sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Messariviikonlopun la-päivä: Sanin kanssa näyttelyssä

Lauantaina osallistuimme Sanin kanssa Helsinki Winner -näyttelyyn. Ruotsinlapinkoiria kilpaili yhteensä 6 kpl ja rodun tuomaroi Carin Åkesson, SE. Sani esiintyi kehässä hyvin, ainut että tuomarin tutkiessa oli työ saada pysymään yltiöystävällinen Sani paikoillaan. Liikkumiset ja seisominen sujuivat upeasti. :) Tuomari tykkäsi kovasti Sanista ja kehui vielä suullisesti, että neiti tulisi varmasti menestymään hienosti kunhan vielä vähän saa aikaa kehittyä. Tällä kertaa tuloksena oli hienosti laatuarvosana erinomainen, mutta SA:ta tuomari ei enää antanut eli junnutitteli jäi nyt sitten saamatta. Sanin kanssa osallistuttiin vielä Care Bears kennelin kasvattajaryhmään, joka palkittiin upeasti KP:lla. :) Sanin arvosteluun olen tyytyväinen, koska kaikki muu oli positiivista, mutta tuomarin mielestä Sanilla ei ollut tarpeeksi takakulmauksia sekä Sani liikkui takaa hieman ulkokierteisillä tassuilla.

Kävin katsomassa myös näyttelyn yhteydessä järjestetyt HTM-kisat, joissa sai nähdä paljon upeita suorituksia. Näyttelystä tuli tehtyä koirille mukavia ostoksia: paljon puruluita, itselle treenejä varten namipussi, koirille joululahjapussi sekä namiherkkuja. :)
Sani tuntui olevan mielissään ostoksista.

Sanille löysin myös sopivat juoksupöksyt.
Nyt nolottaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.