Eilen kisattiin Sanin kanssa Varkauden rally-tokokisoissa mestariluokassa. Tuomarina kisoissa toimi Jaana Karppinen. Tavoitteena oli saada Sanille viimeinen puuttuva tulos mestarista vaan mites kävikään. Heti radan alusta huomasi, että Sania ei oikein kiinnostanut seuraaminen ja se oli todella alavireinen. Haistelua tuli heti alusssa ja hitauksia, kun motivaatio ei ollut oikein kohdallaan. Päästiin joten kuten kyltille 7 ilman isompia virheitä, mutta siinä kun ohjasin Sania eteen istumaan niin se jäi aivan vinoon seisomaan ja bongasi lähellä seisovan käytösruudun koiran. Sinnehän Sani sitten juoksi innoissaan kaveria moikkaamaan. :( Tällä kertaa vaan kaveri yritti heti purra Sania ja yllättäen Sanikin sitten siitä tulistui ja kiersi haukkumalla komentaen koirakon ympäri. Onneksi Sani pysyi kuitenkin turvavälin päässä, koska toinen koira yritti napata sitä vielä toisenkin kerran. Siinä vaiheessa, kun Sani oli kerran kiertänyt toisen koirakon ympäri haukkuen, ennätin itse paikalle ja sain Sanin kiinni. Meidän suoritushan hylättiin samantien ja tuomari käski kytkemään koiran.
Sitten mentiinkin täyttämään papereita. Itse oletin, että siitä seuraisi 3kk:n pakollinen kisatauko, mutta tuomarin mielestä myös Sani oli käyttäytynyt niin aggressiivisesti, että hän halusi tehdä esityksen ihan kilpailukiellosta Sanille. :( Koko tilanne tapahtui todella nopeasti ja varmasti siinä oli vaikea ehtiä arvioimaan mitä oikein tapahtui ja Sanin haukku ehkä sai sen kuulostamaan pahemmalta kuin mitä todellisuus oli. Itse en osaisi kuvitella, että Sani muuta kuin pakon edessä itseään puolustaessa purisi toista koiraa. Kaavakkeeseen kylläkin laitettiin maininta, että mitään puremia ei ollut vaan rähinää puolin ja toisin. Todella harmittava tapaus joka tapauksessa ja nyt meidän täytyy vain odottaa pk-liiton päätöstä asiaan, että seuraako tästä kilpailukielto ja jos niin minkä pituinen (esim. 3kk/6kk) vai "selvitäänkö" kilpailutauolla. Kilpailukielto koskisi kaikkia pk-liiton hallinnoimia lajeja ja kilpailutauko pelkästään rally-tokoa. Muuten se olisi minulle aika se ja sama, mutta olisihan se syksyllä kiva päästä osallistumaan lappalaiskoirien koiratanssin mestaruuskisoihin sekä koiratanssin sm-kisoihin. Se jää siis nähtäväksi päästäänkö niihin tänä vuonna Sanin kanssa. Joka tapauksessa sen päätin, että rallyssa emme tule Sanin kanssa enää kisaamaan. Korkeintaan Sanin ollessa väh. 10-vuotias voidaan asiaa miettiä uudestaan, mutta nyt en ainakaan ota sitä riskiä, että menemme järjestämään samanlaisen episodin uudelleen. Eilen oli niin huono mieli tämän asian takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.