Tänään meillä jatkui Sanin kanssa Heli Könösen pitämä tokokurssi Juvalla. Nyt keskityttiin enemmän itse liikkeiden suorittamisiin kun eilen oli enemmän motivoimis- ja palkkausharjotteita.
|
Innokkaat kurssilaiset tulossa kentälle. |
Aluksi oli vuorossa liikkeestä istumista. Ensin tehtiin pari harjoitusta missä koira piti saada nopeasti ohjaajan eteen istumaan. Ohjaaja peruutti ja houkutteli koiran tulemaan mukaan ja sitten pysähdys, istu-käsky ja vain nopea istuminen palkattiin. Näiden jälkeen otettiin seuraaminen mukaan ja siitä pysähdys ja koiran tuli istua nopeasti sivulle. Sitten lisättiin vielä koiran jättö eli kun koira istui seuraamisen yhteydessä niin ohjaaja jätti sen istumaan ja käveli lyhyen matkan päähän. Vielä meillä ei Sanin kanssa aivan onnistunut istuminen ilman ohjaajan pysähtymistä, mutta pysähdyksen kanssa jo tosi hyvin. :)
|
Ensin tehtiin istumisharjoituksia ohjaajan edessä. |
|
Vain nopeasta istumisesta Sani sai palkan. |
|
Sitten lisättiin seuraaminen alkuun ja koira istui sivulle. |
|
Sitten lisättiin vielä koiran jättö istumaan. |
Seuraavana oli vuorossa jäävistä liikkeistä maahanmeno. Tämä Sanilla on jo aika kivasti hallussa, mutta nyt kokeiltiin uudenlaista palkkaussysteemiä. Ensin tässäkin tehtiin pari harjoitusta missä koira edessä ja vain nopeista maahanmenoista palkka. Sitten vapautus ja heti jatkettiin, jotta koiralle ei jää aikaa herpaantua tekemään omiaan. Tämän jälkeen lisättiin taas seuraamista ja siitä ohjaaja pysähtyi ja koira meni nopeasti maahan. Nyt kokeiltiin lelupalkkausta koiran taakse eli onnistuneesta maahanmenosta heitin Sanin taakse pallonarun, ja sitten kisattiin lelun luokse ja Sanin ehtiessä ensin aloitettiin kunnon vetoleikki. Vielä tätä palkkausta täytyy harjoitella, koska nyt minun kehuessa Sani ei aina tajunnut lähteä lelun luokse vaan odotti saavansa minulta namin. Mutta hyvin sen sai kyllä lelusta innostumaan, joten tätä pitää tehdä myöhemminkin. :) Itse maahanmenot Sanilla oli tosi nopeita ja hyviä. :)
|
Ensin otettiin maahanmenoja edessä. |
|
Sitten seuraamista ja maahanmeno ohjaajan sivulla. |
|
Tehtiin myös lelupalkkausta koiran taakse. |
Sitten treenattiin myös liikkeestä seisomista. Tämä on Sanille vielä vähän hakusessa ja on vaatinut käsimerkin ja silti voinut edistää muutaman askeleen. Tässäkin kokeiltiin lelulla palkkausta koiran taakse. Tässä minun tulee olla tosi nopea koiran vapautuksessa ja lelun heitossa jotta Sani ei ehdi istua minkä se tekee tosi helposti. Lelu on hyvä olla vasemmassa kainalossa mistä sen saa nopeasti heitettyä taaksepäin. Hieman tuntui Sanilla jo väsymystä olevan ja ihan niin innolla se ei enää leikistä innostunut. Kokeiltiinkin myöhemmin liikkeestä seisomista vielä namien kanssa ja toimi oikein hyvin. Alkuun aina pätkä seuraamista, sitten kädellä pysäytin Sanin seisomaan ja heti palkka ja vapautus kun saatiin onnistunut suoritus. :) Lopuksi sain sen pysähtymään myös ilman käsimerkkiä pelkästä käskystä. :) Mutta siinäkin palkan tultava heti, ettei koira ehdi istumaan.
