Tänään osallistuimme Epen kanssa Anna Klingenbergin rally-tokokoulutukseen, mikä pidettiin Varkaudessa Varpsin hallilla. Päivä aloitettiin teoriaosuudella, missä käytiin lyhyesti läpi sääntömuutos asioita, koska ensi vuoden alusta astuu uudet rally-tokosäännöt voimaan. Tämän jälkeen tehtiin käytännön treenejä koirien kanssa. Jokaiselle koirakolle oli varattu 2*10 minuuttia treeniaikaa. Yhteensä mukana oli 9 koirakkoa eli näihin meni reilut 3 tuntia aikaa. Epe suoriutui omista treenivuoroistaan oikein kivasti. Pystyin pitämään Epeä molemmilla kierroksilla vapaana eikä se karannut moikkaamaan katsojia. Ekalla kierroksella vire oli tosi hyvä ja se myös keskittyi hienosti. Loppupuolella muut hallissa olevat koirat aiheutti pienen häiriön sille, mutta siitä se palautui kuitenkin. Toiselle kierroksella Epe kävi pari kertaa moikkaamassa kouluttajaa hyppien sen päälle (aijai), mutta muuten teki loistavasti. Hyvä mieli jäi Epen tekemisistä. :) Olin odottanut pahempaakin häröilyä siltä, joten positiivisesti yllätti. Päivän lopuksi kokoonnuttiin vielä porukalla ja saimme esittää loppukysymyksiä
kouluttajalle. Kokonaisuudessaan päivä oli mukava ja taas opin uusia hyödyllisiä asioita.
Sitten muistiinpanoja päivästä:
Sääntömuutoksista:
*Eri tehtäväkylttien suoritusalueet on kuvattu uusissa säännöissä paremmin. Muista esim. vauhdinmuutos kylttien uusimisissa, että palaat edeltävän kyltin suoritusalueelle eli riittävän pitkälle takaisin koska myös se edeltävän kyltin lähestyminen kuuluu esim. juosten kyltin arvosteltavaan osaan. Puolestaan jos uusit juosten/hitaasti kyltin jälkeisen normaalivauhti kyltin niin sitä uusittaessa palaat normaalivauhti kyltin kohdalle koska juosten/hitaasti tehtävän suoritus on päättynyt vasta siihen. Näissä saa olla tarkkana!
*Alokasluokan kyltti Askel oikealle: jatkossa vain alokasluokassa askeleen saa ottaa etuviistoon ja avo-mes luokissa askel pitää ottaa suoraan sivulle.
*Uusi alokyltti (25): 1 askel - seiso, 2 askelta - istu, 3 askelta - maahan: Ison koiran kanssa seisomisessa riittää melkeinpä, että koiran etupää liikkuu eli koira vain nousee ylös, koska ohjaaja ottaa vain yhden askeleen ennen sitä. Ohjaajan ei siis tarvitse harppoa luonnottoman pitkiä askelia vain jotta koirakin ottaisi yhden askeleen eteenpäin!
*Askeltehtävissä ohjaajan askelien ei tarvitse olla yhtä pitkiä kunhan kaikki askeleet vain ovat riittävän pitkiä.
*Istu, puolenvaihto takana, istu: Koira ei saa lähteä pyörähtämään ohjaajasta ulospäin (tulisi ylimääräinen pyörähdys) vaan sen pitää joko peruuttaa tai kääntyä ohjaajaan päin, mutta näistä rintamasuuntavirheitä ei tule.
Muuta alkuteoriaa:
*Koiralla oltava perustaidot kylteistä. Laita tehtävä radalle vasta, kun koira oikeasti sen osaa!
*Jos treenaat rataa, niin palkkaa koira vasta radan lopussa. Jos palkkaat koiran kesken radan, niin poistu radalta hetkeksi suorittamaan palkkaus, jolloin rata ikäänkuin loppuisi ja vasta hetken päästä menet jatkamaan eli "aloittamaan uuden radan".
*Älä jää kesken ratatreenin hinkkaamaan mitään! Jos koira tekee virheen radalla, niin jatka eteenpäin. Treenaa vaikea liike vasta ratatreenin jälkeen erillisenä yksittäisenä liikkeenä. Jos kuitenkin päätät radalla uusia ja korjata liikkeen, niin palkkaa koira, kun se suoriutuu siitä oikein.
*Opeta koiralle, että uusiminen tarkoittaa kahta 180 asteen käännöstä. Treeneissä voit laittaa radalle ns. UUSI-kyltin mikä tarkoittaa, että ilmoitetaan uusiminen ja tehdään kaksi 180 asteen käännöstä mistä koira palkataan. Tärkeää kisoissakin, että ohjaajalla säilyy sama tekeminen eikä koiralle kerrota sen tehneen virheen.
