tiistai 31. joulukuuta 2019

Muistoja ja kohokohtia vuodelta 2019

Taas on vuosi vierähtänyt ja on aika muistella mitä kaikkea ollaankaan ehditty tänä vuonna touhuamaan.


*06.01.2019 Kajan kanssa osallistuimme Juvan mätsäriin. Saatiin pennuissa punainen nauha, muttei enää sijoituttu.
*19.01.2019 Koiratanssikisat Lahdessa: Sanille htm voittajaluokasta 144p ja 4. sija. Epelle freestylen voittajaluokasta 140,33p ja 1. sija. (Epen freestyleohjelma Lahdessa 19.01.2019)
*21.01.2019 Sani joutui leikkaukseen, kun siltä poistettiin nisäkasvain. Leikkaus meni hyvin ja mamma toipui nopeasti. Kasvain todettiin hyvälaatuiseksi eikä se ollut tehnyt etäpesäkkeitä. :)
*30.01.2019 Sani täytti 8v! Äkkiä on mammakin saavuttanut jo veteraani-iän. <3
*08.02.2019 Epe kastroitiin. Itse leikkaus meni hyvin, mutta leikkauksen jälkeen Epen saama tulehduskipulääke aiheutti todella rajun ripulin, mistä onneksi kuitenkin saatiin poju kuntoutumaan.
*23.02.2019 Epe täytti 3 vuotta. <3
*23.02.-01.03.2019 Oltiin koirien kanssa viikko hiihtolomareissulla Vuokatissa.
*05.03.2019 Juken vuosikokouksessa Sani palkittiin vuoden 2018 kerhon parhaana koiratanssikoirana ja Epe oli 2. sijalla. Vuoden 2018 rally-tokokoira -kilpailussa Epe oli 4. sijalla ja Sani 5. sijalla.
*23.03.2019 Lappalaiskoirien rally-tokon mestaruuskisat Tuusulassa: Epelle avoluokasta 82p ja hyväksytty rata, sijoitus 11/33. Sanin kanssa jouduttiin keskeyttämään mes-luokassa. (Epe Tuusulan rallykisoissa 23.3.2019)
*23.03.2019 Lappalaiskoirat ry:n vuosikokous Vantaalla: Sani palkittiin vuoden 2018 parhaana Koiratanssikoirana ja Epe oli 2. sijalla Vuoden Koiratanssikoira -kilpailussa. Rotuyhdistys muisti Sania myös freestylevalion tittelistä.
 *24.03.2019 Lappalaiskoirien keväterkkari Espoossa: Sani oli ROP-veteraani ja lopulta BIS3-veteraani. :)
*29.-31.03.2019 Osallistuimme Sanin ja Epen kanssa Jari Kantoluodon koulutusviikonloppuun "Tunteesta tekniikkaan". Koulutus oli todella hyvä ja tein sieltä kattavat muistiinpanot.
*19.04.2019 Koiratanssikisat Tampereella: Epelle freestyle voittajaluokasta 153p ja 4. sija. Sanille htm voittajaluokasta 150,67p ja 4. sija. (Epen freestyleohjelma Tampereella 19.04.2019)
*27.04.2019 Rally-tokokisat Varkaudessa: Epelle avoluokasta 99p/100p ja hyväksytty rata. (Epe Varkauden rally-kisoissa 27.04.2019)
*28.04.2019 Sanin ja Epen kanssa osallistuimme Taru Leskisen rally-tokokoulutukseen Varkaudessa.
*11.05.2019 Sulkavan ryhmänäyttely: Sani VET-ERI, VEK1, ROP-VET. Kaja JUN-ERI, JUK1, SA, PN1, SERT, VSP. Tämä oli Kajan eka virallinen näyttely. Hyvin alkoi. :)
*13.05.2019 Kaja täytti 1 vuoden. <3
*25.05.2019 Rally-tokokisat Tampereella: Epelle avoluokasta 68p/100p ja valitettavasti hylätty rata.
*02.06.2019 Koiratanssikisat Jyväskylässä: Sanin kanssa jouduttiin keskeyttämään htm voiluokassa. Epen kanssa valitettavasti vain 105,66p ja 4. sija.
*16.06.2019 Noseworkin möllikisat Jyväskylässä: Sani ja Epe osallistui ja molemmat selvitti hienosti laatikko- ja ajoneuvoetsinnät, mutta ulkoalue- ja sisätilaetsinnät ei tällä kertaa onnistuneet. (Epe Jyväskylän nosemölleissä 16.06.2019)
*06.07.2019 Sanin kanssa olimme edustamassa Juvan Kennelkerhoa Juvan Kesäkarkeloilla osana rally-tokoporukan ryhmänäytöstä.
*13.07.2019 Mikkelin KR näyttely: Sani VET ERI, VEK1, SA, PN1, ROP, ROP-VET. Kaja JUN ERI, JUK1, SA, PN1, SERT, VSP. Ei huono reissu taaskaan. :)
*27.07.2019 Suoritin koetoimitsija 1 -kurssin Juvalla.
*03.08.2019 Kuopion KV näyttely: Kaja JUN ERI, JUK1, SA, PN1, SERT, ROP. Sani VET ERI, VEK1, SA, PN1, ROP, ROP-VET. Täydellinen reissu. :)
*06.08.2019 Sani kävi lääkärissä ja osteopaatilla, kun oli aksatreeneissä törmännyt renkaaseen ja oikea kylki oli kipeytynyt. Osteopaatin käsittelyt sai hyvin mamman palautumaan. :)
*10.08.2019 Rally-tokon möllikisat Pieksämäellä: Sani sai pitää hauskaa mes-radalla ja Epe nakki-alossa. Kajan kanssa kisattiin ekaa kertaa nakki-alossa. Pentueläin sai hienosti 87p ja sijoituimme 3. sijalle. (Kaja Pieksämäen rally-tokomölleissä 10.08.2019)
*14.09.2019 Suoritin koiratanssin koetoimitsijakurssin Lahdessa. Nyt voin sitten toimia koiratanssikisoissa koetoimitsijana. :)
*29.09.2019 Buhundien Open Show Nurmijärvellä: Kaja Jun1, KP (ei sijoituttu enää PN-luokassa). Kiva oli tutustua uusiin buhund ihmisiin ja heidän koiriinsa. :)
*05.-06.10.2019 Osallistuin koiratanssin koulutusohjaajien jatkokurssille Lempäälässä. Koirien kanssa yövyimme Orivedelle ihanassa mökissä.
*19.10.2019 Rally-tokon möllikisat Varkaudessa: Sani sai pitää hauskaa voi-luokassa. Otettiin hylky palkkauksen takia. Epelle voittajaluokasta 81p ja 1. sija. (Sani Varkauden rallymölleissä 19.10.2019) (Epe Varkauden rallymölleissä 19.10.2019)
*26.10.2019 Koiratanssin SM-kisat Tampereella: Epelle freestylen voittajaluokasta 155p ja 8. sija. Poju oli ihan super! :) Sanille htm voittajaluokasta 143p ja 12. sija. (Epen freestyle ohjelma SM-kisoissa Tampereella 26.10.2019)
*09.11.2019 Lappalaiskoirien mestaruustanssit Lahdessa: Sanille htm voittajaluokasta 128,33p ja 4. sija. Epelle htm voiluokasta 132p ja 3. sija. Epelle freestylen voittajaluokasta hienosti 154,33p ja 5. sija. Sanille freestylen voittajaluokasta 148,67p ja 6. sija. Epe oli hienosti lappalaiskoirien voittajaluokan tanssimestari ja Sani 2. sijalla ja Epe vielä 3. sijalla. ;)
*16.11.2019 Rally-tokokisat Varkaudessa: Epelle avoluokasta 92p ja RTK2! Sanille upeasti mes-luokasta 96p, 2. sija ja RTK4 koulari! :) (Epe Varkauden rally-tokokisoissa 16.11.2019) (Sani Varkauden rally-tokokisoissa 16.11.2019)
*17.11.2019 Osallistuin Jaana Karppisen rally-tokokoulutukseen Varkaudessa
*23.11.2019 Koiratanssikisat Akaassa: Epelle htm voi luokasta 148p ja 3. sija. Sanin kanssa jouduttiin taas keskeyttämään htm voiluokassa.
*01.12.2019 Nosework-koe Ristiinassa: Sanille 75p/100p ja 4 virhepistettä. Muut osiot onnistui hienosti paitsi ajoneuvoetsintä. (Sani nosework kokeessa Ristiinassa 01.12.2019)
*08.12.2019 Koiratanssikisat messarissa: Epelle freestylen voittajaluokasta 150,67p ja 7. sija.
*24.12.2019 Hyvää Joulua! (Jouluvideo 2019)
*28.12.2019 Noseworkin sisäetsintäkoe Siilinjärvellä: Sanille 75p/100p. Yhdellä alueella loppui aika kesken, mutta Sani oli kyllä super hieno. :)


