torstai 13. syyskuuta 2012

Simon kanssa koiratanssitreeneissä

Ke-iltana käytiin Simpan kanssa Espoossa ohjatuissa tanssitreeneissä. Olin leiponut mukaan herkullisen suklaamousse-kakun, koska juhlittiin samalla meidän viime sunnuntain hienoa kisamenestystä. :)

Simpan kanssa harjoiteltiin paljon erilaisia temppuja, missä pojulla oli lelu suussa, mm. ryömiminen luokse, minun ympäri pyöriminen, pakitus jalkojen välistä läpi, pujottelu. Hienosti saatiin onnistumisia ja poju kantoi hienosti lelua suussa eikä pudottanut sitä montaakaan kertaa liian aikaisin. Harjoiteltiin myös kierimistä kaukoliikkeenä, niin että Simo kierähti n. 2-3 metrin päässä minusta. Lisäksi treenattiin meidän uutta "letkis"-temppua, missä poju hyppää minun selkää vasten seisomaan ja kävelemme yhdessä eteenpäin. Todella nopeasti poju hoksasi sen tempun. Ja myös toista uutta temppua harjoiteltiin, hali-temppua, jossa itse olen kyykyssä ja Simo tulee takaani halaamaan minua laittamalla etutassut minun pään eri puolille. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.