sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Veikkolan koiratanssikisat: 2. kisapäivä

Wuhuu! Jippii! Huh huh! Siinäpä kaikki tämän hetkiset mielentilat. Meillä oli kyllä Simpan kanssa ihan mieletön kisapäivä tänään. Herra kävi nimittäin nappaamassa molemmista koiratanssin lajeista itselleen KUMAt! :o) Eipä voisi kyllä enää iloisempi olla pojun suorituksista. Varsinkin, kun meidän fs avo-luokan ohjelmakin on vielä niin vaiheessa. Tänään kisaavia koirakoita oli selvästi vähemmän kuin eilen, mutta onneksi meillä oli kuitenkin molemmissa luokissa pari kilpakumppania.

Kisan koirakkomäärät luokittain:
HTM ALO 3
HTM AVO 1
HTM VOI 1
FS ALO 3
FS AVO 3
FS VOI 6

Ensin aloitettiin kisat taas htm lajilla. Nyt tehtiin hieman enemmän alkulämmittelyä Simon kanssa kuin eilen, jolloin poju oli liian kuumana kehässä. Lisäksi oltiin ennen kisan alkua käyty tutustumassa kehän takaiseen metsikköön, joten sekään ei sitten enää kehässä poikaa kiinnostanut. Itse olin ehkä myös hieman rauhallisempi kuin eilen, jolloin minua jännitti enemmän, joten Simokin keskittyi nyt paremmin. Kokonaisuudessaan meidän htm ohjelma meni ihan kivasti. Oikealla seuraamisessa ja edessä seuraamisessa Simo ei niin tarkasti aina pysynyt positiossa, mutta hienosti kulki kuitenkin mukana. Jalkojen välissä ja vasemmalla seuraamiset meni paremmin ja selvästi tehtiin parempi kisasuoritus kuin eilisissä kisoissa. Olin ihan tyytyväinen meidän tulokseen. Kuitenkin meidän saama KUMA tuli pienoisena yllärinä, mutta hymyssä suin se käytiin ottamassa vastaan ja samalla sijoituttiin alokasluokan toiseksi. :)
*Simon htm ohjelma Veikkolan kisoissa 09.09.2012

Tuomarien kommentit ja pisteet:
Mirja Ovitz (vastaava): Tekn. 85 / Tait. 90, Yht. 175p
Johanna Saariluoma: Rauhallinen hillitty ohjelma, joka sopi koiran temperamenttiin. Positioissa voisi tulevaisuudessa liikkua vielä useampiin suuntiin. Hetkittäin pientä väljyyttä, mutta pääosin siistiä työtä koiralta. Tekn. 80 / Tait. 80, Yht. 160p
Mari Väänänen: Hyviä positioita, mutta yleiskuva jäi hieman vaisuksi. Ehkä hitaiden ja nopeampien osuuksien ero voisi olla vielä selkeämpi. Kokonaisuudessaan ihan hyvä ohjelma, mutta teillä mahdollisuuksia vielä enempään. Tekn. 81 / Tait. 78, Yht. 159p
Yht. Tekn. 82 / Tait. 82,67 , Yht. 164,67p KUMA! --> Saa siirtyä Avo-luokkaan


Sitten olikin jo fs lajin vuoro. Annoin Simpan lepäillä häkissä mahdollisimman pitkään, jotta herra vielä jaksaisi viimeisenkin esityksen innolla. Hieman kuitenkin tehtiin temppuharjoituksia ennen ohjelman alkua ja käytiin kehässä kiertämässä hihnan kanssa. Simo oli ihanan hyvin kuulolla ennen esitystä ja keskittyi rauhallisesti. Meidän fs ohjelmakin sujui ihan kivasti. Alussa Simo teki hienosti pikku ryömimispätkän, joka eilen jäi tekemättä ja alun tassutemput ja hatun nouto sujui hienosti. Pyörähdyksiä, pujotteluita ja kättä vasten kävelyä -kohtaan oli tehnyt eilisen jälkeen muutoksia ja tämä uusi versio meni hienosti ja oli Simpastakin paljon selkeämpi. Sitten tuli musiikin vauhdikkain kohta ja siinä Simppa hieman meinasi villiintyä, kun hyppäsi mua vasten ja oli ihan selvästi halukas oikein kunnon vetoleikkiin. No eihän siinä itse osannut kuin nauraa hassulle pojalle, jolla oli selvästi tosi hauskaa. Hieman oli vielä takkuilua pujotteluissa, mutta peruutus jalkoväliin meni ihan kivasti ja siinä jopa hieman improvisoinkin omat pyörähdykset mukaan. Kivalta näytti! Lopun ryömiminen meni hyvin, mutta sen jälkeen Simppa hieman sääti omiaan kierimisissä, koska koskaan ennen se ei ole vielä vasemmalle päin kierinyt paitsi tänään. Noh, mikäs siinä, pääasia että jotenkin kieri. ;) Lopputemppukin vielä onnistui ja hyvä mieli jäi meidän fs kokeilustakin. Pikkaisen kyllä meinasi henki salpautua, kun palkintojenjaossa selvisikin, että se ainut avo-luokan KUMA tulikin meille, kun oltiin voitettu luokka. Huh huh mikä päivä!
*Simon fs ohjelma Veikkolan kisoissa 09.09.2012

Tuomarien kommentit ja pisteet:
Mirja Ovitz (vastaava): Tekn. 80 / Tait. 85, Yht. 165p
Johanna Saariluoma: Koira työskenteli hyvin halki ohjelman. Teema olisi voinut olla ohjelmassa enemmän läsnä myös liikkeiden tasolla. Vaikeampia liikkeitä voisi olla joku enemmän. Tekn. 79 / Tait. 82, Yht. 161p
Mari Väänänen: Koira oli hyvässä kontaktissa ja suoritti liikkeet hyvin. Ohjaaja vähän hiippaili, jäi kovin varovainen olo koreografiasta. Musiikki olisi vaatinut ehkä enemmän liikettä. Tekn. 88 / Tait. 77, Yht. 165
Yht. Tekn. 82,33 / Tait. 81,33, Yht. 163,66p KUMA! (Voi-luokkaan siirtymiseen vaaditaan vielä toinen)

Simo ja palkinnot <3

Hei kato mamma mitä mä voitin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.