Yhteenvetona:
*3 kurssia (Koetoimitsija 1, Koetoimitsija 2 (koiratanssi), Koiratanssin koulutusohjaajien jatkokurssi)
*3 koulutusta (Jari Kantoluodon "Tunteesta tekniikkaan", Taru Leskisen rally-tokokoulutus ja Jaana Karppisen rally-tokokoulutus)
*7 koiratanssikisaa (Epelle 3 htm starttia ja 5 fs starttia, Sanille 6 htm starttia ja 1 fs startti, osallistuttiin SM-kisoihin ja lappalaiskoirien mestaruustansseihin)
*4 rally-tokokisaa (Epelle 4 starttia ja Sanille 2 starttia, osallistuttiin lappalaiskoirien mestaruuskisoihin)
*2 rally-tokon möllikisaa (Sanille 2 starttia, Epelle 2 starttia ja Kajalle 1 startti)
*2 nosework-koetta (Sanille yksi neljän osion koe ja yksi sisäetsintäkoe)
*4 virallista näyttelya (Sanille 2*ROP, 4*ROP-VET, 1*BIS3-VET, Kajalle 1*ROP, 2*VSP, 3*SERT)
*1 Buhundien Open Show (Kajalle KP)
*1 mätsäri (Kaja osallistui)

