maanantai 28. toukokuuta 2012

Attila Szkukalekin koiratanssikoulutus

Sanin kanssa osallistuttiin Lempäälässä järjestetylle Attila Szkukalekin koulutukselle. Päivä oli pitkä, kun koulutuksia oli klo 9-17 (ruokatauko toki välissä). Koirakot jaettiin kahteen ryhmään, ja vuorotellen tehtiin pätkät koulutuksia ja teoriaa välissä. Mielestäni koulutuspäivä oli kokonaisuudessaan todella mukava ja paljon tuli taas opittua uutta. Sani käyttäytyi koko päivän tosi hienosti. Koulutuksissa se oli innokas ja hyvin kuulolla. Lisäksi pystyin hyvin pitämään sitä vapaana. Taukojen ajan neiti lepäili kiltisti häkissään ladaten paristoja ennen seuraavaa koulutuspätkää. Erityisen ilahduttavaa oli kuulla Attilalta miten hienosti Sani seuraa! :) Lisäksi hän kehui myös sitä miten hyvin koko ryhmän koirat olivat hallinnassa.

Aamupäivä keskityttiin HTM lajiin ja iltapäivällä harkattiin freestylea. Päivä aloitettiin lämmittelyseuraamisilla sekä pienillä alkuvenyttelyillä. Tämän jälkeen harjoiteltiin eri seuraamispositioita sekä kävellen että ravaten.

Asioita joita koulutuksessa käytiin läpi:
*Koiralle kannattaa opettaa, että musiikin soiminen on todella kiva asia --> aluksi voi palkata jo heti kun laittaa musiikin soimaan.
*Treenatessa tulisi muistaa palkata tarpeeksi usein, mutta sen lisäksi reunalla olisi hyvä olla vielä ns. superpalkka odottamassa, esim. kipossa. --> Lisää motivaatiota koiralle!
*Seuraamisten harjoittelussa seinien avulla mahdollista saada seuraamiset suoriksi. Koroke voi olla parempi vaihtoehto, koska silloin siinä ei ole mitää näkyvää estettä mihin koira tottuu. Ohjaaja ja koira menevät molemmat korokkeen päälle niin että koira reunan puolella, jolloin se haluaa välttää putoamista. Koroke ei saa olla liian vaarallinen!
*Huomioi, että joka koiralla on yksilöllinen seuraamisetäisyys, kaikki eivät tykkää aivan liimautua jalkaan kiinni.
*Käsitargetin avulla on helppo opettaa eri positiot. Käden paikka on tärkeä, jotta koira saadaan seuraamaan juuri oikeassa paikassa.
*Myös muuta targettia voi käyttää ja häivyttää sen vähitellen tai naamioida asusteisiin.
*Position opettelussa aluksi palkataan jo siitä, kun koira vain oikeassa paikassa. Sitten liitetään siihen käsky ja lopuksi vasta liikkuminen.
*Targetit opetetaan niin, että palkataan aina kun koira oikeassa paikassa ja katsoo targettia.
*Jos käytät käsitargettia, älä kaiva sillä kädellä nameja vaan toisella kädellä, josta siirrät namit targettikäteen, josta sitten palkkaat koiran.
*Ohjelman suunnittelussa huomioitavaa: Isot temput tehdään kauempana, jotta tuomarit näkevät koko tempun kunnolla. Pienet temput lähellä, jotta näkyvät. Myös temppujen suunnat kannattaa miettiä hyvin.
*Seuraamisissa kannattaa antaa koiralle pieni käsimerkki lähdettäessä peruuttamaan, esim. avaa kämmenen auki --> koira osaa varautua peruutukseen.
*Tee lyhyitä seuraamisharjoituksia ja aina kun vaihdat suuntaa tai positiota vaihda myös liikkumistempoa --> mielenkiintoisempaa koiralle.
*Mieti käsien asentoa, jotta näyttäisi tyylikkäämmältä, esim. muodosta käsistä ympyrät molemmille sivuille ja kämmenet irti kyljistä.
*Tee harjoituksia, joissa selkeä aloitusasento, seuraamista, yms., loppuasento. --> Samanlainen kaava on myös ohjelmissa, joten hyvää harjoittelua kisoja varten.
*Koiralle voi opettaa ns. "ready"-käskyn, jolloin koira tietää, että sen jälkeen aina alkaa jotain kivaa ja koira saadaan hyvin innostumaan valmiiksi. Opetus: "ready"-käsky --> leikitään/palkka esim. 5-10 krt, "ready"-käsky + harjoitus1 --> palkka jne.
*"Action"-käsky: Koira oppii, että sen odotetaan tekevän jotain. Opetus: Palkkaa, kun koira vähänkin liikkuu. Kätevä uusien temppujen opettelussa.
*Seinätargetti: Palkka tulee seinästä tietystä kohtaa, kun koira oikealla etäisyydellä siitä. Kätevä kaukoliikkeissä esim. eteen lähetys tai poispäin peruuttaminen. Ensin aloitetaan läheltä seinää ja vähitellen siirrytään kauemmas, josta koiran tulee siirtyä oikealle etäisyydelle seinästä --> palkka. Takapalkan avulla koira saadaan helpommin irtoamaan ohjaajasta, koska muuten koira haluaa aina tulla takaisin ohjaajan luokse.
*Kaukoliikkeiden harjoittelussa palkka pitäisi aina tulla kaukana ohjaajasta. Vasta kun temppu osataan hyvin voi ohjaajan mennä koiran luokse antamaan palkan. Ei koskaan niin, että koira tulee luokse ja sitten vasta saa palkan, koska se vahvistaa ohjaajan luokse palaamista.
*Kahdella tassulla kävelyssä helpompi opettaa koira liikkumaan taaksepäin kuin eteenpäin. Tällöin koiran tasapaino pysyy paremmin.

