lauantai 11. helmikuuta 2012

Sanin kanssa treenailua

Ke-iltana oltiin Sanin kanssa Espoossa koiratanssitunnilla. Ne treenit meni aika pitkälti syömiseen ja tarinointiin, kun juhlistettiin Sanin, Simon ja Pippuri-sakemannin hienoa menestystä Espoon möllikisoissa. No tehtiin me jotain harjoituksiakin sentään.

Kotona ollaan tällä viikolla myös treenattu Sanin kanssa useamman kerran. Varsinkin seuraamisia ollaan hiottu ja tänään onnistui ekan kerran myös sivuaskeleet vasemmalle sekä vasemmalla seuraamisen että jalkovälissä seuraamisen yhteydessä. Jee! Ne kun tuntui pitkään niin vaikeilta neidille. Myös uusi seuraamispositio otettiin harjoitteluun: Sani seuraa edessäni oikea lapa minun jalan vieressä. Hienosti sujui ekat harjoittelut ja muutaman toiston jälkeen Sani jo hakeutui oikeaan paikaan. :)

Myös paria uutta fs-temppua ollaan Sanin kanssa harjoiteltu. "Tanssi"-tempussa Sani seisoo takajaloillaan ja "letkis"-tempussa Sani tulee minun selkääni vasten seisomaan ja voin liikkua eteenpäin. Jälkimmäisen tempun hassu nimitys tulee siitä, että ikäänkuin tanssimme letkajenkkaa. ;) Hienosti Sani on jo alkanut oppia nuo temput. Kovin paljon ja usein ei niitä viitsi treenata, ettei Sanin takajalat rasitu liikaa. Pitkään mietinkin, että viitsinkö niitä edes opettaa tytölle, mutta itse se niitä alkoi monta kertaa tarjoamaan, joten mikäs siinä sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.