sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Epen kanssa messarin tanssikisoissa 08.12.

Voittajanäyttelyn yhteydessä pidettiin Helsingin messukeskuksessa myös koiratanssikisat 08.12. Osallistuimme freestylen voittajaluokkaan Epen kanssa. Kovasti jännäsin kisoja jo etukäteen, kun kisat pidettiin isolla areenalla missä on ihan omanlaisensa häiriöt kuin normikisoissa. Epen kanssa oltiin kuitenkin oltu samaisessa paikassa esiintymässä jo vuosi sitten joten uskoin, että pojun kanssa selvittäisiin ihan hyvin siellä. Näyttelypaikalle meno oli vaan meillä ensimmäinen haaste. Oltiin pysähdytty Mäntsälässä missä ulkoiltiin, mutta Epe ei tietenkään ollut tehnyt aamukakkaa siellä. No sinnehän se kakka sitten turahti stressin seurauksena suoraan keskelle sisääntuloaulaa, kun jonossa oltiin sisälle menossa. No äkkiä sain onneksi siivottua kakat sieltä pois, mutta olipahan episodi. Ensimmäinen ajatus mikä kuitenkin siinä tilanteessa tuli mieleen oli, että onneksi se kakka tuli sinne eikä esiintymiskehään. ;)

Koiratanssikisaajille oli varattu ihanan rauhallinen takatila missä koirat sai lepäillä häkeissä. Epen kanssa meidän vuoro oli vasta joskus puolen päivän maissa, mutta paikalla oli oltava jo aamusta, koska kaikkien kehääntutustumiset oli jo silloin. Epen kanssa kehääntutustuminen oli vaikea paikka, kun siellä oli myös muita koiria. Päätin kuitenkin viedä Epen sinne, koska ennen omaa vuoroa ei enää ollut mahdollisuutta käydä kehää ihmettelemässä ja messarin areena on kuitenkin niin erilainen paikka kuin mikään muu kisakehä. Kohdevalot tuntui häikäisevän kehään sen verran, että itseasiassa yleisöön ei pahemmin sieltä edes nähnyt mitään. Koirille oma haaste messarissa on kuitenkin isot screenit mistä näkyy suorittavan koiran liikkuva kuva.

Epen kanssa ei kovin paljon treenattu ennen omaa vuoroa. Vain muutamia liikkeitä vahvistin sille takatilassa. Juuri ennen meidän vuoroa Epe odotteli hetken maassa, kun edellinen kisaaja oli kehässä ja sitten aika suoriltaan mentiin kehään kuten yleensäkin. Epe ei onneksi tuntunut häiriintyvän siitä vaikka yleisö taputtikin kun mentiin kehään. Hieman se jäi maata nuuskimaan kehään mennessä mutta tuli sieltä hyvin mukaan seuraamiseen. Alkuasentoon (maahan) Epe ei meinannut tajuta mennä kun tarjosi vain kumarrus-temppua. Myöhemmin hoksasin että olen edessä vahvistanut sitä kuma-temppua niin paljon että eipä tuo ihmekään. Olisi pitänyt ottaa Epe sivulle ja siitä käskeä maahan, minun moka. Ohjelman alku lähti superhienosti ja Epe teki parhaan ja vauhdikkaimman noudon mitä koskaan on tehnyt kisoissa. :) Sitten oli hieman haukkumista ja pientä säätöä liikkeissä, mutta kaikki saatiin tehtyä alkupuolella. Ohjelman keskivaihe oli kaikista katkonaisin. Epe tuijotteli aika paljon sinne takatilan aukolle mistä oltiin tultu kehään, kun sieltä näkyi ihmisiä. Yleisöä se ei juurikaan ihmetellyt tai screenejä. Useampi liike jäi tekemättä ja jouduin monta kertaa houkutella Epeä mukaan. Ohjelman loppu onneksi meni taas paremmin ja vaikeat kaukoliikkeet onnistui hyvin. Myös loppuasento sujui mistä olin tosi iloinen.

Messari on kyllä tosi haastava paikka koirille esiintyä ja oli siellä taas monella muullakin kokeneella kisaajalla hieman haastetta. Olenkin siis Epen suoritukseen tyytyväinen, vaikkei se mikään Epen paras suoritus ollutkaan. Selvittiin kuitenkin ohjelma läpi vaikeassa paikassa ja kyettiin näyttämään meidän osaamista isolla areenalla. Epen kanssa saatiin 150,67p millä oltiin 7. sijalla. Oli kyllä mahtava kokemus päästä taas esiintymään kunnon yleisön eteen. Ihanaa, kun on jälleen koira, jonka kanssa pääsee kokemaan näitä hienoja juttuja. Kiitos Epe. <3

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Hannele Parviainen: Kontaktikatkoksia. Ohjaajan käsiavut saadakseen koira tekemään haluttuja. Ääntelyä. Tekn. 75p / Tait. 73p, Yht. 148p
Maija Asp: Liikkeisiin olisin toivonut lisää vaikeusastetta. Kiva ohjelman idea. Tekn. 76p / Tait. 76p, Yht. 152p
Salla Haavisto: Upea loppuasento!! Tykkäsin myös koreosta ja sen tunnelmasta. Harmillisia kontaktikatkoja. Tekn. 74p / Tait. 78p, Yht. 152p

Oma voittajani <3

Kuvat: Anna Mäkinen







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.