Olihan sitä taas varsin monipuolinen vuosi. Kiitos Sani, Epe ja Kaja teille tästä vauhdikkaasta vuodesta. Hyvää Uutta Vuotta 2020! :)

Sanin kanssa noseworkin sisäetsintäkokeessa

Viime lauantaina osallistuimme Sanin kanssa Siilinjärvellä järjestettyyn noseworkin sisäetsintäkokeeseen. Kokeessa oli siis pelkkiä sisäetsintöjä 4 kpl. Koe järjestettiin erään koulun tiloissa ja koulun luokat tarjosi hyviä etsintäalueita. Päivä oli varsin kolea, mutta onneksi kisaajille oli varattu sisältä pari luokkahuonetta minne sai myös koirat viedä häkkeihin odottelemaan. Sanin kanssa kisasimme iltapäiväryhmässä heti ryhmän ensimmäisenä koirakkona. Alkuun oli tuomareiden alkupuhuttelu ja käytiin tutustumassa etsintäalueisiin. Sanin kanssa kerettiin onneksi hyvin valmistautua ensimmäisiin etsintöihin vaikka ekoina oltiinkin. Etsintäalueille mennessä oli harjoitushaju missä sai vielä varmistettua koiralle mitä hajua oltiin etsimässä, koska eri hydrolaattierissä voi olla isojakin eroja. Sani merkkasi hajun hyvin jo harjoituspisteellä.

Kaksi ensimmäistä etsintää Sani suoritti super hienosti. Se otti jo huoneeseen mennessä lähtöviivan takaa hyvin hajun suunnan ja etsinnöissä ei kestänyt kauaa. Katseilmaisu tuli molemmissa, mutta ne oli niin selkeät, että uskalsin niihin hyvin luottaa. :) Sitten meillä oli hieman odottelua, kun vasta myöhemmin oli kaksi viimeistä etsintää. Tauon jälkeen jatkettiin ja Sani teki kolmannessa etsinnässä myös hyvin töitä, mutta sitten valitettavasti jäätiin jumiin yhteen nurkkaan mihin oli muodostunut hajusiirtymä. Sani jäi sinne hajupilveen jumiin enkä tajunnut ohjata sitä jatkamaan etsintää muualta. Oltiin muualta käyty etsintäalue läpi, mutta huoneen keskellä ollut pulpettirivi oltiin huonosti tutkittu. Sen olin itsekin tajunnut, mutta jotenkin kuvittelin, että haju oli siellä kulmassa, kun Sani niin voimakkaasti siellä nuuskutteli aluetta. Valitettavasti aika ehti sitten loppua ja tuo alue jäi kyllä harmittamaan. Lopuksi kun vielä saatiin kulkea hajulle niin hetihän Sani sen sieltä bongasi, kun oltiin vain oikeassa paikassa. Ai että. Mutta hyvä opetus minulle. Viimeisessä etsinnässä haju oli selvästi ylempänä ja se oli myös koko kokeen vaikein etsintäalue, koska monet koirat eivät siellä hajua löytäneet. Sanin kanssa kierrettiin huonetta useamman kerran ympäri, mutta lopulta Sani kuitenkin bongasi hajun sieltä ja tarkensikin hyvin ja nousi ylemmäs missä haju oli. Jälleen tuli selvä katseilmasu ja vaikka hetken epäröinkin ilmoittaa löydöstä niin pakkohan se oli lopulta Sania uskoa, kun toinen niin varman näköisenä ilmoitti löydöstään. Hieno Sani! :) Tälläkin kertaa saatiin siis 3 osiota neljästä suoritettua ja meidän pisteet oli 75p/100p ja lopullinen sijoitus 18/30. Saniin olen kyllä super tyytyväinen. :)

Maailman suloisin mummokoira <3


Kuva 1. etsintäalueesta. Haju oli vasemmalla laatikossa.

Kuva 2. etsintäalueesta. Haju oli vasemmalla kaapissa suht alhaalla.

Kuva 3. etsintäalueesta. Haju oli keskellä olevan pulpettirivin toiseksi viimeisessä tuolissa.

Kuva 4. etsintäalueesta. Haju oli vasemmalla liitutaulun alareunassa ylempänä.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Hyvää Joulua!

