Aamulla kamat kasaan, koirat autoon ja kohti Kirkkonummea Veikkolan koiratanssikisoihin. Simon kanssa osallistuttiin molempiin lajeihin aivan uusilla ohjelmilla, htm alo ja fs avo. Kivasti oli koiria mukana, vaikka kyseessä olikin ulkokisat, jotka pidettiin Veikkolan koulun hiekkakentällä. Järjestelyt toimi hienosti ja hyvin saatiin kisa päätökseen ennen kamalaa sade/raekuuroa, joka alkoi heti kisan jälkeen. Juuri ennen Simon fs ohjelmaa tuli pieni sadekuuro, mutta onneksi se ei haitannut meitä.
Alla kisan koirakkomäärät luokittain:
HTM ALO 4
HTM AVO 2
HTM VOI 3
FS ALO 6
FS AVO 4
FS VOI 3
Simon htm ohjelmassa poju oli vähän turhan energinen eikä oikein malttanut keskittyä tarkkuutta vaativaan seuraamistyöhön. Varsinkin kun itse aloin liikkua vauhdikkaammin hyppelemällä niin poju meinasi vallan villiintyä ja pomppia. Kerran kehän takainen metsä vaikutti houkuttelevalta, mutta onneksi sain estettyä herran haahuilemisen kauemmaksi. Ohjelman puolivälin jälkeen alkoi sitten sujua, kun enin into oli jo purettu ja siihen loppuosaan olen ihan tyytyväinen. Ja pakko mainita, että hienoa ettei Simppa alkanut haukkumaan, koska se oli kyllä niin lähellä, kun herra oli niin innoissaan. Hieman jäi tosin tämä ohjelma kaivelemaan, kun sitä oltiin kuitenkin treenattu enemmän. No huomenna on onneksi vielä mahdollisuus kokeilla uudelleen! Harmi, kun tuomareista vain yksi oli antanut sanallisia kommenteja. Itsestä kun ne ainakin ovat aina niin kivoja.
*Simon htm ohjelma Veikkolan kisoissa 08.09.2012
Tuomareiden pisteet:
Mirja Ovitz (vastaava): Tekn. 77, Tait. 70, Yht. 147p
Hannele Parviainen: Tarkempaa seuraamista ts. hiukan "heiluvuutta" eri positioissa. Tekn. 75 / Tait. 75, Yht. 150p
Marita Packalen: Tekn. 82 / Tait. 80, Yht. 162p
Yht. Tekn. 78 / Tait. 75, Yht. 153p --> Sij. 2/4
Sitten pikku tauon jälkeen jatkettiin freestylella ja Simon kanssa kokeiltiin ekaa kertaa avointa luokkaa. Oltiin lähdetty ihan vaan kokeilemaan tätä uutta ohjelmaa, koska itse ohjelmakin ja sen harjoittelu on vielä ihan vaiheessa. Yksi rekvisiittakin minulta vielä siitä puuttuu. Myös tässä ohjelmassa Simppa hieman välillä kohelsi omiaan, kun oli niin innokkaalla päällä, mutta muuten ihan iloinen suoritus. Ja kertaakaan ei poju haukahtanut tai alkanut nuuskimaan maata. Jatkossa pitää enemmän treenata esiintymisvaatteiden kanssa, koska ne selvästi innostivat Simoa hyppimään minua vasten. Kaikki temput ei siis ihan onnistuneet ja lopun peruutuksissa Simo keksi vähän omia liikesuorituksia väliin. Kuitenkin meidän pisteisiin olen tosi tyytyväinen, koska ne olivat Simpan toiseksi parhaat pisteet ja ekaa kertaa kuitenkin kisasimme avoimessa. :)
*Simon fs ohjelma Veikkolan kisoissa 08.09.2012
Tuomareiden pisteet:
Mirja Ovitz (vastaava): Tekn. 83 / Tait. 80, Yht. 163p
Hannele Parviainen: Tekn. 76 / Tait. 74, Yht. 150p
Marita Packalen: Tekn. 82 / Tait. 81, Yht. 163p
Yht. Tekn. 80,33 / Tait. 78,33, Yht. 158,66p --> Sij. 4/4
Tämänkertaisissa kisoissa nähtiin taas paljon hienoja suorituksia ja pakko mainita vielä, että Sini Eriksson ja shetlanninlammaskoira Sonic saivat kolmannen sertin freestylen voittajaluokassa ja Sonic saavutti upeasti ensimmäisenä koirana Suomessa koiratanssivalion arvon. Valtaisat onnittelut! :)
Kisan jälkeen käytiin kisakehässä tekemässä Sanin kanssa vielä pienet tanssitreenit, mikä oli hyvää harjoitusta neidille. Hienosti onnistui erilaiset kaukoliikkeetkin, ensin peruutus kauas ja siellä ylös-temppu, maahanmeno tai pyörähdykset ympäri. Jee! Neiti oli oikein super innokas ja paljon saatiin onnistumisia eri liikkeissä. :) Kokonaisuudessaan kiva mieli jäi päivän kisoista ja huomenna sitten uudestaan kokeilemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.