torstai 20. marraskuuta 2014

Koiratanssin PM-kisat Norjassa

Viime viikonloppuna meillä oli Simon kanssa pidempi reissu, kun matkasimme Norjaan koiratanssimaajoukkueen kanssa koiratanssin PM-kisoihin. Kokonaisuudessaan reissu sujui todella hyvin, vaikka etukäteen jännittikin melkoisesti. Matkalla ei sattunut mitään isompia ongelmia ja kisatkin meni aikas nappiin suomalaisittain. ;)

Torstaina (13.11.) aloitimme Simon kanssa reissun Sysmästä, jonne Sani jäi äitini luokse reissun ajaksi hoitoon. Päivän aikana ajeltiin Turkuun, josta joukkueen bussi noukki meidät kyytiimme ja auto jätettiin kaverini Sannan pihaan. Bussilla ajettiin suoraan laivaan ja enimmät tavarat pystyi jättämään bussiin ja vain yöpymistä varten otettiin tavaraa laivalle. Niin ja tietenkin myös koirat. ;) Simon kanssa oltiin jo viime toukokuussa kerran matkustettu laivalla, joten enää ei niin jännittänyt miten siellä sujuisi pojun kanssa. Huonekavereina meillä oli matkan aikana Nadja ja hänen koiransa Flow ja Hippi.
Simo ja huonetoverit Flow ja Hippi laivan hytissä

Matkabussiin oli järjestetty tilaa koirien häkeille

Pe aamuna (14.11.) oltiin aikaisin Tukholman satamassa ja sieltä jatkettiin bussilla läpi Ruotsin. Porukka oli bussissa aika väsyksissä, kun laivalla ei oikein kukaan ollut saanut nukuttua, kun siellä sattui juuri olemaan n. 400 oikeustieteen opiskelijaa juhlimassa läpi yön. :/ Bussimatkalla pysähdyttiin pari kertaa ja koirat pääsi vähän ulkoilemaan ja päästiin itse vähän syömään. Iltapäivällä ajeltiinkin jo Norjan rajan yli ja hotellille päästiin hyvissä ajoin.

Norjassa oli varsin harmaata ja vettä sateli joka päivä

Matkakohde saavutettu Norjassa

Hotellilta lähdettiin illemmalla vielä kisahallille, jossa meillä piti olla treenit kisakehässä. Paikalle kun päästiin niin selvisi, että kisakehä on samassa paikassa missä näyttelykehät ja siellä oli pahasti kehät myöhässä ja täysi kaaos. Lopulta ei perjaina päästy treenaamaan ollenkaan, mutta musiikit jätettiin jo järjestäjille. Itse olin kyllä melkoisen pettynyt tilanteesta ja odotukset lauantaille eivät kovin korkealla olleet. Kisakehä oli mielestäni järkytys. Siellä oli juossut päivän aikana juoksuisia narttuja, kehään oli pissailtu, sinne oli murusteltu leipiä, roskia oli kamalasti ja jopa koirankakkaakin löytyi. :(

Tältä näytti kisakehä, kun Suomen treenit piti alkaa vartin päästä.

Hotellille palattiin onneksi jo hyvissä ajoin ja koirat pääsi lepäämään. Nukkumaan käytiin aikasin, mutta huonosti sitä tuli toinenkin yö nukuttua, kun itselläni oli vatsa tosi kipeänä silloin illalla. :( Onneksi olo kuitenkin helpotti yöllä ja jokusen tunnin sain nukuttua. La-aamuna (15.11.) suunnattiin takaisin kisapaikalle ja silloin onneksi oli järjestetty meille treeniaikaa. Simon kanssa käytettiin oma vuoro niin, että ensin kiersin sen kanssa kehää ympäri ja annoin sen reilusti haistella ja aivan lopuksi tehtiin meidän ohjelman alusta pieni seuraamispätkä. Yllätyksekseni Simo teki harjoituksen tosi hyvin ja hieman parempi mieli tuli itselle, koska olin epäillyt, että näinköhän Simo tekisi kehässä mitään muuta kuin kulkisi nenä maassa.