Koirien kanssa tehtiin tänä vuonna pieni jouluvideo ja sen myötä haluammekin toivottaa kaikille oikein ihanaa Joulunaikaa! :)
*Jouluvideo 2019


Epen kanssa messarin tanssikisoissa 08.12.

Voittajanäyttelyn yhteydessä pidettiin Helsingin messukeskuksessa myös koiratanssikisat 08.12. Osallistuimme freestylen voittajaluokkaan Epen kanssa. Kovasti jännäsin kisoja jo etukäteen, kun kisat pidettiin isolla areenalla missä on ihan omanlaisensa häiriöt kuin normikisoissa. Epen kanssa oltiin kuitenkin oltu samaisessa paikassa esiintymässä jo vuosi sitten joten uskoin, että pojun kanssa selvittäisiin ihan hyvin siellä. Näyttelypaikalle meno oli vaan meillä ensimmäinen haaste. Oltiin pysähdytty Mäntsälässä missä ulkoiltiin, mutta Epe ei tietenkään ollut tehnyt aamukakkaa siellä. No sinnehän se kakka sitten turahti stressin seurauksena suoraan keskelle sisääntuloaulaa, kun jonossa oltiin sisälle menossa. No äkkiä sain onneksi siivottua kakat sieltä pois, mutta olipahan episodi. Ensimmäinen ajatus mikä kuitenkin siinä tilanteessa tuli mieleen oli, että onneksi se kakka tuli sinne eikä esiintymiskehään. ;)

Koiratanssikisaajille oli varattu ihanan rauhallinen takatila missä koirat sai lepäillä häkeissä. Epen kanssa meidän vuoro oli vasta joskus puolen päivän maissa, mutta paikalla oli oltava jo aamusta, koska kaikkien kehääntutustumiset oli jo silloin. Epen kanssa kehääntutustuminen oli vaikea paikka, kun siellä oli myös muita koiria. Päätin kuitenkin viedä Epen sinne, koska ennen omaa vuoroa ei enää ollut mahdollisuutta käydä kehää ihmettelemässä ja messarin areena on kuitenkin niin erilainen paikka kuin mikään muu kisakehä. Kohdevalot tuntui häikäisevän kehään sen verran, että itseasiassa yleisöön ei pahemmin sieltä edes nähnyt mitään. Koirille oma haaste messarissa on kuitenkin isot screenit mistä näkyy suorittavan koiran liikkuva kuva.

Epen kanssa ei kovin paljon treenattu ennen omaa vuoroa. Vain muutamia liikkeitä vahvistin sille takatilassa. Juuri ennen meidän vuoroa Epe odotteli hetken maassa, kun edellinen kisaaja oli kehässä ja sitten aika suoriltaan mentiin kehään kuten yleensäkin. Epe ei onneksi tuntunut häiriintyvän siitä vaikka yleisö taputtikin kun mentiin kehään. Hieman se jäi maata nuuskimaan kehään mennessä mutta tuli sieltä hyvin mukaan seuraamiseen. Alkuasentoon (maahan) Epe ei meinannut tajuta mennä kun tarjosi vain kumarrus-temppua. Myöhemmin hoksasin että olen edessä vahvistanut sitä kuma-temppua niin paljon että eipä tuo ihmekään. Olisi pitänyt ottaa Epe sivulle ja siitä käskeä maahan, minun moka. Ohjelman alku lähti superhienosti ja Epe teki parhaan ja vauhdikkaimman noudon mitä koskaan on tehnyt kisoissa. :) Sitten oli hieman haukkumista ja pientä säätöä liikkeissä, mutta kaikki saatiin tehtyä alkupuolella. Ohjelman keskivaihe oli kaikista katkonaisin. Epe tuijotteli aika paljon sinne takatilan aukolle mistä oltiin tultu kehään, kun sieltä näkyi ihmisiä. Yleisöä se ei juurikaan ihmetellyt tai screenejä. Useampi liike jäi tekemättä ja jouduin monta kertaa houkutella Epeä mukaan. Ohjelman loppu onneksi meni taas paremmin ja vaikeat kaukoliikkeet onnistui hyvin. Myös loppuasento sujui mistä olin tosi iloinen.

Messari on kyllä tosi haastava paikka koirille esiintyä ja oli siellä taas monella muullakin kokeneella kisaajalla hieman haastetta. Olenkin siis Epen suoritukseen tyytyväinen, vaikkei se mikään Epen paras suoritus ollutkaan. Selvittiin kuitenkin ohjelma läpi vaikeassa paikassa ja kyettiin näyttämään meidän osaamista isolla areenalla. Epen kanssa saatiin 150,67p millä oltiin 7. sijalla. Oli kyllä mahtava kokemus päästä taas esiintymään kunnon yleisön eteen. Ihanaa, kun on jälleen koira, jonka kanssa pääsee kokemaan näitä hienoja juttuja. Kiitos Epe. <3

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Hannele Parviainen: Kontaktikatkoksia. Ohjaajan käsiavut saadakseen koira tekemään haluttuja. Ääntelyä. Tekn. 75p / Tait. 73p, Yht. 148p
Maija Asp: Liikkeisiin olisin toivonut lisää vaikeusastetta. Kiva ohjelman idea. Tekn. 76p / Tait. 76p, Yht. 152p
Salla Haavisto: Upea loppuasento!! Tykkäsin myös koreosta ja sen tunnelmasta. Harmillisia kontaktikatkoja. Tekn. 74p / Tait. 78p, Yht. 152p

Oma voittajani <3

Kuvat: Anna Mäkinen







Sanin kanssa nosekokeessa 01.12.

