Eilen kisasimme Sanin kanssa rally-tokokisoissa Mikkelissä. Mestariluokassa oli melkein 30 koirakkoa ja luokka alkoi heti ensimmäisenä aamusta. Kisojen tuomarina oli Minna Hillebrand. Mestariluokan rata vaikutti Sanille vaikealta tai siinä oli ainakin kaksi meille vaikeinta liikettä: suora putki ja liikkeestä istu, jätä koira. Ennen meidän vuoroa päästiin kuitenkin putkea harjoittelemaan lämppähallin puolella ja huomasinkin ehtiväni putken toiseen päähän yhtä aikaa Sanin kanssa. Näköjään Sanille iän tuoma hitaus olikin tässä tapauksessa eduksi.
Sanin rata meni kokonaisuutena hyvin. Osan istumisista Sani teki aika hitaasti. Puolenvaihto edessä jouduttiin uusimaan ja hypyn jälkeen Sani hieman irtosi seuruusta. Lisäksi valkovuokon pyörähdys onnistui vasta tuplakäskyllä. Muutamia pikkujuttuja siis, mutta kokonaisuuteen olin tyytyväinen. Kyllähän mummelin vauhti on hidastumaan päin, mutta onneksi rallyssa se ei haittaa. Upea tulos 95p saatiin Sanin kanssa. Mukava kisapäivä. :)
*Sani Mikkelin rallykisoissa 18.02.2023
Hieno Sani <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.