lauantai 3. elokuuta 2013

Rally-tokon tuplakisat Janakkalassa

Tänään kisattiin vaihtelevalla menestyksellä Simon kanssa Janakkalan rally-tokokisoissa. Eka rata oltiin alokkaassa ja sieltä meille upeasti 95p ja hyväksytty rata. Lisäksi saimme RTK1-tunnuksen ja kilpailuoikeuden avoimeen. :)

Alokasluokan ratapiirros
Pistevähennykset tulivat:
Kyltti 6, Vasen täyskäännös: -1p kontrollin puutteesta (ehkä hieman ilmava käännös?)
Kyltti 7, Spiraali vasemmalle: -3p tehtävän uusiminen (ohjaaja unohti minne rata jatkui ja päätti uusia liikkeen)
Kyltti 11, Koira eteen vasemmalta sivulle: -1p puutteellinen yhteystyö (olisikohan ihan hetkeksi keskittyminen herpaantunut, mielestäni meni ihan ok)


Pienen odottelun jälkeen kisattiin toinen rata avoimessa. Siinä vaiheessa aurinko porotti jo tosi rajusti ja kisakehässä oli kuuma kuin saunassa. Simosta huomasi heti kehään mentäessä, että enää ei oikein homma jaksanut pojua kiinnostaa ja jo lähtöasentoon saaminen vaati melkoisia houkutteluita.
Ensimmäinen liike meiltä onnistui, sen jälkeen piti uusia pari seuraavaa, kun ensin Simo ei ollut oikein mukana ja toisessa se vahingossa meni kerran maahan. Harmittavasti laskin näköjään vielä askeleet siellä väärin, joten sieltä tuli isoja miinuksia. Siinä vaiheessa Simo alkoi myös haukkua, varmaan huomasi sekin että nyt meni väärin ja alkoi jo vaatia palkkaa. Sitä kun ei kuulunut niin seuraavaksi pojua kiinnostivat enemmän vain houkutus-kyltin ihanat lelut sekä erityisesti namipurkki. Siinä jouduin ihan pannasta vetämään, jotta sain Simon pois namipurkin luota. :( Melkoisesti siinä oli muutakin haahuilua ja n. metrin päässä Simo kävi jo kehänauhaa, joten hyvä ettei ihan mennyt kehän ulkopuolelle. Sen jälkeen tuli juoksuosuus ja spiraali piti tehdä juosten. Siinä pojulta hävisi taas kontakti ja herra eksyi tosi kauas. Jouduin ihan rauhoittamaan tilanteen ja pysähtymään kokonaan, josta tuli taas pistevähennys. Sitten sain Simon hyvin mukaan ja loput spiraalista meni juosten tosi nätisti. Käännös oikeaan -kylttiä Simo hieman haisteli ja 360 astetta vasemmalle jouduttiin tekemään aika isolla ympyrällä, joten niistäkin vähennyksiä. Seuraavat pari kylttiä taas onnistuivat ja lopun täyskäännöksessä tuli taas isompi kaari joten siitäkin ohjaajavirheestä vähennyksiä. Kokonaissaldo oli huimat 55p/100p ja hylätty rata. :( Mutta ainakin haettiin kisakokemusta jo avoimesta.

Avoimenluokan ratapiirros
Pistevähennykset tulivat:
Kyltti 3: Käännös oikeaan, istu: -1p puutteellinen yhteistyö, -3p tehtävän uusiminen (Simo ensin ryntäsi kyltistä ohi, joten päätin uusia liikkeen, tämän jälkeen pientä ihmettelyä kyltillä)
Kyltti 4: 1 askel, 2 askelta, 3 askelta: -3p tehtävän uusiminen (harmillisesti Simo meni maahan vikan istumisen sijaan, joten päätin uusia kyltin), -10p Väärin suoritettu tehtävä (ohjaaja laski askeleet väärin)
Kyltti 5: Houkutus: -10p Väärin suoritettu tehtävä (Simo haisteli leluja ja nameja, ohjaaja törmäsi purkkiin ja eksyttiin tosi kauas välillä), -10p Ohjaajavirhe (jouduin vetämään Simon pannasta namipurkilta pois)
Kyltti 6: Istumisesta juosten: -1p Ohjaajavirhe (jouduin pysähtymään, kun Simo harhautui tosi kauas)
Kyltti 9: Käännös oikeaan: -1p Koskettaa tai nuuskii kylttiä (Simo haisteli kylttiä)
Kyltti 10: 360 astetta vasempaan: -3p Ohjaajavirhe (jouduttiin tekemään aika laaja ympyrä)
Kyltti 13: Istu, täyskäännös vasempaan: -3p Ohjaajavirhe (jouduttiin tekemään aika laaja ympyrä)


Seuraavat rally-tokokisat (ja nekin tuplakisat) meillä on jo viikon päästä Tampereella, joten siellä sitten yritetään avoimen ratoja uudemman kerran. :) Huomenna käymme vielä Janakkalassa koiratanssikisoissa, joten melkoinen kisaviikonloppu meillä Simon kanssa. Huh! Kyllä tuli Hurtan viilennysloimi ostettua sopivaan saumaan, kun niin kovat helteet juuri sattuivat tälle viikonlopulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.