keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Paljon Onnea 7v Simo!


Tänään juhlittiin Simon 7v synttäreitä. Äkkiä on aika mennyt, kun Simokin alkaa olla jo pappa-iässä. Simo pääsi mukaan koiratanssitunnille, jossa saatiin oikein yksityisopetusta, kun muita ryhmäläisiä ei päässyt paikalle. Olin varannut mukaan myös hieman herkkuja Simon synttäreiden kunniaksi. Simo oli treeneissä todella hyper-aktiivi päällä, joten lieväksi häsellykseksi meni varsinkin ensimmäinen puolisko, mutta saatiin me lopuksi myös jotain onnistumisiakin. Hyvin huomasi, että treenaaminen on Simon kanssa jäänyt hieman vähemmälle, kun toinen oikein huokui intoa.

Illalla Simo sai vielä herkullisen lihahyytelöherkun, joka oli pojan mieleen. :o)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.