sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Mätsärissä

Tänään Juvalla järjestettiin perinteinen tammikuun alun mätsäri Juvan kaarihallilla. Tällä kertaa Sani pääsi mukaani näyttelyyn. Isot aikuiset tuomaroi virallinen ulkomuototuomari Paavo Mattila ja koiria oli Sanin luokassa jopa 46 kpl. Alkuarvostelussa tuomari kehui Sania oikein nätiksi, mutta sen takaliikkeissä oli huomauttamista. Saimme sinisen nauhan ja jatkokehässä ei enää sijoitusta tullut. Koiriakin oli sen yli 20, joten eipä tuo ihme. Sani esiintyi tosi kivasti, joten siihen olin tyytyväinen. Ryhmässä pitkä seisominen ei oikein ollut Sanin mieleen ja vähän sillä alkoi väsymys painaa loppua kohti. Mukava päivä oli kuitenkin ja Sani odotteli hienosti häkissä, kun itse olin myös talkoolaisena tapahtumassa.

Sani odottelee ryhmäkehiä ja löysi jo ruokapalkinnot. Kuva: Kirsi Rouhiainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.