sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Koiratanssin SM-kisat 26.10. Tampereella

Lokakuun lopulla osallistuimme Sanin ja Epen kanssa koiratanssin Suomenmestauuskisoihin mitkä järjestettiin Tampereella. Tamskin kisahalli tarjosi mahtavat puitteet kisoille. Kisapaikalla piti kaikkien kisaajien olla jo heti aamusta, koska kaikille koirille tehtiin eläinlääkäritarkastukset ja tarkastettiin sirut. Tarkit meni hyvin ja sen jälkeen oli vielä avausseremonia ennen kuin varsinainen kisa päästiin aloittamaan. Kisoissa tuomaroi myös yksi ruotsalainen tuomari.

Ensin kisattiin fs kisat ja Epen olin ilmoittanut freestyleen. Kehään tutustumiseen menin ilman koiraa ja Epen kanssa käytiin kehässä pyörähtämässä vasta ennen meidän omaa vuoroa ja poju sai ihmetellä tuomarit ja yleisön ennen ohjelman aloitusta. Kovasti jännitti miten Epe tulisi arvokisoissa suoriutumaan, mutta poju kyllä ylitti hienosti minun odotukset. Kumarrukset ei tällä kertaa onnistuneet ja se hieman jäi kaivelemaan, kun lopputemppu ei onnistunut. Se oli kuitenkin muutettu ohjelmaan vasta n. pari viikkoa ennen kisoja, joten eipä tuo ihme. Kisoissa musiikki oli todella kovalla, joten mietin myös miten hyvin Epe kuuli käskyjä kun oli hieman kauempana. Kokonaisuuteen olen kyllä Epen kohdalla todella tyytyväinen. Hienosti poju teki töitä ja keskittyi hyvin. Pisteitä olisin odottanut hieman enemmän, mutta kisoissa oli suhteellisen tiukka tuomarilinja. Epen kanssa saatiin 155p, millä oltiin jaetulla 8. sijalla. Hieno Epe! :)
*Epen freestyleohjelma SM-kisoissa Tampereella 26.10.2019

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Tiina Jounio: Hyvin ohjattu rauhallinen kokonaisuus. Tekn. 76p / Tait. 77p, Yht. 153p
Laura Jalli: Alussa koira oli hieman hämillään, mutta kontakti ja sujuvuus paranivat loppua kohden ohjelman edetessä. Kehän käyttöön voi hieman kiinnittää huomiota. Nyt ohjelma esitettiin pääosin takaosassa. Tekn. 76 / Tait. 76, Yht. 152p
Johanna Mamrelund: Nice beginning! Tekn. 79 / Tait. 81, Yht. 160p


Sanin kanssa kisattiin sitten iltapäivällä htm lajissa. Sanilla ei taaskaan ollut oikein intoa kehässä ja näin siitä heti kehään mennessä, että se meni tosi alavireeseen ja alkuasennossa alkoi jo katselemaan muualle. Meidän ohjelma oli kyllä tosi katkonainen, kun useamman kerran Sani alkoi vain ulvomaan ja kaikkia positioita se ei suostunut tekemään ollenkaan. Ohjelman loppu oli ainut mikä sujui hyvin. Päätin kuitenkin kehässä, että tehdään ohjelma loppuun, kun kerran arvokisoissa ollaan. Kovin kummoisia pisteitä ei ollut odotettavissa, mutta saatiin kuitenkin 143p millä oltiin 12. sijalla. Tämä oli Sanin kanssa toinen kerta kun päästiin SM-kisoihin osallistumaan. Vaikkei suoritus ollutkaan kummoinen niin hienoa, että saatiin tämäkin vielä kokea yhdessä. <3

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Tiina Jounio: Positiot olivat tänään vähän hakusessa. Ajoittain hyviä pätkiä ja hyvää musiikin tulkintaa. Tekn. 68 / Tait. 73, Yht. 141p
Laura Jalli: Tänään koira oli hieman hämillään eikä tehnyt kaikkea. Positioissa oli hieman väljyyttä välillä. Onneksi haukahtelu ei yltynyt ja ohjaaja sai koiran muutenkin hyvin mukaan. Tekn. 72 / Tait. 72, Yht. 144p
Johanna Mamrelund: Very nice ending! Tekn. 70 / Tait. 74, Yht. 144p


Ja sitten pitkä jono kuvia kisoista. Kuvat: Ari Andersin






















Kuvat: Ari Andersin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.