torstai 4. lokakuuta 2012

Tehokas treeniviikko

Ma-iltana käytiin Sanin kanssa meidän lähikentällä treenaamassa tokojuttuja. Harjoiteltiin alokasluokan liikkeitä ja varsinkin liikkeestä maahanmeno sujui upeesti. Liikkeestä seisomista harjoiteltiin enemmän ja siinä yritin häivyttää käsiapua pois, mutta vielä se vaatii töitä. Paikallamakuut meni kivasti (aikaa n. 1min). Seuraamisiin olin myös tosi tyytyväinen, koska Sani piti hienosti kontaktia. Kerran kentän ohittanut koirakko oli tosi paha häiriö neidille, joka juoksujen takia ehkä hieman häiriöherkempi. Lopuksi harjoiteltiin myös Sanin uutta koiratanssitemppua, missä Sani liikkuu sivuttain naama minuun päin n. 2-3 metrin päässä samaan suuntaan minun kanssa. Tätä ollaan jo kotona treenattu erilaisten esteviritysten kanssa, mutta nyt toimii jo niin, että piirrän viivan hiekkaan ja jos neiti alkaa valua lähemmäs minua niin sitten käsken peruuttaa takaisin. Hienosti Sani on jo hoksannut tempun idean ja liikkuu sivusuunnassa. :)

Ke-iltana oltiin puolestaan Simpan kanssa ohjatuissa tanssitreeneissä Espoossa. Harjoiteltiin Simolle ihan uutta face-temppua (minkä Sani jo osaa). Siinä olemme Simon kanssa naamat vastakkain ja liikumme sivusuunnassa (koira ottaa sivuaskelia). Hienosti onnistui jo ekalla harjoituskerralla. :) Myös toinen uudehko temppu mitä harjoiteltiin oli minun jalkojen muodostaman aukon läpi hyppääminen. Aiemmin vaikutti, ettei Simo kunnolla mahtuisi siitä hyppäämään, mutta pienen harjoittelun jälkeen se alkoi sujua jo paremmin. Treenattiin myös minun käsien muodostaman aukon läpi hyppäämistä sekä tuolin kiertämistä ja yhdistettiin myös nämä liikkeet. Sitten harjoiteltiin minua kohti ryömimistä ja sama myös lelu suussa. Tuolin kiertäminen niin, että itse istuin siinä sujui hienosti ja myös lelu suussa meni hyvin. Simon uusi letkis-temppu onnistui myös kivasti, missä Simo seisoo minun selkääni vasten ja kävelemme yhdessä. Jee! Tosi kivat treenit oli ja Simppa-poika oli niiiiiin taitava.

To-iltana (tänään) käytiin sitten vielä Simpan kanssa lappalaisten vapaamuotoisissa treeneissä Helsingissä. Harjoiteltiin erilaisia sivuliikkeitä: vasemmalla seuraamisen yhteydessä, jalkojen välissä seuratessa sekä naamat vastakkain (face-temppu) sivuaskelilla liikkumista. Kyllä ne pikku hiljaa alkaa aina vaan paremmin sujumaan. Harjoiteltiin myös hop-temppua (Simo hyppää minun jalkojen muodostamasta aukosta läpi) sekä ympäri pyörähdyksiä ja pujottelua. Lopuksi otettiin vielä porukalla ryhmäpaikallamakuu. Se meni yllätyksekseni tosi upeesti, vaikkei oltukaan sitä aikoihin harjoiteltu. Matkaa oli n. 3-4 metriä ja tein pari n. minuutin toistoa. Hienosti herra napitti rauhallisena minua koko sen ajan eikä yhtään vilkuillut vierustovereita levottomana tai vinkunut kuten aiemmin ollut monesti ongelmana. Hieman siinä heräsi jo toivon kipinä, että näinköhän Simppa voisi joskus vielä hanskata sen paikallamakuun ihan kunnolla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.