Sanin kanssa kisattiin su 01.12. ekaa kertaa nosework kokeessa. Muutamat möllit oltiin käyty aiemmin, mutta tämä oli meidän eka koestartti. Koe järjestettiin Ristiinassa ja tuomarina toimi Elli Kinnunen. Ensin aloitettiin ajoneuvo ja ulkoalue-etsinnöillä.

Ajoneuvoetsintä on Sanille juuri se vaikein, joten haastetta oli kun sillä heti alkoi. Etsinnässä oli mukana yksi henkilöauto ja peräkärry eli kaksi kohdetta. Aika monta kertaa jouduin Sania ohjaamaan takaisin ajoneuvoille, kun väliin eksyi haistelemaan maata. Juuri hajun kohdalla oli lumesta pieni kumpare lähellä maassa ja sitä kun Sani jäi nuuskimaan niin pakotin sen jatkamaan, kun pelkäsin, että merkkaisi. No siitäpä sitten mentiin ilosesti hajun ohi, ai jai. Ensin kierrettiin siis lähempänä ollut auto ympäri ja kun tuntui, ettei hajua löytynyt, niin siirryttiin tutkimaan viereinen peräkärry. Siellä Sani teki lyhyen vilkaisun minuun ja väärin tulkitsin, että haju olisi jossain siellä ja loppuaika jäätiin liikaa pyörimään vain sinne ja Sani nousi jopa pariin otteeseen kärryä vasten mistä tuli virhepisteitä. Lopulta, kun aika kävi jo vähiin ja Sanikin alkoi minulta kysellä ohjeita niin ilmoitin löydöstä ja väärässä paikassahan me oltiin. Olin ohjannut huonosti! Näitä ajoneuvoetsintöjä pitäisi meidän kyllä treenata enemmän.

Seuraavaksi oli ulkoalue-etsintä. Siinä Sani teki hienon suorituksen. Hyvin kiersi aluetta järjestelmällisesti läpi ja lopulta löysi ja tarkensi hajun hyvin. Löydöllä Sani teki vain katseilmaisun, mutta se oli niin selvä, joten en epäröinyt ilmoittaa löydöstä. Hyvä Sani! :)

Ruokatauon jälkeen jatkettiin laatikko ja sisätilaetsinnöillä. Laatikkoetsintä meni aivan nappiin. Hieman jäin odottamaan tekisikö Sani ilmasun menemällä maahan, mutta kun ei niin ilmoitin löydöstä, kun oli se niin selvästi kuitenkin katseella merkannut oikean laatikon ja jäänyt sinne. :)

Enää oli sisätilaetsintä jäljellä. Siinä oli suht pieni huone mistä haju etsittiin. Senkin Sani selvitti upeasti ja hyvin vielä malttoi tarkentaa hajun. Ei mennyt maahan sielläkään, mutta jälleen katseilmaisu oli todella hyvä. :)

Kokonaisuutena olin tosi tyytyväinen Sanin etsintöihin. 3/4 saatiin onnistuneesti suoritettua ja itse ohjasin ajoneuvoilla huonosti ja sitä on liian vähän treenattu. Lopputuloksena meillä oli siis 75p/100p ja 4 virhepistettä ajoneuvoetsinnästä (väärä ilmasu (2vp) ja ajoneuvoa vasten nousemiset (2vp)). Kaikki osallistujat saivat pienet pussukat kiitokseksi ja se oli mukavaa. Kiva koepäivä oli ja taas tuli opittua lisää. :) Kivat videotkin sain meidän etsinnöistä. Tässä mukana onnistuneet etsintäpätkät:
*Sani nosework kokeessa Ristiinassa 01.12.2019

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Rally-tokokisat Varkaudessa 16.11.2019

