perjantai 18. joulukuuta 2015

Päivä 11

Tänään on Sanilla ja Pörrillä ollut taas monta hyvää yritystä. Sani on hyvin kääntänyt häntää ja jäänyt seisomaan sekä antanut Pörrin hypätä selkään, mutta viime hetkellä on neitokainen aina juossut pois alta tai ärähtänyt pojulle. Toivotaan, että syynä olisi se, että paras hetki olisi vasta tulossa. Tänään soitin varuiksi myös eläinlääkärille ja meille on nyt sitten tiistaille varattuna aika keinosiemennykseen jos ei ennen sitä saada luonnollista astumista tapahtumaan. Se tiistai olisi päivä 15 ja viime juoksuissa, kun Sanilta otettiin progetesti niin silloin alkoi päivänä 15-16 olla luonnollisen astutuksen ajankohta ohi ja silloin olisi ollut hyvä aika keinosiementää. Toivotaan nyt kuitenkin, että siihen ei tarvitsisi turvautua vaan saataisiin edes yksi hyvä astuminen tässä viikonlopun aikana onnistumaan.

Pörri ja Sani

Sani on päässyt reissulla tutustumaan myös kahteen hirvasporoon, Pojuun ja Ukkoon. Porot on olleet Sanista ihan hurjan kiinnostavia ja hyvin haukkui niitä ja yritti saada liikkeelle. :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.