lauantai 14. syyskuuta 2013

Lempäälän koiratanssikisat

Tänään kisattiin molempien koirien kanssa Lempäälän koiratanssikisoissa, Sani htm alossa ja Simo htm avossa. Sanin luokassa kilpaili yhteensä 7 koirakkoa ja Simon luokassa 2 koirakkoa. Sanin ohjelmaa jännitin melkoisesti, mutta onneksi se meni kuitenkin ihan kivasti. Seuraamiset sujui hyvin ja nyt oli ääntelykin Sanilla vähäisempää kuin aiemmin. Muutama haukku siellä tuli ja kerran alkoi ulvoa protestiksi kun palkkaa ei alkanut kuulua. Kuitenkin ohjelma pysyi hyvin kasassa ja hyvä kontakti oli loppuun asti. Ohjelman loppupuolella itse hieman hölmöilin positioiden vaihdoissa, kun Sanin olisi pitänyt vaihtaa paikkaa niin itse käännyinkin, joten Sanille tuli pitkä pätkä vain eteenpäin liikkumista. Siitä tuli yhdeltä tuomarilta ilmeisesti myös pistevähennyksiä, mutta koiraa ei voi syyttää moisesta, kun itse tunaroi. ;) Hienot pisteet saatiin yht. 163p ja kivasti alokasluokan 2. sija. Harmi vaan, että taiteellisista pisteistä jäi  ihan vähän uupumaan, joten kumaa ei tälläkään kertaa saatu. :/
*Sanin HTM ohjelma Lempäälässä 14.09.2013

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Henna Meriharju (vastaava): Alokasluokkaan riittävä määrä positioita, jotka suoritettiin hyvin. Koreografiassa olisin toivonut selkeitä positionvaihtoja koiralta, eikä niin, että ohjaaja pyörähtää ympäri koiran jatkaessa suoraan. Tekn. 80p / Tait. 76p, Yht. 156p
Marita Packalen: Koira pysyi hyvin kontaktissa, mutta pienet kiihtymishaukut olivat miinusta. Tekn. 82p / Tait. 81p, Yht. 163p
Mari Väänänen: Hyvä kontakti, positiot hyviä. Hieman haukahtelua. Kaunista yhteistyötä. Tekn. 90 / Tait. 80

HTM alokasluokan palkintojenjako


Simolla meni avoimessa luokassa myös ihan kivasti. Alussa oli hieman yleisön ihmettelyä ja pieni haistelu sekä ei niin hyvin meinannut pysyä positioissa, mutta loppua kohden parani. Sivuaskeleet suvuivat hienosti sekä peruutukset. :) Lopussa meinasi poju edessä seuraamisissa jätättää, joten sitä sai kannustaa aika reippaasti. Mutta hienosti saatiin ehjä ohjelma tehtyä loppuun asti joten olen ihan tyytyväinen. :) Tuloksena saatiin 160,33p, mutta aivan ei saatu kumaa, kun Simollakin jäi vähän uupumaan taiteellisista pisteistä. Sijoitus meillä oli avoimen luokan toinen.
*Simon HTM ohjelma Lempäälässä 14.09.2013

Tuomareiden kommentit ja pisteet:
Henna Meriharju: Positioita riittävästi, suurin osa suoritettiin hyvin. Erit. sivuaskeleet Simo tekee suoraan ja kauniisti. Koreogragia hieman mitäänsanomaton, mutta ihan ok. Tekn. 78p / Tait. 77p, Yht. 155p
Mari Väänänen: Hienoja tarkkoja HTM-seuraamisia. Ohjelmaan toivoisi hieman tempon muutoksia. Vaikka ohjaaja liikkuu välillä eri askellajissa, vauhti ei muutu. Eli leuka pystyyn ja iloa. Koira osaa hienoja seuraamisia ja sitä myös näkyi ohjelmassa. Tekn. 85p / Tait. 77p, Yht. 162p
Marita Packalen: Tekn. 83p / Tait. 81p, Yht. 164p


HTM avoimenluokan palkintojenjako

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.