Eilen kisattiin Epen ja Sanin kanssa Varkaudessa rally-tokokisoissa. Olin samalla järjestämässä kisoja, joten kisapaikalla oltiin jo heti aamusta. Kisojen tuomarina toimi Jaana Karppinen. Epen kanssa kisasimme AVO-luokassa mistä tavoiteltiin vikaa hyväksyttyä suoritusta. Radalla oli houkutus, joten tiesin, että helppo rata ei olisi tiedossa. Epen kanssa selvittiin kuitenkin ihan mukavasti. Jonkun verran Epe otti häiriötä ihmisistä, mutta pahin oli houkutuksessa ollut possu mitä poju jäätyi yhdessä kohtaa ihan tuijottamaan. Tuon takia edeltävä kyltti (pyörähdys) jouduttiin uusimaan, kun poju ei sitä heti kyennyt suorittamaan. Uusinnalla onneksi onnistui hyvin. Houkutuksen possu selvittiin, mutta hyvin hajustetut villasukat Epe halusi käydä tsekkaamassa. Hyvin sain sen sieltä sitten jatkamaan ja mitään isompia virheitä ei loppuradalla tullut. Ajanottaja oli radan lopussa kiinnostava ja siinä Epe hieman irtosi seuruusta ja taisi siellä joku ulvominenkin olla jossain kohtaa. Hyvä rata kokonaisuudessaan kuitenkin ja Epen kanssa saatiin 92p millä myös RTK2 koulari tuli ansaittua. Hyvä Epe. :)
*Epe Varkauden rally-tokokisoissa 16.11.2019

Päivän jättiyllättäjä oli kuitenkin Sani. Sanilla on viime kisoissa ollut niin paljon motivointiongelmia, joten sen kanssa ajattelin, että mennään vaan keskeyttämään radalla ja tavoite olisi edes selvitä maaliin asti. Ennen meidän suoritusta annoin Sanin haistella hallissa ja kun itse otti kontaktin niin palkkasin siitä. Jonkun aikaa myös istuskeltiin häkin luona ja rapsuttelin Sania siellä rauhassa. Juuri ennen meidän vuoroa tehtiin pieniä juttuja mistä palkkailin Sania. En tiedä mikä ihme tällä kertaa auttoi, mutta Sani teki ihan super hienon radan. Itse en toki niin paljon jännittänyt ja kykenin rennosti ohjaamaan Sania radalla. Radan alkupuolella oli Sanille kivoja liikkeitä (pyörähdys ja puolenvaihto jalan alta sekä putki) ja saatiin hyvä alku radalle. Pujottelussa Sani nuuhkaisi nopsaan yhtä tötteröä, mutta siitä tuli onneksi vain -1p. Radan haaste oli tällä kertaa merkille lähetys. En ehkä tarpeeksi pitkään kohdistanut Sania ensin merkille ja sitten se ei oikein tiennyt minne halusin sen menevän ja juoksi alkuun yhtä kylttitelinettä kohti. Yritin useamman kerran (ihme ettei meitä jo hylätty!) ohjata Sania oikean tötterön luo, mutta se vain palloili kahden kyltin välillä eikä hoksannut minne piti mennä. Lopulta kutsuin Sanin sivulle ja päätin uusia liikkeen. Sani hieman turhautui siitä, mutta uusinnalla onneksi oikea tötterö löytyi. Tuomari ei muita vähennyksiä siltä kyltiltä antunut, vaikka jonkun verran jouduin myös kumartumaan, kun Sani ei meinannut merkille irrota. Merkki-kyltiltä tuli siis vain se -3p eli kannatti uusia. Sen jälkeen Sani teki superhienosti hommia ja myös puolenvaihto edessä, houkutus ja peruutus oikealla puolella onnistuivat upeasti. Loppuradalta ei virheitä tullut ja meidän pisteet oli peräti 96p eli tämä oli jopa yksi valioitumiseen riittävä tulos! Huh huh! Koulutustunnus RTK4 sekä mestariluokan 2. sija kruunasivat vielä päivän. En oikein vieläkään ole sisäistänyt mitä eilen oikein tapahtui, mutta näinpä vaan saatiin molemmille koirille koularit ja ihan mahtavat suoritukset. WAU! :)
*Sani Varkauden rally-tokokisoissa 16.11.2019

Sanin kaulakoru saatiin valmiiksi ja Epellekin taas uusi mitali.

-Oltiin me aika hyviä.
-Niin oltiinki.
<3

Lappalaiskoirien mestaruustanssit Lahdessa 09.11.2019

Lappalaiskoirien koiratanssin mestaruuskisat pidettiin 09.11. Lahden kt kisojen yhteydessä. Olin ilmoittanut Epen ja Sanin molemmat molempiin lajeihin eli meillä oli peräti neljä ohjelmaa urakoitavana. Muita lappalaiskoiria osallistui vain yksi suomenlapinkoira ja yksi lapinporokoira alokasluokkiin, joten voittajaluokan mestaruudesta kisasivat vain meikäläisen koirat.

Ensin oli htm laji ja Sanin kanssa kisattiin ensin. Sani oli taas ennen kehään menoa todella motivoitunut, mutta lässähti heti kehään mennessä ja heti alkuposition jälkeen alkoi ulvominen ja kiellot. Sani ei taaskaan suostunut tekemään kuin kolmea positiota ja jouduin jossain vaiheessa improamaan ja vaihdettiin positioita lennosta kun mamma ei suostunut esim. jalkojen väliin tulemaan ollenkaan. :( Ohjelman loppu meni taas hyvin, mutta kokonaisuus oli todella onneton kyllä. Pisteitä Sanin htm ohjelmalle saatiin 128,33p.

