14.06. meni koiratanssin parissa Lahdessa. Ensin pääsin tuomaroimaan koiratanssin tuplakisojen A kisassa hienoja esityksiä ja sen jälkeen osallistuin Kajan kanssa B kisassa htm:ään. Kaja vaikutti jo lämppätreenissä siltä, että nyt ei ollut hyvä suoritus tiedossa. Se oli ulkoilun jälkeen aika kuumissaan eikä oikein keskittynyt seuraamisiin. Tehtiin pitkästä aikaa meidän naamiaistanssiohjelma, mutta se ei tällä kertaa sujunut ollenkaan. Ei siis haitannut, että olin unohtanut esiintymiasun silmikonkin kotiin. 😅
Kajalla on nyt ollut motivaatio hukassa seuraamisissa ja edes puolen vuoden kisatauko lajista ei auttanut. Olisin voinut jopa keskeyttää meidän suorituksen kuten viimeksi teinkin, mutta räpiköitiin se nyt tällä kertaa läpi. Kaikkia positioita Kaja ei suostunut tekemään ollenkaan, osasta suoritti vain tietyt suunnat. Monessa kohdassa jouduin improvisoimaan. Pisteitä saatiin kuitenkin 20,30, mihin olin enemmän kuin tyytyväinen. Päästiin jopa palkinnoille, kun ei jääty viimeisiksi luokassa.
Kisasuorituksen jälkeen kävin lämppäkehässä tekemässä fs treenin vielä Kajalle. Kyllä muuten oli eri-ilmeinen koira tekemässä hommia. Ihan eri tavalla Kaja syttyy vaihdikkaisiin temppuihin. Eli täytyy nyt kuunnella koiraa ja todeta, että Kaja on nyt tanssilajinsa valinnut. 😄 Jatkossa meidät tullaankin siis näkemään vain fs kehässä. Htm:ää voidaan miettiä vaikka sitten eläkelajiksi, jos onnistutaan saamaan motivaatio seuraamisiin taas kohdilleen. 😅 Tuloksista huolimatta oli kiva päivä. Kaja yllätti kisan jälkeen myös osaamalla käyttäytyä ihan kuin hyvin koulutettu aikuinen koira, vaikka leikkiseurana olisi ollut ihana pieni kelpien pentu. Tai ehkä Kajalla oli vaan niin kuuma, ettei jaksanut. 😅🤭

.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.