*Rally-toko on tempulta tempulle seuraamista eli tietynlainen temppurata, mutta 90%:ia on seuraamista.
*Sosiaalinen palkkaus kannattaa opettaa koiralle hyvin!
*Ylikouluta eri liikkeet koiralle, jotta osaa ne oikeasti ilman voimakasta ohjausta. Kisoissa eri häiriöt vie enimmän terän koiran keskittymisestä, joten silloin koiran osaamistaso korostuu.
*Radan läpi "tallustaminen" koiran kanssa ei ole treenaamista! Radan tekeminen nakilla imuttamalla voi olla hauskaa, mutta koira ei oikeasti opi siitä mitään. Mieti syy miksi treenata rataa. Jos syy on vain se että haluaa tehdä rataa, niin ei kannata ja se se voi jopa viedä koiraa taaksepäin. Ja yleensä viekin!
*Palkkaus: Se vaikuttaa mikä on konkreettinen palkka, esim. nakki, kuivanappula, kissanruoka. Lisäksi vaikuttaa se miten konkreettinen palkka annetaan, esim. tylsästi kaivetaan nakki ja annetaan koiralle suuhun, tai jos ohjaaja nostaa kauheat bileet ja leikittää nakilla tai heittää sen. Palkkaustapa voi jopa muuttaa kuivanappulan koiralle mielekkäämmäksi kuin nakin jos se annetaan paljon innostavammin jne.
*Tee paljon lyhyitä treenejä, esim. 1-2 minuutin pätkiä. Pilko harjoitukset tarpeeksi pieniin asioihin. Valmistele treeni huolella, jotta koira ei ehdi tehdä roskakäytöstä eri väleissä.
*Älä ohjaajana riko sinun ja koirasi treenikuplaa, esim. selittämällä kesken seuraamisen jollekin kaverille tms. Et voi vaatia koiraa pitämään kuplaa yllä jos itsekin rikot sen aina välillä!
*Huomioi koiran seuraamisessa ja perusasennossa sen päänasento ja katsekontakti.
*Palkkalinja tärkeä, nami menee aina ensin ylös kainaloon ja sieltä linjaa pitkin koiralle.
*Seuraamispaikan/perusasennon vahvistaminen: Ota käteen useampi nami ja ohjaa koira oikeaan paikkaan. Palkkaa nopealla tahdilla linjaa pitkin kun koira pysyy oikeassa kohdassa ja päänasento ja kontakti ok. Käden häivytys: Laita namikäsi hetkellisesti sivummalle ja nopeasti palkkaa taas koira linjaa pitkin eli koira totutetaan siihen että käsi käy välillä muuallakin, mutta palkka tulee aina palkkalinjalta. Kun koira tässä kehittyy niin käsi voi jäädä sivulle levälleen ja vaikka koira sitä vilkaisee, niin odotetaan että se katsoo taas linjalle ja palkataan sieltä.
*Koiran takapäätä voi jumpata imuttamalla eli kädellä ohjaat koiran selän taakse niin, että kääntyy takapäällään. Pennulle voi jumpata nopeasti molemmat puolet.
*Vasemmalle käännöksen voi opettaa myös perusasennon korjauksella. Ohjaaja siirtyy perusasennosta hieman vinoon ja käskystä koira korjaa asennon hieman kääntyen.
*Laatikkotreeni: Ensin tärkeää opettaa koira nousemaan laatikon päälle käskystä ja että osaa pysyä siinä. Sitten ohjaaja ja koira alkavat liikkua naamat vastakkain samaan kiertosuuntaan, esim. vastapäivään. Muista palkata liikkeestä ja liikkeen suunnasta! Jos palkkaat, kun koira on jo ehtinyt pysähtyä, niin vahvistat väärää asiaa. Rakenna yksi pyörimissuunta kerrallaan, jotta koira ei mene sekaisin ja ala steppailemaan paikallaan molempiin suuntiin.
*Perusasentotreeni: Ota esim. 5 namia käteen. Ensin koira saa perusasennossa pari namia hyvästä kontaktista nopeasti. Sitten vaadi 2 sekunnin kontakti ja palkkaus ja toinen nami taas nopsaan. Sitten vaadit 3 sekunnin kontaktin ja palkkaus. Koira oppii kestoa perusasentoon ja pitää kontaktin siinä.
