sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Lappalaiskoirien kevätpäivät 23.-24.03.

Koirien kanssa oltiin viikonloppu Etelä-Suomessa, kun osallistuimme lappalaiskoirien kevätpäiville. Lauantaina ohjelmassa oli ensin rally-tokokisat Tuusulassa. Tuomarina kisoissa toimi Taru Leskinen. Epen kanssa osallistuimme avoimeen luokkaan ja ilokseni saimme pojulle myös ekan hyväksytyn suorituksen avoluokasta. Meidän onni oli, ettei radalla ollut houkutus-tehtävää, se olisi voinut tuottaa hankaluuksia. Kehään menoa jännitin, koska lähtöalue oli aika ruuhkainen eikä sitä oltu rauhotettu kunnolla. Epe kuitenkin malttoi hyvin odotella, kun laitoin sen maahan pötköttelemään ennen kehään menoa. Kehässä Epe oli hieman ihmeissään oudoista ihmisistä ja aika paljon oli ihmettelyä myös kesken radan. Stressireaktiona Epe myös rapsutteli pantaansa kesken radan tuskallisen monta kertaa. Ensi kerralla täytyy kisoissa ottaa siltä panta pois ratasuorituksen ajaksi! Pari kylttiä jouduttiin uusimaankin rapsuttelun takia. Muuten liikkeet onnistui ihan ok, vaikka poju kävikin tosi hitaalla. Pieniä haisteluita siellä oli ja välillä ei meinannut pysyä seuraamispositiossa. Radalla vierähtikin melkein 4 minuuttia, mutta onneksi taisteltiin se läpi. Tuloksena Epelle 82p ja hyväksytty rata. :) Sijoitus meillä oli avoluokan 11/13, kun luokassa oli aika kova taso.
*Epe Tuusulan rallykisoissa 23.3.2019

AVO-luokan ratapiirros

Epen kanssa lähdössä radalle

Pujottelua radalla,  Kuva: Petri Hallberg

Hieno Epe <3

MES-luokan rata oli suhteellisen helppo. Ei kovin paljon oikeaa puolta eikä monia haastavimpia kylttejä. Sanin radasta ei kuitenkaan paljon kerrottavaa ole. Hyvässä kontaktissa se tuli kehään ja odotti hyvin perusasennossa radalle menoa. Ennen ekaa kylttiä alkoi kuitenkin jo haistelemaan ja melko pian sen jälkeen Sani bongasi kehän laidalla istuvan ajanottajan ja päätti karata ihanan ihmisen syliin palkkaamaan itseään. Päätin heti keskeyttää. Koira hihnaan ja takaisin autoon, se siitä. Nyt ei varmastikaan Sanin kanssa hetkeen taas rallyssa kisata. Ihmishäiriöitä sille pitää edelleen treenata lisää.

Rally-kisoista kiiruhdettiinkin sitten Vantaalle Flamingoon, jossa pidettiin Lappalaiskoirat ry:n vuosikokous. Halusin osallistua kokoukseen, koska Sanille oli tiedossa tanssipalkintoja. Rotujärjestö palkitsi Sanin Vuoden 2018 Koiratanssikoirana ja lisäksi meitä muitettiin myös Freestylen valioitumisesta. Pakko oli hieman tuulettaa ja mainita, että kyseessä oli rodun ensimmäinen käyttövalio Suomessa. ;) Epekin sai kunniakirjan tanssikilpailun 2. sijasta ja Sanin tyttö Kiki puolestaa sai kunniakirjan näyttelykoira kilpailusta. :) Kokouksen jälkeen ajeltiin Espooseen, missä yövyimme ihanan Marjaanan treenitilassa. Koirilla oli melkoinen tohina tutkia kaikki jännät hajut sieltä. Kiitokset vielä Marjaanalle majapaikasta! <3

Sanin tanssipalkinnot :)

Su aamuna (tänään) suunnattiin sitten lappalaiserkkariin Vermon raviradan läheisyyteen Espooseen. Ruotsinlapinkoiria oli ilmoitettu huikeat 18 kpl näyttelyyn. Rodun tuomaroi Juha Kares, joka oli meille uusi tuttavuus. Sani oli lopulta rodun ainut vetaraanikoira, kun toinen ilmoitettu narttu ei ollutkaan paikalla. Ilokseni tuomari tykkäsi Sanin tyypistä ja antoi sille ERIn sekä SAn. Sani oli siis automaattisesti Rotunsa Paras Veteraani. :) Paras Narttu luokassa ei enää sijoituttu, kun siellä oli hienoja valionarttuja monta. Ryhmäkehiä saatiin odotella jonkun aikaa ja siellä käytiin pyörähtämässä ekaa kertaa veteraanikilpailussa. Sani valittiin loppukehässä BIS3 veteraaniksi. :) Mahtava viikonloppu!

Sanin arvostelu, tuomari Juha Kares:
Erinomaisen tyyppinen hyvässä kunnossa oleva veteraaninarttu. Kaunis pää ja ilme. Hyvä luusto ja rintakehä. Erinomainen turkki ja väri. Niukat takakulmaukset. Liikkuu ahtaasti takaa, mutta hyvin sivulta. Erinomaisessa kunnossa oleva veteraani. 

Sani BIS3-VET

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.