13.04. tuli taas vietettyä koiratanssikisoissa Jyväskylässä. Urakoitavana meikäläisellä oli tällä kertaa kolme ohjelmaa. Kajan kanssa korkattiin htm voittajaluokka meidän uudella ohjelmalla ja lisäksi kisattiin freestylen avoluokassa. Tällä kertaa ei oikein ollut Kajan päivä. Hallin hajumaailma kiinnosti neitokaista liikaa molemmissa ohjelmissa ja ohjelmat jäivät liian katkonaisiksi. Ne mitä Kaja teki onnistuivat pääosin hienosti ja molemmissa ohjelmissa oli tosi paljon hyvää. Uuden naamiaistanssi ohjelman koreosta ja ideasta tuli paljon kehuja, joten uskon, että siitä tulee vielä tosi hyvä, kunhan tanssipartneri malttaa tanssia koko ohjelman eikä hylkää minua kesken tanssin. 🤭
Htm lajista saimme pisteitä 20,17. Mutta tärkeimpänä: Nyt meillä on oikeus osallistua kesäkuussa SM-kisoihin! 🥳😍🤩 Freestylessakin vaikeimmat liikesarjat sujui tällä kertaa hyvin ja vaikka katkoja olikin, niin pisteitä saimme kuitenkin 21,26, millä yllättäen irtosi myös luokkavoitto.
Päivän positiivinen yllättäjä oli Epe, jonka kanssa tanssitreenit oli jääneet vähemmälle ja kisoihin lähdettiinkin ihan vaan humputtelufiiliksellä. Alussa pojulla vähän eksyi nenä maahan ja parissa kohtaa tuli hieman haukkua ja jokunen kielto, mutta pääosin poju teki hienosti hommia. Olin todella tyytyväinen ja Epe sai erittäin hyvät pisteet 21,07. Olipahan taas mukava päivä! 😊
*Epen fs ohjelma Jyväskylässä 13.04.2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.