*Leluleikki: Pitkä viehelelu ja kun koira jahtaa sitä kovassa intensiteesissä niin saa tarrata leluun, mutta jos on vähän vaisu niin lelu vetäistään nopealla riuhtaisulla aina pois juuri nenän edestä jotta koiran taistelutahto heräisi ja vasta sitten saa lelun, kun tosissaan sitä tavoittelee.
*Leikkitreeni taistelutahdon nostatukseen: Avustaja pitää koiraa mikä on valjaissa ja pitkässä liinassa. Itse vedät viehelelua ja kun koira vetää leluun päin niin avustaja hieman antaa löysää hihnaa ja vasta kun koira on aivan raivoissaan menossa lelun kimppuun niin se päästetään sinne.
*Häiriöt: Kun häiriö on lähellä niin palkkaa tulee ja kun häiriö menee pois niin palkkaus loppuu.
*Tarkista seuruun kriteeri eli täytyy pitää kontakti katkeamatta. Treenaa seuruuta esim. vaikeilla alustoilla (kompostikehikon päällä). Kun koira katsoo kehikkoa niin pysähdy ja odota, että kontakti palaa ja jatka ja palkkaa kun taas koira kontaktissa. Pidä rauhallinen vauhti, jotta koira ei väistä kohdetta. Seurauta koiraa eri asioita kohti, esim. lähelle seinää rauhalliseen tahtiin. Jos koira vilkaisee seinää niin odota, että kontakti palaa, ja jatka ja palkkaa.
*Jos koira väistää maassa olevaa nakkia, tee treeni missä nakki on maassa ja koira on ensin käskyn alla mistä se vapautetaan. Koiran pitäisi itse hakeutua perusasentoon. Jos koira yrittää nakille niin se estetään ja yritetään uudelleen. Kun koira itse hoksaa tulla perusasentoon ja luopuu nakista niin palkkaus!
*Häiriötreeni: Koira perusasennossa tai seuraamassa ja ohjaajalla valmiiksi nameja kädessä. Avustaja tekee pienen äänen --> palkkaus. Avustajan tekemä ääni loppuu heti kun palkkaus alkaa. Uusi ääni tehdään n. 2-5 sekunnin päästä ja palkkaus jne. Koira opetetaan, että eri äänet tarkoittaa palkkaa ja se luopuu häiriöistä.
*Seuraamistreeni: Kentälle houkutuksia levälleen. Alkuun nosta hyvin koiran kierroksia, esim. namirasialla tai lelulla ja sitten nopeasti lähdet siitä seuruuseen. Seurauta houkutusten ohi ja jos vilkaiseekin niitä niin äkkipysähdys ja koira joutuu tulemaan uudelleen positioon mikä on sille rangaistus koska on oppinut että eteenpäin jatkuva seuraaminen olisi tarkoittanut palkkaa. Jatka seuraamista ja palkkaa kun koira pitää hyvän kontaktin. Pikku hiljaa voit mennä aina vain lähemmäs ja lähemmäs häiriöitä.
*Tee häiriötreeni missä ihmiset on rally-kylttejä ja jokaista "kylttiä" lähestyttäessä kyseinen ihminen tekee aina jonkun häiriön, esim. taputtaa käsiä tms. Näin vain yksi häiriö tulee kerrallaan.
*Aloita jäävien liikkeiden (esim. liikkeestä maahan) treenaaminen ohjaajan edessä niin että ohjaaja peruuttaa. Tee seinän vieressä jos koira meinaa mennä vinoon.
*Voi olla hyvä idea listata esim. 2 asiaa mitä treenata milläkin viikolla. Helposti tulee treenattua todella epäloogisesti vaikka mitä ja liian montaa asiaa kerralla. Älä kuitenkaan myös kyllästytä koiraa tekemällä liikaa vain paria asiaa ja liian monia toistoja!
*Ennen kisoja jos pääset kisapaikalle treenaamaan niin kannattaa hyödyntää se mahdollisuus. Lisäksi kannattaa käydä useissa muissakin paikoissa treenaamassa, jotta koira tottu erilaisiin ympäristöihin ja häiriöihin.