|
Liikkeestä seisomisen harjoittelua lelun kanssa. |
|
Tärkeää, että saatiin todella nopea pysäytys... |
|
Tämän jälkeen lelupalkkaus koiran taakse ja leikkihetki. |
Tämän jälkeen otettiin kisanomainen kentälle tulo kaikki koirakot jonossa. Kaikki koirakot kävivät tervehtimässä tuomarin ja tässä ei Sanin kanssa ollut mitään ongelmia. Enemmän neitiä tuntui kiinnostavan muut koirakot. Sitten mentiin kentälle suorittamaan luoksepäästävyys sekä paikallamakuu n. 3 metrin välein. Luoksepäästävyys meni tosi hienosti ja Sani ei ollenkaan innostunut vaikka kouluttaja kävi minut kättelemässä. Hienosti se malttoi koko harjoituksen istua perusasennossa kun sitä sinne palkkasin. :) Paikallamakuu tehtiin kunkin koirakon tason mukaan. Kouluttajan käskystä laitoin Sanin maahan ja jätin sen sinne makaamaan ja menin itse hihnan mitan päähän. Nyt aion jättää siltä "paikka"-sanan kokonaan pois ja vahvistan vain maahan käskyä jätettäessä. Jokusen kerran kävin palkkaamassa Sania paikallamakuussa sen etutassujen väliin ja kehuin tietysti kun meni hyvin. Nyt tämä onnistui tosi hyvin, koska Sanilla ei ollut yhtään ylimääräisiä kierroksia jäljellä. :)
Seuraavana oli vuorossa luoksetulot. Sanille tein ihan kisamaisen suorituksen eli jätin sen perusasentoon, kävelin kauas ja kutsuin sen suoraan sivulle. Tosi nappiin meni tämä liike ja kouluttajakin kehui miten hienosti sujui. :) Välillä tässä on ollut ongelmana koska Sani alkaa tehdä sivulle tulon kääntymisen aivan liian aikaisin ja sitten peruuttaa loppumatkan ja mahdollisesti vielä minusta ohi. Tähän saatiin hyvä vinkki, että teen Sanille treeneissä välillä pelkkiä läpijuoksuja eli Sanin tullessa kohti heitänkin esim. lelun minun ohi ja Sanin ei tarvitse tehdä sivulle tuloa ollenkaan joten se ei oppisi sitä ennakoimaan. :)
|
Luoksetulossa Sanilla oli hienosti vauhtia. :) |
|
Ja lähestyttäessä hienosti malttoi hidastaa. |
|
Ja kääntyminen suoraan sivulle liikkeen päätteeksi. |
Ihan loppuun halusin vielä, että kouluttaja katsoisi missä mallissa meidän hyppy-liike on ja jos siihen saataisiin vielä jotain vinkkejä. Näytin Sanin kanssa liikkeen ja hienostihan se sujui. Aavistuksen Sani jäi liian lähelle hyppyestettä seisomaan (miettien AVO-luokkaa, jossa koiran pitäisi pystyä hyppäämään vielä takaisin), joten tähän kokeiltiin sitten laittaa yhdet laudat hypyn eteen ja taakse, jotta Sani hyppäisi ja jäisi seisomaan hieman kauemmas esteestä. Muuten liike meni tosi kivasti ja Sani lähtee tosi innolla hyppäämään eikä tarvitse enää mitään käsiapuja. Myös seisomaan jääminen on varmaa. Välillä se meinaa kääntymisen jälkeen olla kuitenkin liian sivussa esteestä, joten tässä minun pitää välillä tehdä nopeita palkkauksia heti hypyn jälkeen keskelle hyppyesteen taakse. Mutta tosi hyvällä mallilla on jo tämänkin liike. :)
|
Hienosti Sani lähti hyppyyn. :) |
|
Apulaudoilla saatiin hyppyyn pituutta. |
|
Ja hieno seisominen esteen taakse. |
|
Ohjaaja siirtyi koiran sivulle ja palkkaus. |
Noudon opettamiseen saatiin vielä uusia vinkkejä millä saisin Sanin paremmin pitämään kapulaa suussa ja miten se kannattaa opettaa tuomaan kapula suoraan sivulle johon se tulee myös luoksetulossa. Noudossakin voitaisiin kokeilla hyödyntää lelupalkkausta, koska nyt nameilla palkatessa Sani haluaa pudottaa kapulan tosi nopeasti saadakseen herkun.
Kokonaisuutena nämä kahden päivän koulutukset oli tosi kivoja ja saatiin paljon uusia hyödyllisiä ideoita sekä tietysti roppakaupalla lisää motivaatiota. :) Ensi viikosta lähtien meillä alkaakin säännölliset tokotreenit Juvalla ja meidän treeniporukan kanssa toimitaan vuorotellen ohjaajina toisillemme. Tosi kiva juttu ja nyt on ainakin hyvin ideoita mitä siellä lähdetään treenaamaan. Jee! :) Kiitos Anu Honkaselle hienoita kuvista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.