*Treeneissä laita maalikyltin jälkeen pätkä kehänauhaa minkä yli ja sen jälkeen pitää vielä seurata eli koira oppii, että suoritus ei lopu heti kun mennään kehänauhan ylitse.
*Muista että maaliin tullessa älä vielä kehu liian vuolaasti vaan seuruuta mielellään jonkun verran maalin jälkeen. Älä opeta koiralle, että vika kyltti tarkoittaa palkkaa, jolloin alkavat ennakoimaan ja maalikyltin ohituksessa tulee kauheaa häröilyä palkan odotuksen vuoksi.
*Jos kisoissa kisaat luokan ensimmäisenä, niin älä kiirehdi. Ajattele, että toisena radalle menevälle jää enemmän aikaa valmistella koira, kun sinä et pidä niin kiirettä. ;)
*Mieti millainen on oma valmistautuminen kisakähään (mitä teet ennen kehään menoa). Toista samat rutiinit myös treeneissä, jos treenaat rataa.
*Mieti miten paljon koira kestää/tarvitsee treeniä kisapaikalla ennen kisasuoritusta. Älä treenaa liikaa!
*Lähtöä kannattaa treenata paljon.
*Mieti ennen kisarataa, että osaako koira kaikki radalla olevat tehtävät kunnolla ja mitkä kannattaa uusia, jos eivät onnistu, ja mitkä ehkä jättäisi uusimatta, koska voivat olla vaikeita koiralle. Ei ole reilua vaatia koiralta montaa kertaa jotain tehtävää mitä se ei osaa kunnolla!
*Ennen treenaamista varmista, että koira on valmis treenaamaan. Hyvä tapa on esim. antaa koiran hetki ihmetellä ympäristöä ja kun tulee oma-aloitteisesti perusasentoon niin sitten vasta aloitetaan. Jos joudut kauheasti houkuttelemaan koiraa mukaan, niin se ei ehkä ole vielä valmis.
*Treenaa juosten suorittaen pujotteluita ja spiraaleja. Muista maltillinen juoksuvauhti, mutta huomioi, että koiran temmon ja askelluksen tulee kuitenkin muuttua.
*Muista, että kisasuoritus alkaa koiralle jo kehän ulkopuolelta. Kehään mennään vain hyvässä kontaktissa.
Käytännön treeneistä:
*Muista tehdä seuraamisista pysähdykset rauhassa (varsinkin aloittelevan koiran kanssa) äläkä pysähdy kuin seinään. Koira ehtii paremmin reagoimaan pysähdykseen, kun ohjaaja ei pysähdy niin nopeasti.
*Jos koira irtoaa seuraamisesta, niin käänny siten, että koira joutuu korjaamaan seuraamispaikan ja palkkaa siitä, kun palaa hyvin oikeaan seuraamispaikkaan.
*Jos koira alkaa nuuskimaan kesken seuruun, niin peruuta itse ja kutsu koira mukaan. Tällöin palkkion mahdollisuus poistuu koiralta. Sitten teet uudelleen. Älä jatka seuruuta, jos koira haistelee, koska oppii nopeasti, että kesken seuruun saa haistella ja silti voi palata seuruuseen ja saada palkkaa. Tästä tulee äkkiä opittu ketju koiralle.
*Askeltehtävissä älä aina palkkaa vasta kolmen askeleen jälkeen vaan vaihtele palkkauksen paikkaa. Muista palkata vain hyvistä ja suorista suorituksista. Jos koira tekee jotain ylimääräisiä tepasteluita yms. askelten jälkeen, niin ota askeleet hieman rauhallisemmin. Monesti kiihtyessään koirat alkaa helpommin liikehtiä ylimääräisiä. Rauhoita tilannetta.
*Treenaa seuraamista kylttien kanssa niin, että seuruutat vain kylttien ohi. Joskus kuulemma kouluttaja on nähnyt koiria mitkä väistävät kauemmas kylttien kohdalla tai eivät pidä seuraamispaikkaa niin hyvin silloin.
*Koiralle voi olla vaikeampaa jos kehässä on vain yksi häiriö (esim. lehti, karvatuppo) kuin että niitä olisi monta. Muista treenata niin, että kehässä on myös näitä luontaisia houkutuksia (lehtiä, kivia, karvatuppoja, pieniä roskia yms.) mitä voi kisakehässäkin olla.
*Seuraten peruuttaessa jos ohjaajan ottaessa ensimmäisen peruutusaskeleen ongelma meinaa olla istuvan koira hännän päälle astuminen, niin opeta koiralle, että ohjaajan nostaessa jalkaa koira nousee seisomaan. Tällaista tilannettahan ei pitäisi rallyssa kyllä olla, koska peruutukseen lähdetään suoraan seuruusta, missä koira seisoo.