*Ennen ratatreeniä voi käydä koiran kanssa radalla vahvistamassa vielä koiralle vaikeat liikkeet. Helpottaa koiraa kun vaikea liike treenataan etukäteen juuri siinä kohdassa missä se sitten tulee radalla uudestaankin. Tämän jälkeen voit tehdä pidemmän palkattoman ratatreenin ja koiralla on itseluottamus parempi tehdä myös hieman vaikeammat liikkeet kun ne on ensin kerrattu siihen alkuun kyseisissä suorituspaikoissa. Samaa voi hyödyntää koiratanssikisojen kehääntutustumisessa eli treenaat kehässsä vaikean liikkeen juuri siinä kohtaa missä se tapahtuu itse ohjelmassakin. Sillä paikalla on koiralle suurikin merkitys, että liike on treenattu juuri samassa kohtaa kehässä!
*Palkkauksen jälkeen koiran motivaatio laskee, joten älä heti vaadi uutta tehtävää. Opeta koiralle mitä tapahtuu ruokapalkan jälkeen, esim. voi tulla heti perään myös toinen nami eli kontakti on hyödyllistä pitää yllä. Älä pudota nameja tai itse rikot treenikuplan! Opeta koiralle että pudonnut nami on menetetty eli pyydät koiraa jatkamaan ja nami unohdetaan sinne.
*Pennullekin ota nopeasti perusasentotreenissä namiautomaatti käyttöön eli oppii että uusia nami voi tulla heti edellisen jälkeen ja on hyödyllistä pysyä kontaktissa.
*Palkkarasialla saat hyvin nostettua koiran virettä kun ravisutat sitä ja laita esim. märkäruuan joukkoon jokunen kovempi nami mitkä ropisevat rasiassa houkuttelevasti. Rasia tulee hetsauksen jälkeen laittaa innostavasti taskuun, jotta vire ei tipahda juuri ennen treeniä. Rasiaa voi vielä taputtaa sen ollessa jo taskussa eli muistuttaa sen olemassaolosta.
*Lelulla leikkiminen: Irrotuksen jälkeen alkaa uusi leikki, jotta koiran vire ei heti laske kun leikki loppuu vaan oppii että voi alkaa myös uusi leikki heti perään. Leikityksestä lelu laitetaan nopeasti esim. kainaloon tai huppuun mistä se on mahdollista saada nopeasti takaisin. Ennen lelusta irrotusta rauhoita ensin aina hieman tilannetta ja sitten vasta pyydät koiralta irrotuksen jotta kykenee siihen.
*Opeta sosiaalista palkkaamista. Valitse joku tehtävä mikä on koiralle täysin merkityksetön muuten ja pyydä koira tekemään tehtävä ja kehu vain sosiaalisella palkalla. Älä ota mukaan nameja tai leluja vaan hyödynnät ainoastaan sosiaalista palkkaa. Jos palkkaat välissä namilla niin se latistaa sosiaalisen palkan merkitystä. Älä myöskään käytä ruoka- tai lelupalkan palkkasanoja jotta koiralle ei tule odotusta niistä.
*Jotta leluhetsaamisesta voi lähteä suoraan seuraamiseen niin ensin pitää opettaa koira luopumaan palkasta. Palkka tulee aina palkkalinjalta vaikka lelukäsi siirtyy linjalta pois hetkellisesti. Koira oppii luopumaan esim. lelusta mikä on levällään olevassa kädessä koska odottaa lelun tulevan taas palkkalinjalta.
*Peruutus ohjaajasta poispäin: Kasvata peruustusmatkaa koiralle niin että koira aloittaa peruutuksen jo valmiiksi kauempaa, jotta kerralla ei tarvitse peruuttaa niin pitkää matkaa mutta välimatka kuitenkin jo lisääntyy ohjaajaan.
*Palkkaustreeni: Opeta eri palkkasanat! Meillä JES=ruokapalkka kädestä, PALKKA=ruokapalkka purkista mikä on maassa. Tee treeni missä namipurkki maassa auki ja siinä yksi nami. Palkka-sanalla saa juosta purkille. Itse olet purkin vieressä ja levällään olevassa avoimessa kädessä yksi nami. Jes-sanalla saa juosta kädestä hakemaan namin. Testaa osaako koira erotella eri palkkasanat eli hakea palkan aina oikeasti paikasta. Estä koira saamasta nami jos menee hakemaan sen väärästä paikkaa. Maassa voi myös olla lelupalkka namipurkin tilalla.