Kisojen aluksi meillä oli kisojen avausseremonia ja siihen osallistuin ilman Simoa, jotta se sai vielä levätä ennen meidän suoritusta. Simon kanssa olimme kisojen ensimmäinen suomalaiskoirakko, koska HTM laji oli aamupäivällä ja oltiin sovittu, että me mentiin ensimmäisenä suomalaisena numerolla 4. Ennen meidän vuoroa odoteltiin kehän laidalla ja mitään ylimääräisiä en treenannut Simon kanssa, jotta sillä olisi hyvä into kehässä.

Kehään mentäessä Simo hieman alkoi haistella lattiaa matkalla, mutta onneksi se hyvin kulki kuitenkin mukana ja itse pystyin tervehtimään katsojia ja tuomareita. Hieman jouduin kuitenkin sitä kannustamaan, jotta sain sen aloitusasentoon, kun hajut tuntui kehässä kiehtovan. Musiikin alkua jouduttiin odottamaan hieman kauemmin merkin jälkeen ja Simo ehti juuri istahtaa ennen alkua. Onneksi se lähti siitä kuitenkin hyvin seuraamaan ja ensimmäinen jalkojen välissä positio sujui hienosti. Seuraavassa vasemmalla seuraamisessa Simo alkoi harmillisesti aivastelemaan ja sen jälkeen sillä nenä eksyi  taas haistelemaan. :( Melkoisesti sainkin tehdä töitä, että sain sen sieltä taas mukaani, mutta lopulta onneksi onnistui. Olin jo etukäteen miettinyt että jos näin kävisi niin sitten tehtäisiin hieman freestyleliikkeitä jotta sain Simolle taas hyvän innon tekemiseen. Hienosti sain onneksi myös musiikista kiinni ja päästiin hyvin jatkamaan ohjelmaa. Koko loppuohjelman Simo työskenteli kivasti. Hieman oli pientä ihmettelyä parissa kohtaa, mutta hyvin piti kontakti läpi ohjelman ja itsellekin jäi tosi kiva olo, kun loppu sujui niin hyvin ja olin kuitenkin saanut Simon tekemään edes jotain. :)

Kehästä poistuessa oli melkoinen voittajafiilis, koska oltiin kuitenkin voitettu nämä haastavat olosuhteet. Simo sai ansaitusti jättiherkut kehän ulkopuolella ja ihana oli kun joukkuetoverit tulivat halaamaan meitä onnistumisen takia. :)
Kauan ei tarvinnut meidän pisteitäkään odotella ja itselleni oli melkoisen positiivinen yllätys kun saatiin pisteitä 21,62. :)
*Simon HTM ohjelma PM-kisoissa Norjassa 15.11.2014

Pari kuvaa Simon HTM ohjelmasta
Kuva: Hanna Maines

Kuva: Hanna Maines

Myös muut suomalais-HTM koirakot onnistuivat upeasti. Joukkueen sijoitusta jouduttiin kuitenkin odottamaan ihan iltapäivään asti, kun yksi tanskalainen koirakko esiintyi vasta päivän päätteeksi juoksun takia. Meidän joukkueen Katja ja Nevada sekä Susanna ja Brego olivat kuitenkin matkalla kohti sunnuntain yksilöfinaaleja. :) Simon kanssa meidän yksilösijoitus oli 11.

Tässä vielä suomalaisten HTM tulokset:
Katja Tamminen and Cabaroo Glacier Gale from Finland: 26,45 points
Susanna Ekblom and Cabaroo Dances On Ice from Finland: 24,63 points
Hanna Maines and Shanty's Belinda from Finland:21,98 points
Merja Valkonen and Care Bears Sun Rise from Finland: 21,62 points

 Väliajalla saatiin nauttia ryhmäesityksestä, jossa myös yksi slk.