*Jos koira lähtee seuraten peruutukseen todella vauhdikkaasti, niin mieti voiko syynä olla, että se haluaa väistää ohjaajan jalkaa, esim. jos on joskus astuttu koiran tassulle tai potkaistu koiraa vahingossa. Ratkaisu voi olla, että ohjaaja aloittaa peruutuksen vastakkaisen puolen jalalla.
*Pyörähdykset sivulla: treenaa ensin koiralle liike niin, että osaa pyörähtää sivulla kun itse seisot paikallaan. Vähitellen alat itse liikkua hitaasti eteenpäin ja pikku hiljaa lisäät omaa kävelyvauhtia. Muista häivyttää käsimerkki eri aikaan kuin lisäät vauhtia eli ei vaikeuteta montaa asiaa samaan aikaan.
*Muista palkata koiraa myös seuraamisten käännöksistä! Helposti palkataan esim. täyskäännöksen jälkeen vasta, kun on jo otettu pari askelta eteenpäin. Paljon näkee kuulemma koiria mitkä hieman irtoaa tai on väljiä täyskäännöksissä, koska niitä ei ole koskaan palkattu itse käännöksistä.
Epen käytännön treenit:
*Liikkeestä maahan: Meni hyvin molemmilla puolilla. Onnistuin jo jättämään kumartelun pois eli se ei enää olekaan meille ongelma, vaikka niin kuvittelin. Oikealla puolella Epe meinasi ennakoida pujottelua kyltin kohdalla useampaankin kertaan, joten mieti mistä voisi johtua.
*Liikkeestä maahan, kierrä koiran ympäri: Tämä meni hyvin molemmilla puolilla. En kumartunut liikaa tässäkään.
*Liikkeestä istu, jätä koira: Kerran Epe teki tämän hyvin, mutta sitten jäi pari kertaa vaan seisomaan. Minun käsimerkki on tässä aika pitkäkestoinen välillä. Aloita harjoittelu hitaammalla vauhdilla, kun koira on sivulla seuraamassa. Vähitellen lisää seuraamisvauhtia, kun koira alkaa oppia. Kokeiltiin hitaampaa seuraamistempoa ja toimi hyvin ja istui nopeasti.
*Liikkeestä seiso, kierrä koira: Tässäkin minun käsimerkki on aika pitkäkestoinen ja välillä Epe meinaa hieman valua eteenpäin tai kääntyä vinoon, kun lähden sitä kiertämään. Tätäkin voisi treenata hitaamman seuraamisvauhdin yhteydessä vielä ja minun opeteltava näyttämään käsimerkki nopeammin.
*Puolenvaihto edessä: On jo ihan hyvällä mallilla. Nyt vain namin kanssa alkuun ohjasin vaihtamaan puolen, mitään käskysanaa tähän ei vielä ole. Alkuun meinasi Epen takapää jäädä hieman minun kulkulinjalle, joten minun pitää muistaa ohjata se riittävän pitkälle sivulle, jotta saan sen suoristettua suorempaan eteenpäin. Hyvin toimi kun hieman muutin omaa ohjaustani. Kokeiltiin myös ilman namia kädessä ja Epe teki hyvin. Vähitellen voimme ottaa tähän jonkun käskyn mukaan ja alkaa häivyttää minun kumartelua.
*Merkille lähetys: Näytin alkuun miten Epe osaa kiertää merkin. Sitten tehtiin niin, että lähetin Epen kiertämään ja sanoessani seiso-käskyn Epen ollessa merkin takana heitin sille samalla namin sinne. Pysähtyi ihan hyvin, mutta kouluttaja neuvoi hyvän tavan millä namien heittelystä päästään eroon. Tehtiin ikäänkuin takaperin ketjutus. Käveltiin Epen kanssa merkin luokse ja ohjasin sen kiertämään merkin taakse ja heti käskin seisomaan ja annoin sille monta palkkaa sinne. Ideana, että mennään näyttämään koiralle se paikka mistä palkkaa tulee. Tehtiin muutama toisto näitä missä näytin Epelle oikean paikan ja vahvistin sitä useilla palkoilla. Tämän jälkeen lähetin Epen merkin kiertoon. n. kahden metrin päästä ja seiso/käsimerkki-yhdistelmällä se pysähtyi ihan super hienosti oikeaan paikkaa mistä menin sen sinne palkkaamaan vuolaasti. Otettiin vielä yksi toiston n. 3 metrin päästä ja onnistui taas mielettömän hyvin. Olin kyllä yllättynyt miten tehokas keino tuo tuntui Epelle olevan! Epehän ei muuten vielä kauhean hyvin seisomaan pysähdystä kauempana osaa ja sivullakin tarvitsee vahvan käsiavun. Siksi tämä yllätti kyllä oikein positiivisesti, kun heti saatiin niin hienot onnistumiset. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.