Muutaman tempun opettelu:
*Koira kiertää isoa kehää ohjaajan ympärillä: Opeta tötteröiden avulla. Tötteröt laitetaan kaareksi ja niiden jälkeen ruokinta-asema. Itse olet kiinni tötteröissä, jolloin estät koira lähtemisen väärälle puolelle tötteröitä. Lähetä koira kiertämään tötteröt, jolloin se saa aina palkan ruokinta-asemalta, toista 5-10 krt. Siirrä yksi keskimmäinen tötterö hieman ulkonevaksi, jolloin koiran pitää kiertää vielä hieman enemmän. Naksauta tai kehu juuri kun koira kiertää hieman enemmän. Vähitellen lisää tötteröiden välimatkaa ja lisää ympärillesi useampia ruokinta-asemia. Mahdollinen apuohjaaja voi myös välillä laittaa nameja niihin. Joka asemalla ei aina tarvitse olla namia. Vähitellen vähennät törreröitä.
*Koira liikkuu kaukana ohjaajasta oikealle ja vasemmalle: Ensin opetetaan koira eteen. Targettien avulla koira saadaan liikkumaan oikealle ja vasemmalle. Kummallakin puolella targetti ja aina sinne palkka mihin koiran halutaan menevän.
*Tassujen nostot korkealle liikkeessä: Käytä nopeuden vaihteluita, nopeammasta hitaampaan ja samalla tee loivaa käännöstä niin, että koira jää sisäkaarteeseen. Tällöin koira ns. kokoaa itseään ja koska liike ei voi suuntautua eteenpäin, nostaa se tassuja korkeammalle. Nosta lisäksi koiran pää korkealle namin avulla --> tassut kohoaa.
*Takatassut laatikon päällä pyöriminen: Peruuta koira laatikon päälle, jotta se ei opi menemään etutassujen kautta siihen. Laita laatikko seinän viereen ja toiselle puolelle myös joku este. Palkkaa koiraa useasti tiuhaan tahtiin, kun se seisoo laatikon päällä. Kun koira osaa seistä laatikon päällä ala lisäämään liikkumista. Eri käskyt eri suunnille.
*Tassujen suoristus ja koukistus: tassua työnnetään haluttuun suuntaan ja palkataan kun koira irrottaa tassun työntävästä kädestä eli nostaa tassua enemmän. Suoristusliikkeet helpompi tehdä seisomisasennossa. Koukistukset onnistuu myös liikkeessä. Ensin kannattaa opettaa nosto-käsky ja sitten vielä kannattelu-käsky.
*Kelli/Piehtarointi-temppu: Koira selälleen --> palkka 5-10krt. Käden avulla koiraa ohjataan liikkumaan eri puolille --> palkka.

HTM kuvia:
Right-positio


Edessä-positio

Pelottaako-positio


Seuraa-positio

Takana-positio

Sanin ryhmä harjoittelee Attilan ohjeiden mukaan.

Esimerkki-koira oli oiva apu teoriaosuuksissa. :)

Freestyle kuvia:
Sani valmiina kiertämään tötteröitä.

Ja sitten äkkiä ruokinta-asemalle! :)

Takatassuilla laatikon päälle nouseminen.

Sanin tanssi-temppu

Letkis-temppu

Tartu-temppu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.