tiistai 8. huhtikuuta 2014

Simon rally-treenit

Tänään käytiin kentällä Simon kanssa harjoittelemassa mestariluokan rally-tokorataa. Ensin harjoiteltiin yksittäisiä liikkeitä hieman ja palauteltiin niitä mieleen. Sitten tehtiin rata ensin pari kertaa välipalkkojen kanssa ja joitain liikkeitä uusittiin mitkä tuntuivat vaikeilta. Sen jälkeen tehtiin hieman paikallaoloja edessä ja sivulla istuen ja maaten. Lopuksi tehtiin vielä täyspitkä rata ilman välipalkkoja ja mitään ei jouduttu uusimaan vaan sujui tosi hienosti. Jee! Olin kyllä tosi tyytyväinen vikaan ratasuoritukseen. :) Alla meidän harjoittelema ratapohja:
Seuraavia huomioita tein joistain kylteistä:
Kyltti 1 (Koira eteen seisten, koira peruuttaa eteenpäin): Simo helposti istuu eteen tullessa. Lisäksi peruutus ei mene aivan suoraan vaan suuntautuu ohjaajasta katsoen hieman oikealle.
Kyltti 4 (Puolenvaihto jalkojen välistä): Tässä pitää muistaa jättää tarpeeksi tilaa kyltistä, koska Simo helposti osuu oikealle puolelle vaihtamisen jälkeen kylttiin.
Kyltti 5 (Istu, askel + käännös vasempaan, istu): Simo lähti helposti seuraaamaan mukaan eikä meinannut malttaa odottaa. Lisäksi oikealle perusasentoon tulo oli hieman haasteellinen.
Kyltti 6 (Liikkeestä maahan, kierrä koira): Tämän Simo teki tosi hyvin oikeallakin puolella, mutta itse pitää muistaa jättää tarpeeksi tilaa, jotta mahdun kiertämään koiran ympäri.
Kyltti 7 (Valkovuokko): Tässä meinasin välillä sanoa väärän pyörähdyskäskyn.
Kyltti 11 (Puolenvaihto edessä): Tämä on vielä aika haasteellinen, mutta muutaman toiston jälkeen saatiin jo melko onnistunut suoritus käsimerkin avulla.
Kyltti 13 (Liikkeestä seiso, kierrä koira): Tämä oli aluksi vaikea, kun Simo ei meinannut pysähtyä seisomaan. Muutaman toiston jälkeen alkoi sujua, kun seiso käskyn sanoi sille todella voimakkaalla äänellä. Tässäkin menin helposti itse liian lähelle kylttiä.
Kyltti 14 (Pyörähdys): Pyörähdys oikealla on Simosta niin kiva liike, joten se helposti pyörähtää useammankin kerran, joten pitää painottaa sen jälkeen, että jatkuu seuraaminen.
Kyltti 17 (Liikkeestä istu, jätä koira): Ensimmäisellä kerralla sujui hyvin, sitten kun tehtiin seisomaan pysähtymisiä niin menikin vaikeaksi, kun Simo tarjosi vaan liikkeestä seisomista. Jouduttiin tekemään tosi monta toistoa ja välillä pysähdyin kun ei meinannut käsimerkistäkään hoksata istua. Lopuksi onneksi saatiin onnistumaan pariin otteeseen hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.