Sanin kanssa käytiin Jämsässä Tahtitassujen kesäleirillä. Mukana oli myös pikkusiskoni Mea, jolle iso kiitos kuvamateriaalista. :) Treenipaikkana toimi Längelmäen Kana-areena, jossa meillä oli kaksi hallitilaa käytössä. Tilat olivat sopivan viileitä, joten koiratkin jaksoivat hyvin treenata. Harmi vain, että heikon puoleinen valaistus teki valokuvauksen haasteelliseksi.
Sanin kanssa osallistuimme yhteensä neljälle treenitunnille. Ensin oli vuorossa Johanna Saariluoman pitämä tunti "Täsmällinen ohjaus". Tunnilla keskityttiin käskyjen antamiseen juuri oikealla hetkellä. Koiran on mahdotonta ennakoida seuraavaa liikettä ja tehdä täsmällisesti mikäli käskytys ja ohjaaminen on heikon puoleista. Ohjaajan onkin siis osattava antaa seuraava käsky sekä kehut juuri oikealla hetkellä. Tehtiin muutamia liikesarjoja, joissa oli myös suunnan vaihdoksia ja käskyt tuli ajoittaa oikein. Vinkiksi saimme myös sen, että itse minun tulisi pyrkiä hieman terävämpään käskytykseen ja ottaa hieman topakampi asenne, jolloin Sanikin vastaisi terävämmin käskyihini. Myös temmon nopeutta lisäämällä sain Sanin paremmin mukaani.
|
Johanna antaa meille ohjeita täsmälliseen ohjaukseen. |
|
Ryömimispätkä meidän temppusarjasta. |
Toinen tunti keskittyi "Erilaisiin palkkauksiin" ja siinä meitä koulutti Sini Eriksson. Ensin Sini kertoi meille yleisesti eri palkkausmenetelmistä: namipalkkaus (pienet namit sekä jackspot lopuksi tai vaikean tempun jälkeen), lelupalkkaus (namisukka, vetolelut), koiran kehuminen. Koiran kehumisessa tulee kiinnittää huomiota kehumistapaan, esim. kesken liikesuorituksen rauhalliset kehut matalammalla äänellä ja lopuksi oikein innostunut ja korkeammalla äänellä kehuminen. Kokeiltiin myös koirien kanssa leikkimistä. Innostin Sanin vetoleikkiin ja taputtamalla kyljistä sain Saniin vielä lisää taisteluintoa päälle. :)
|
Seuraamisessa kokeiltiin erilaisia kehuja. |
|
Taisteluleikki Sanin kanssa. Hyvin tyttö innostui kylkiin taputtamisesta. |
|
Sini ohjeistaa meitä palkkausmenetelmissä. |
Kolmannella tunnilla oli vuorossa "Häiriötreeni" ja siinäkin Sini toimi meidän kouluttajana. Ensin koirille oli laitettu maahan janalle erilaisia häiriöitä (nameja, leluja) ja meidän piti seurauttaa koirat siitä ohi. Koiran vetäessä häiriöiden luoksi, tuli koira saada luopumaan niistä (käsky: jätä) ja katsomaan ohjaajaan, josta koira sai kehuja. Tämän jälkeen jatkettiin seuraamista ja vasta sitten koira sai palkan, kun oli seurannut pätkän. Pelkästä kontaktista ei kannata palkata, jottei koira opi, että katsomalla ja vetämällä häiriöihin se saa helpommin palkan. Sitten tehtiin nameista ja leluista rajattu kehä, jonka sisällä jokaisen koirakon tuli tehdä temppuja. Tämä harjoitus meni ihan kivasti ja Sani ei kovin paljon kehän sisältä yrittänyt tavoitella reunalla olevia nameja. Lopuksi oli haasteena vielä kehä, johon oli ripoteltu ympäriinsä nameja. Tässä olikin jo haastetta tosi paljon ja tehtiin vain pieniä seuraamispätkiä hihnan kanssa ja aina palkan jälkeen Sani oli yrittämässä napata maasta nameja. Sitten taas Sanin luovuttua niistä jatkettiin seuraamista, jota seurasi palkka. Lisähaasteena tehtiin vielä äänihäiriöksi taputuksia ja yleisöä kiersi kehän ympärillä.
|
Janalla olevat namit kiinnostivat Sania. |
|
Sitten odotettiin, että Sani luopui nameista ja jatkettiin. |
|
Taitava tyttö! :o) |
Viimeisen tunnin aiheena oli "Työskentely ilman palkkaa" ja sen vetäjänä oli Tiina Harju. Keskeistä oli, että treenattaessa ei saa pitää aina namia kädessä, jottei koira totu siihen eikä suostu ilman namia tekemään mitään. Mieluiten nami aina joko taskussa tai jossain purkissa, josta koira saa sen. Ensin koira saa palkan yhden tempun jälkeen, sitten kahden ja kolmen, myöhemmin useamman tempun sarjan jälkeen. Ja aina mitä useamman tempun sarja, sitä isompi palkka tulee lopussa odottaa. Myös namipurkin käytössä kannattaa pyrkiä häivyttämään purkki vähitellen piiloon, jottei sitä aina tarvitse olla näkyvissä, jolloin myös vaarassa koiran karkaaminen purkille ennen aikojaan. Aina kun koira vapautetaan purkille, tulee ohjaajan mennä yhdessä koiran kanssa sinne eikä koira saa yksin juosta sinne, jottei opi purkille karkaamista.
|
Alkuasento meidän pieneen temppusarjaan. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.