perjantai 17. kesäkuuta 2011

Sanin kanssa koiratanssitreeneissä

Pikku Saniaisen kanssa oltiin nyt ekaa kertaa Marjaanan ohjatulla koiratanssitunnilla. Tosi tyytyväinen olen kyllä neidin käyttäytymiseen. Hienosti typy malttoi keskittyä eikä kovin paljoa häiriintynyt muista koirista. :) Olin ottanut meidän pari omaa laatikkoa mukaan, joten niiden kanssa harjoiteltiin ensin isomman laatikon sisälle menemistä ja sen jälkeen pienemmän laatikon päällä pyörimistä. Laatikon päällä pyörimistä harjoiteltiin nyt ekaa kertaa niin, että itse en liikkunut mukana vaan käden avulla ohjasin Sanin itse pyörähtämään kokonaisen kierroksen laatikon päällä. Todella hienosti sujui ja jokusen toiston jälkeen Sani pyörähti tosi upeasti ja nopealla vauhdilla koko kierroksen. Kohta voidaankin jo alkaa häivyttää käsiohjaus tuosta pois. :)

Toinen uusi temppu, mitä harjoiteltiin oli Sanin peruuttaminen minusta pois päin. Tässä käytettiin apuna pientä tuoleista rakennettua kujaa seinän vieressä, jolloin Sani peruutti hienosti suoraan. Aluksi otin pienen askeleen Sania kohti, jolloin Sani sai heti palkkaa, kun peruutti taaksepäin. Tosi nopsasti Sani hoksasi tämänkin homman idean ja peruutti jo niin, että itse olin aivan paikoillaan. Treenattiin myös tuolin kiertämistä, mikä oli sekin aivan uusi temppu Sanille. Tässä ohjasin kädellä Sanin kiertämään tuolin ja ihan kivasti typy hoksasi jälleen homman idean. Lisäharjoittelulla saadaan varmasti myös kiertäminen onnistumaan, vaikka lähetän Sanin hieman kauempaakin.

Harjoiteltiin myös Sanin pam-temppua (missä Sani heittäytyy selälleen). Siinä Sani tarvitsee vielä todella paljon käsiohjausta, joten tämä ei ole ollut aivan niin yksinkertainen temppu opettaa Sanille. Nyt nämä tanssitreenit jäivät kesätauolle, mutta syksymmällä taas jatketaan. Jatkossa alan käydä näissä treeneissä aina vuorotellen Simon ja Sanin kanssa. Ensi viikolla meidän olisi tarkoitus molempien kanssa osallistua myös Marjaanan leikkimielisiin koiratanssikisoihin, mikä jänskättää jo hieman. Saas nähdä miten pikku pentu siellä esiintyy. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.