Epen kanssa käytiin tutustumassa kehään vasta ennen meidän omaa vuoroa ja silloin Epe vaikutti ihan ok:lta. Kisasuorituksen aikana poju otti kuitenkin todella paljon häiriötä ja varsinkin kehän oikeassa takanurkassa oli jotain mitä piti tuijotella pitkät tovit ohjelman puolivälin paikkeilla. Harmittavasti myös Epelle laittamani rusetti aiheutti sille parit stressirapsuttelut ja niiden seurauksena rusettin vielä irtosi minkä jouduin poimimaan kesken ohjelman. Tietääpä ettei jatkossa laita sitä enää Epelle. Epenkään suoritus ei ollut kummoinen ja harmi kun ei päästy oikein näyttämään sen uutta htm ohjelmaa kunnolla. Pisteitä Epelle kertyi 132p.

Freestylekisassa Epen kanssa kisattiin ensin ja ennen meidän vuoroa käytin vielä Epen uudelleen kehässä ja se sai tsekkailla kaikki sitä häirinneet kohteet läheltä etukäteen. Varsinainen ohjelma sujuikin sitten hienosti. Epe teki todella hyvin töitä ja siellä oli vain lyhyitä kontaktikatkoja. Kohti peruutuksen tilalle Epe päätti kieriä mutta muuten liikkeet sujui varsin hyvin. Tuo Epen koreomuutos aiheutti kuitenkin sen, että meidän lopputemput suuntautui väärään suuntaan ja sen takia kehän oikea puoli jäi hieman käyttämättä mistä tuli palautetta. Tällä kertaa ohjelman loppu onnistui kuitenkin muuten super hienosti mistä olin erityisen tyytyväinen. Epe teki hyvän suorituksen ja yksi tuomari olisi jopa antanut sille sertin. :) Pisteitä kertyi kaikkiaan tällä kertaa 154,33p eli vielä siinä olisi hieman työstämistä.
*Epen freestyle ohjelma Lahdessa 09.11.2019

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Nadja Böckerman: Pieniä kontaktikatkoja läpi ohjelman mutta koira teki silti rehdisti hommia. Kehää voisi käyttää monipuolisemmin. Nyt ohjelma sahasi takareunassa suurimman osan ajasta. Useita liikkeitä, mutta toivoisin VOI-luokkaan hieman vaikeampiakin liikkeitä mukaan. Tekn. 77 / Tait. 75, Yht. 152p
Katja Tamminen: Sujuva ohjelma. Nyt olitte "samassa kuplassa". :) Tekn. 81 / Tait. 80, Yht. 161p
Susanna Ekblom: Sujuva ohjelma, vahva lopetus. Pujottelun ja takajaloilla nousun variaatioita aika paljon. Tekn. 72 / Tait. 78, Yht. 150p


Sanin kanssa esiinnyimme vielä ihan päivän viimeisenä koirakkona. Sani teki freestylessa tosi hienon ohjelman alun. Sitten joissain kohdissa tuli aika paljon ulvomista ja kieltoja mutta jotkut kohdat meni taas tosi hyvin. Kokonaisuus oli toki hieman katkonainen, mutta olen tyytyväinen, että Sani suostui kuitenkin edes jotain vaikeita juttuja siellä ihan hyvin tekemään. Sanin kanssa saatiin pisteitä 148,67p.

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Nadja Böckerman: Hieno alku, mutta sitten tuli muutamia suvantovaiheita. Toivoisin VOI-luokkaan sujuvampaa kokonaisuutta. Tekn. 75 / Tait. 74, Yht. 149p
Katja Tamminen: Alku oli sujuvaa. Sitten hieman koira "hyytyi". Kivoja liikkeitä. Tekn. 77 / Tait. 79, Yht. 156p
Susanna Ekblom: Yhteistyö rakoili, jonka vuoksi liikkeitä jäi varmasti suorittamatta. Perusliikkeissä koiralla vahva käytös. Tekn. 69 / Tait. 72, Yht. 141p


Kisapäivä oli pitkä, mutta hienosti koirat jaksoi myös toiset ohjelmat. Kivaa kun pari uuttakin lappalaiskoiraharrastajaa innostui tanssikisoihin ekaa kertaa. Päivän lopussa Epe kruunattiin lappalaiskoirien voittajaluokan koiratanssimestariksi. Sani oli 2. sijalla ja Epe taas 3. sijalla. :) Kotiin ei tarvinnut tulla tyhjin käsin, kun hienoja palkintoja saatiin rotuyhdistykseltä. Epe sijoittui myös normikisoissa htm lajissa 3. sijalle eli päästiin palkinnoille. Kiva päivä oli ja paluumatkalla pysähdyttiin vielä Lauran kanssa hamppareille ja turistiin päivän tapahtumista. :)