Kisapaikalla joka joukkueelle oli varattu omat häkkialueensa.

Nyt kelpaa jo poseerata kun oma suoritus on ohi.

Meidän taistelupari Simo ja Iita. Tällä kertaa Iita vei voiton. ;

Meidän HTM joukkueen koirakot

Taitavat HTM koirat <3

Simo, Iita, Nevada ja Brego

Lounastauon jälkeen kisoja jatkettiin freestylelajilla ja suomalaiskoirakot onnistuivat upeasti. Melko samanaikaisesti varmistui kisojen lopulla, että Suomi oli saanut FS joukkuekultaa ja HTM joukkuehopeaa. Meillä olikin melkoiset bileet omalla häkkialueella ja kaikilla oli mahtava fiilis. :)
Freestylen finaaliin pääsi peräti kolme suomalaista: Sanna ja Nova, Nadja ja Flow sekä Salla ja Lime. Päivän päätteeksi oli vielä palkintojenjako-seremonia ja sinne otin Simpankin seuraksi edustamaan. Simon kanssa saatiin palkinnoksi hienot ruusukkeet ja joukkueelle pokaali. :)

Joukkueiden palkintojenjako tilaisuus

HTM joukkue komeilee palkintojen kera.

Simo palkintojen kera. :)

Simo <3


Taitavalle Freestyle joukkueelle PM kultaa!

Onnistuneen päivän jälkeen oli taas paluu hotellille, jossa meillä oli vielä juhlaillallinen kaikkien maiden joukkueiden kesken. Suomalaisten oli helppo hymyillä siellä, kun niin mahtava päivä oli takana. :) Sen jälkeen olikin jo taas mentävä nukkumaan, kun väsy painoi itse kullakin ja seuraavana päivän oli vielä finaalit edessä minne pääsi yhteensä 5 suomalaista. :)

Su-aamuna (16.11.) pitikin jo pakata kaikki tavarat hotellilta mukaan ja luovuttaa huoneet ja aamupalan jälkeen ajeltiin bussilla taas kisapaikalle. Sunnuntaina finaalikehä olikin hieman eri hallissa ja myös paljon näyttävämpi kokonaisuus.

Sunnuntain finaalikehä oli hieman loistokkaampi.

Finaalipäivä aloitettiin samaten HTM lajilla ja jälleen oli suomalaisloistoa tiedossa. Susanna ja Brego olivat lopulta HTM finaalissa 7. sijalla ja finaalin kruunasi se kun Katja ja Nevada voittivat yksilökultaa. :) Freestylefinaali oli jälleen todella hohdokas ja sielläkin suomalaiset pärjäsivät hienosti. Sanna ja Nova saivat yksilöhopeaa, Nadja ja Flow yksilöpronssia ja Salla ja Lime olivat 6. sijalla. Ihan mahtavat kisat suomalaisittain! :)

Palkintokolmikko: Sanna ja Nova, Katja ja Nevada, Nadja ja Flow

Kisojen jälkeen suoritettiin vielä viimeiset valokuvaukset ja shoppailut ja koirien madotukset piti hoitaa kisapaikalla, jotta saatiin passiin merkinnät. Sitten alkoi paluumatka bussilla takaisin kohti Ruotsia ja pari kertaa taas pysähdyttiin matkalla ja Tukholmassa oltiin su-iltana joskus 9 aikaan illalla. Tukholmassa meillä oli majoitus hotellissa ja sieltä sitten ma-aamuna (17.11.) oli aikainen lähtö laivalle ja kohti Suomea.

Kotimatkalla laivassa. Kannella oli melkoinen tuuli.

Laivamatkakin sujui hyvin ja Turussa oltiin 7 jälkeen ma iltana. Sieltä meillä oli Simon kanssa vielä reilu neljän tunnin ajomatka Sysmään, jossa oltiin puolen yön aikaan. Huh, tulipahan reissattua, mutta kyllä kannatti. ;) Ja Simo on muuten aika <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.