perjantai 14. lokakuuta 2011

Sanin kanssa koiratanssitreeneissä

Keskiviikkona oltiin nyt vuorostaan Sanin kanssa Marjaanan tanssitunnilla. Treenikaveri Emma tarjosi meille kaikkea hyvää heidän sunnuntaisen kisamenestyksensä johdosta, nam nam ja kiitos. :) Sanin kanssa keskityttiin aika paljon meidän nykyisen koiratanssiohjelman sisältämiin liikkeisiin. Treenattiin mm. poispäin peruutusta, tassujen antoa, pakitusta jalkovälistä läpi, peruutusta minun ympäri, pujottelua, ympäri pyörähdyksiä jne. Sani oli taas todella innokkaalla päällä ja keskittyi hienosti.

Olin varannut mukaan myös meidän ohjelmaan tulevan pitkän mustan viitan, jonka kanssa harjoiteltiin myös. Minun on tarkoitus vielä hieman lyhentää viitan pituutta, jotta Sani näkyisi siten paremmin eikä hukkuisi mustan viitan sisälle kokonaan. :) Onneksi Sani ei kuitenkaan häiriinny viitasta vaan tekee aivan samoin eri liikkeet kuin ilman viittaakin. Ohjelmaan tulevan kepin kanssa harjoiteltiin myös keppiä vasten seisomista sekä pyörähdyksiä niin että heilautan keppiä ilmassa. Pyörähdyksissä meinasi välillä olla pieniä ongelmia, kun Sani yhdisti kepin liikkeen pakitustemppuun. Tuota täytyy nyt harjoitella enemmän, jotta sujuisi paremmin.

Muista liikkeistä kokeiltiin myös hali-temppua (missä Sani tulee minun olkapäitä vasten seisomaan) sekä kyytiin-temppua (missä Sani tulee minun selän päälle matkustamaan minun kontatessa). Molemmat sujui kivasti. :) Aivan uutena temppuna kokeiltiin myös skeittausta. Saatiin siis lainata Marjaanalta skeittilautaa, jonka päälle Sani tuli seisomaan etutassuilla ja liikkui eteenpäin laudan kanssa. Todella hienosti sujui eikä Sani pelännyt lautaa ollenkaan. Itse varmistin, että lauta liikkui hitaasti eteenpäin eikä päässyt kaatumaan tai luisumaan pois alta. Myös Sani oli tosi innoissaan tästä uudesta jutusta eikä olisi halunnut lopettaa ollenkaan. Täytyy varmaan alkaa itsekin harkitsemaan skeittilaudan tai jonkun vastaavan esineen hankkimista. :o) Varmaan jostain kirppikseltä voisi sellaisen halvalla löytää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.