*Eteen istumis -treeni: Ohjaaja istuu tuolissa jalat harallaan. Ensin ohjataan koira jalkojen väliin istumaan ja palkataan siitä monta kertaa eli koira oppii että on kannattavaa tulla kyseiseen paikkaan istumaan. Häivytetään namikädet ensin rinnalle ylös ja lopulta selän taakse. Sitten ohjataan koira jommalla kummalle sivulle ja odotetaan tarjoaisiko itse eteen istumista. Korjaa koiran asento jos jää hieman vinoon tai toiselle lonkalle. Seuraavaksi siirrytään treenaamaan seinän viereen ja siinä sama, mutta vähitellen ohjaaja yrittää suoristautua aina vain ylöspäin ja lopulta täysin seisovaan asentoon.
*Pyörähdyskäännöksissä ohjaa nopea koira pyörähtämään hieman hitaammalla käsimerkillä, jotta ehdit itse kääntyä samanaikaisesti.
Epelle treenivinkkejä:
*Treenien aluksi kun leikitän Epeä niin muistettava leikittää riittävän pitkään, sitten irrotus ja jos laitat lelun taskuun niin puhu koko ajan innostavasti jotta vire pysyy ylhäällä. Toinen vaihtoehto laittaa lelu kainaloon, tai huppuun nopeasti jotta pääset suoraan jatkamaan treeniä.
*Tee treenejä missä hetsaat alkuun lelulla ja laita lelu nopeasti kainaloon ja lähde heti reippaaseen seuruuseen, pidä riittävä vauhti yllä! Jos Epe yrittää hyppiä ja tavoitella lelua kainalosta niin salli sille pieni sikailu, koska heti jos kiellät sitä siitä niin vire laskee. Anna koiran vähän hullutella, koska se ei vielä kuitenkaan mene liian ylivireeseen!
*Tee houkutustreeni missä leluja kentälle ja teet lyhyitä hyviä pätkiä. Nosta vire lelulla ja hetsistä suoraan tehtävään, esim. lyhyt seuruu ja palkkaus poispäin häiriöistä.
*Ota koira eteen istumaan. Avustaja näyttää sivussa lelua Epelle. Odota, että Epe ottaa kontaktin ja palkaa siitä. Pidä palkkakäsi ylhäällä rinnalla. Jos koira ei luovu häiriöstä niin se on liian lähellä. Kun Epe luopuu häiriöstä se saa palkkaa ja samalla lelu tuodaan hieman lähemmäs. Oppii että luopumalla pääsee lähemmäs häiriötä.
*Leluja maassa. Lähesty koira hihnassa leluja, koiran ei tarvitse seurata. Pysähdy kun koira kiinnostuu leluista ja yrittää tavoitella niitä. Palkkaa sivulta kun luopuu leluista ja palkkaamishetkellä ota pieni askel lähemmäs leluja. Vähitellen siirrytte aina vain lähemmäs ja koira oppii että luopumalla pääsee lähemmäs leluja. Älä päästä kuitenkaan ihan haisteluetäisyydelle.
*Voi kokeilla myös kyllästyttää koiran leluhäiriöihin. Tee treeni missä leluja on kentällä ja koira vain päästetään vapaana sinne tutkimaan lelut läpi. Tarkkaile koiraa sivummalta ja kun lopulta menettää kiinnostuksen leluista niin kehu voimakkaasti ja palkkaa. Mikäli seuraavalla kerralla koira tutkii leluja lyhyemmän aikaa niin treeni edistyy mutta mikäli ei niin tämä ei toimi.
*Kokeile levittää kentällä jotain vähemmän kiinnostavia esineitä, esim. sukkia, lapasia jne ja vähitellen siirrytte vaikeampiin häiriöihin. Vaikeimpia Epelle tuntuisi olevan lelut tai esineet mitkä haisee koiralle (esim. pannat, hihnat).
Sanin kanssa tehtiin häiriötreenejä. |
Sani odottaa, kun saan kouluttajalta uusia neuvoja. |
Epe treenaa palkkasanojen erottelua. |
Hienosti Epe jaksoi kuumasta kelistä huolimatta. |
Pedillä oli hyvä odotella aina välillä. |
Leluhäiriöihin siedätystä Epen kanssa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.