Ja sitten vielä kuvia kisoista. Kuvat: Laura Lindeman:
Rotumestai polleena

Hieno Sannikki

Sanin htm alkuasento



Epen htm



Epen freestyle





Sanin freestyle



Kuva: Virpi Rannikko
 

Koiratanssin SM-kisat 26.10. Tampereella

Lokakuun lopulla osallistuimme Sanin ja Epen kanssa koiratanssin Suomenmestauuskisoihin mitkä järjestettiin Tampereella. Tamskin kisahalli tarjosi mahtavat puitteet kisoille. Kisapaikalla piti kaikkien kisaajien olla jo heti aamusta, koska kaikille koirille tehtiin eläinlääkäritarkastukset ja tarkastettiin sirut. Tarkit meni hyvin ja sen jälkeen oli vielä avausseremonia ennen kuin varsinainen kisa päästiin aloittamaan. Kisoissa tuomaroi myös yksi ruotsalainen tuomari.

Ensin kisattiin fs kisat ja Epen olin ilmoittanut freestyleen. Kehään tutustumiseen menin ilman koiraa ja Epen kanssa käytiin kehässä pyörähtämässä vasta ennen meidän omaa vuoroa ja poju sai ihmetellä tuomarit ja yleisön ennen ohjelman aloitusta. Kovasti jännitti miten Epe tulisi arvokisoissa suoriutumaan, mutta poju kyllä ylitti hienosti minun odotukset. Kumarrukset ei tällä kertaa onnistuneet ja se hieman jäi kaivelemaan, kun lopputemppu ei onnistunut. Se oli kuitenkin muutettu ohjelmaan vasta n. pari viikkoa ennen kisoja, joten eipä tuo ihme. Kisoissa musiikki oli todella kovalla, joten mietin myös miten hyvin Epe kuuli käskyjä kun oli hieman kauempana. Kokonaisuuteen olen kyllä Epen kohdalla todella tyytyväinen. Hienosti poju teki töitä ja keskittyi hyvin. Pisteitä olisin odottanut hieman enemmän, mutta kisoissa oli suhteellisen tiukka tuomarilinja. Epen kanssa saatiin 155p, millä oltiin jaetulla 8. sijalla. Hieno Epe! :)
*Epen freestyleohjelma SM-kisoissa Tampereella 26.10.2019

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Tiina Jounio: Hyvin ohjattu rauhallinen kokonaisuus. Tekn. 76p / Tait. 77p, Yht. 153p
Laura Jalli: Alussa koira oli hieman hämillään, mutta kontakti ja sujuvuus paranivat loppua kohden ohjelman edetessä. Kehän käyttöön voi hieman kiinnittää huomiota. Nyt ohjelma esitettiin pääosin takaosassa. Tekn. 76 / Tait. 76, Yht. 152p
Johanna Mamrelund: Nice beginning! Tekn. 79 / Tait. 81, Yht. 160p


Sanin kanssa kisattiin sitten iltapäivällä htm lajissa. Sanilla ei taaskaan ollut oikein intoa kehässä ja näin siitä heti kehään mennessä, että se meni tosi alavireeseen ja alkuasennossa alkoi jo katselemaan muualle. Meidän ohjelma oli kyllä tosi katkonainen, kun useamman kerran Sani alkoi vain ulvomaan ja kaikkia positioita se ei suostunut tekemään ollenkaan. Ohjelman loppu oli ainut mikä sujui hyvin. Päätin kuitenkin kehässä, että tehdään ohjelma loppuun, kun kerran arvokisoissa ollaan. Kovin kummoisia pisteitä ei ollut odotettavissa, mutta saatiin kuitenkin 143p millä oltiin 12. sijalla. Tämä oli Sanin kanssa toinen kerta kun päästiin SM-kisoihin osallistumaan. Vaikkei suoritus ollutkaan kummoinen niin hienoa, että saatiin tämäkin vielä kokea yhdessä. <3

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Tiina Jounio: Positiot olivat tänään vähän hakusessa. Ajoittain hyviä pätkiä ja hyvää musiikin tulkintaa. Tekn. 68 / Tait. 73, Yht. 141p
Laura Jalli: Tänään koira oli hieman hämillään eikä tehnyt kaikkea. Positioissa oli hieman väljyyttä välillä. Onneksi haukahtelu ei yltynyt ja ohjaaja sai koiran muutenkin hyvin mukaan. Tekn. 72 / Tait. 72, Yht. 144p
Johanna Mamrelund: Very nice ending! Tekn. 70 / Tait. 74, Yht. 144p


Ja sitten pitkä jono kuvia kisoista. Kuvat: Ari Andersin






















Kuvat: Ari Andersin