lauantai 4. elokuuta 2012

Treenailua Sanin kanssa

Keskiviikkona 1.8. kävästiin Sanin kanssa omatoimisesti treenaamassa eräällä hiekkaparkkiksella Helsingissä. Tehtiin sekä tanssi että tokojuttuja. Nyt olin kyl tosi tyytyväinen neidin työskentelyyn, koska se ei ollut yhtään hermostunut eikä haukkunut/vinkunut lainkaan. :) Luoksetulossa saatiin tosi upeita suorituksia ja nyt perusasennot onnistui hienosti. Myös liikkeestä maahanmeno meni upeesti ja seisominenkin ihan ok, tosin siinä piti vielä käsimerkki antaa suullisen käskyn lisäksi. Tanssijututkin sujui kivasti ja saatiin myös hieman pidempiä temppusarjoja tehtyä hyvällä innolla, jonka jälkeen neiti sai aina vähän isomman palkan namipurkista. :)

Torstai-iltana 2.8. kävästiin sitten vielä Helsingissä treenaamassa koiratanssijuttuja erään toisen koiratanssista kiinnostuneen kanssa. Kiva oli päästä treenaamaan meille ihan tuntemattomalle parkkikselle ja hienosti neiti keskittyi oudosta paikasta huolimatta. Tehtiin hieman pidempiä htm ja fs sarjoja, jonka jälkeen tuli jälleen superpalkka purkista ja lisäksi leikittiin vielä pallonarulla. Kovasti innostui Sani myös noista pienistä leikkihetkistä ja kivaa tuntui olevan. Jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.