminen oli tosi tosi vaikeeta ja koska Epe oli melko kiihtyneessä tilassa niin myös haukkumista oli paljon.
Toisella treenikerralla tehtiin vähän freestyletemppuja ja lyhyitä seuraamispätkiä ja siinä Epe kykeni jo myös leikkimään eikä niin paljon tuijotellut muita. Kolmannella treenikerralla harjoiteltiin leluhoukutuksia ja niistä luopumista. Alkuun maassa olevat lelut kiinnosti taas ihan älyttömästi, mutta lopulta onnistuttiin seuraamaan ihan niiden vierestä, kun oli tehty useammat luopumiset ennen sitä. Leluhäiriöt on kyllä vielä Epelle todella vaikea juttu.
Lopuksi kun hallissa oli jo vähemmän koiria niin harjoiteltiin meidän freestyleohjelmaa musan kanssa. Alkuun Epe ei meinannut pysyä ollenkaan kontaktissa ja lähti useamman kerran haahuilemaan. Lopulta saatiin kuitenkin pari ihan jees suoritusta. Olin hieman muokannut tätä Epen uutta ohjelmaa, kun aiempi versio tuntui vielä liian vaikealta pojulle. Alla video meidän vikasta ohjelmaharkasta. Siinäkin muutama keskittymisen herpaantuminen oli, mutta saatiin kuitenkin koko ohjelma tehtyä läpi.
*Epen fs ohjelman harjoitus 21.01.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.